Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Ken voi kätkeä povessansa kipenääkän miehuuden jäntevyyttä, koska pitää hänen ainiaksi muuttaman asumaan syvyyteen tulisen meren? Ken voi sitä? Ei kenkään maassa eikä taivaassa. MAX. Mutta toivo ei ole kaikki vielä. FUCHS. Olkoon niin!
Aivan oikein, samat säveleethän nuo ovat!... katrilliin ottivat silloin osaa keisarit ja kuninkaat, keisarinnat ja kuningattaret; aihe siihen oli otettu »Ihanasta Helenasta» ja luontevasti liiti silloin hänen ohitsensa loistava jono ylhäisiä henkilöitä... Max huolestuneen näköisenä ja vaaleaa partaansa pureskellen; häntä vastapäätä, Napoleonin läheisyydessä, Charlotte säteilevänä ja ikäänkuin kirkastuneena ilosta olla keisarinnana... Missähän nuo kauniin katrillin tanssijat nyt mahtoivat olla?
MAX. Kas niin; mitä olen minä aatellut? FUCHS. Paha merkki. Jotain on heillä nahaassa, jotain hirveätä sepitellään meitä kohtaan, siitä olen varmaa; ja ukko itse, se kaviojalkanen ruhtinas, on heidän kanssansa samassa juonessa. Ah kuinka kuiskutteli hän mua korvaan menneenä yönä!
Mutta mene nyt ja kiitä ettes saanut saparalles. PATRIK. Pois vilauksessa! MAX. Tuommoinen Aakusti. FUCHS. Ole moittimatta sitä kapteenia. Hänen tunnen minä. Hän ei ole mikään kämäleuka, ei mikään nurkkajulli eikä mikään likahousu, sanalla sanoen, ei mikään lammasnahkapeitturi. PATRIK. Minä sinun peittoon. MAURA. Oi hirmuinen elämä! MAX. Olkaat häntä tukistamatta, herra Aakusti Patrik.
Nykyisin ovat, kuten tunnettu, olosuhteet kokonaan muuttuneet. Loistavasti on osoittautunut oikeaksi Max Planckin sana, että fysikaaliskemiallinen tutkimus ei ilman atomiteoriaa pääse askeltakaan eteenpäin.
Sillä välin saapui jälelle jäänyt puoliso perille ja tuli puutarhaan. Hän oli hyvin nuoren Helldorfin näköinen; he olivat silminnähtävästi veljekset. Molemmin käsin nosti isä pienen tyttärensä korkealle ilmaan; valkoinen puku liiteli kuin kesäpilvi; kultaiset kähärät aaltoilivat ja liehuivat ilmassa ja lapsi huusi riemuiten ylös pylväskatokselle: "Max setä, näetkö minut?"
Enemmän rajoitettu, mutta sen kautta juuri vielä luotettavampi kiitoksessaan, on Max Müller'in lausunto. »Vanhusten suusta», sanoo hän, »on tullut kerätyksi kertomarunoelma, joka pituudeltaan ja täysinäisyydeltään on Iliadin kaltainen, vieläpä, jos hetkeksi voisimme unohtaa kaiken, mitä me lapsuudessa opimme pitämään kauniina, ei tuntuisi vähemmän kauniilta kuin Homeron laulu.
Oi oi! me olemme jo kyllä kiipaleissa. Pieniä kiusanhenkiä, kuin vihainen ampiaisparvi, tässä kihelöitsee ympärillämme ehtimiseen ehtimiseen. MAX. He eivät suo meille rauhaa enemmin täällä kuin teit sen siellä.
MAX. Kas kas tätä ihmissukua! PATRIK. Jumalan tähden! saattakaat he silmistäni pois, muuton heidät tempasen kappaleiksi kuin kiukkuinen sonnikoira. Jumalan tähden, sanon minä. ANTON. Nyt pojat, eteenpäin! Muuton vankkaa. FUCHS. Mennään, Max, mennään. MAX. Kyllä me menemme, kyllä kyllä. FUCHS. Mennään yhdessä. MAX. Yhdessä, käsi kädessä!
ARISTARKUS. Missä hiiessä on teidän Preussiläisenne? FUCHS. Täällä olvituopissa. MAX. Tosi, mutta kansi on lujasti kiinni, ja he ovat kovin pieniä. FUCHS. Ja niin konstillisia. ARISTARKUS. Halkasenko pääkollos, mies? TOMMI. Tunke hän olvituoppiin pää edellä pienten pirujen ruuaksi. ARISTARKUS. Kuul, alarmi käy. Te kirotut kappaleet! ANTON. Elä elä koske häneen, hän on sairas.
Päivän Sana
Muut Etsivät