Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. syyskuuta 2025
Millä tavalla luonnistui asia? JOOSEPPI. Yölläpä vasta leikki nousi. Kovin levoton oli mestarini. Milloin pasteeraili hän, milloin heitti hän itsensä taasen vuoteelle, mutta samassa pyörähti hän ylös jälleen ja rupesi uudestaan pasteerailemaan raappien aina niskaansa. Kolme kertaa kävi hän valelemassa päätänsä kaivolla. Hän pelkäsi aivoansa, näette. EENOKKI. Eikä ihme; sillä onpa sitä pehmitetty.
Näin alkoi haastaa hyvä Mestarini: »Näetkö miehen, miekka kädessänsä, mi muiden eellä kuninkaana kulkee: hän on Homeros, laajin laulajoista, tuo toinen on Horatius, pilkkakirves, Ovidius kolmas, neljäs on Lucanus. Kun heille kaikille se nimi sopii, min äsken meille ääni huusi, mua he kunnioittavat, ja se on oikein.»
Mutta hän kuuli äänen huutavan: "Koska sinä olet rakastanut laupeutta ja vihannut sortoa " Kun ratsumies Peter Halket kohottautui ylös, hän näki vieraan poistuvan. Hän huusi: "Mestarini, anna minun tulla sinun kanssasi." Mutta vieras ei kääntynyt. Ja kun hänen vartalonsa eteni pimeässä, näytti Peter Halketista, kuin se olisi kasvanut yhä suuremmaksi ja suuremmaksi.
Täällä sitten rupesin leipojan oppiin. Oppikontrahti tehtiin valmiiksi ja viideksi vuodeksi olin minä sidottu mestarini taikinapyttyyn. Viisi vuotta, arvatkaa! Mutta kovasti erhetyin minä: ajattelin, että jokainen leipoja täällä osaa laittaa Viipurin rinkeliä. Kuitenkin oli mestarini ainoastaan tavallinen leipuri. Viisi vuotta kului jauhotuiskussa.
Ma, jonka silmä kaikkialle katsoi, näin suossa ihmisiä mutaisia, kaikk' alasti, ja viha kasvoillansa. He painivat, ei käsin vain, mut jaloin ja päin ja ryntähin ja hampain, purren, palalta pala toistaan rusentaen. Virkahti hyvä Mestarini: »Poika, näe sielut niiden, jotka voitti viha, ja tahdon, että uskot, kun ma sanon,
sa meistä kerro joskus kansan kuulla.» Nyt piirin murtaen he pakenevan kuin siivin eikä jaloin nopsin näytti. Niin pian ei ois virkkaa voinut: amen, kuin pois he riensivät. Siks Mestarini myös sopivaksi katsoi lähdön meille. Ma seurasin; ja hetken käytyämme niin läheltä jo virran pauhu kuului, ett'ei ois puhettamme erottanut.
Noin täällä koossa näin ma koulun kauniin, näin mestarit sen ylvään tyylin laulun, mi muista korkeinna kuin kotka lentää. Kun yhdess' oli haastelleet he hiukan, niin mua päin he kääntyi tervehtien; hymyili sille hyvä Mestarini. Tekivät kunnian he suuremmankin minulle, ottivat mun joukkohonsa, niin että kuudes olin kuulun seuran.
Ja Mestarini: »Merkkejä jos katsot tään otsalla, joit' Enkel' yksin piirtää, sa näät, hän että hyväin joukkoon kuuluu. Mut hän, ken yötä päivää kehrää, päässyt viel' ei tään miehen elonlangan mittaan, min kullekin suo Kloto värttinästään. Siks sielunsa, mi sisar sun on sielus ja mun, ei nousta ylös yksin voinut, kun nää ei maailmaa hän meidän tavoin.
Mua takaisin jo kutsui Mestarini, siks kiihkeämmin pyysin vainajata minulle virkkamaan, ken kanssaan oli. Hän lausui: »Enemmän kuin tuhat täällä viruvi kanssasi, myös Fredrik toinen ja Kardinaali, puhumatta muista.» Hän hautaan vaipui. Mietiskellen tuota puhetta, soipaa vihamieliseltä, päin muinais-ajan laulajaa ma kuljin.
"Tuo yleinen rauha on tosin vielä kaukana", huokasin mestarini sanoilla, mutta järkähtämättä uskoin hänen vakuutukseensa, että "varmasti se joskus astuu tiedonkin piiriin vaisto viittaa siihen." En voi sanoa, montako grammaa minussa vielä oli henkeä jälellä, kun vanha ystäväni Esa Huttunen oudoksuen pitkällistä poissaoloani saapui luokseni.
Päivän Sana
Muut Etsivät