United States or Cayman Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Martinov oli tarttunut tuon harmillisen luutnantin käsivarteen ja mennyt hänen kanssansa ulos puutarhaan polttelemaan, sillä Helena Nikolajevna ei sietänyt tupakan savua. Darja Mihailovna meni ruokasaliin jakelemaan joitakin ohjeita palvelijoille.
Kaikki oli peitetty läpinäkymättömään salaperäisyyden verhoon, kuten Martinov oli sanonut. Kuulehan, Erik, tuo se varmaankin on rautalankanainen. Hän on tosiaan hyvin monella tavoin kokoon pantu. Neiti Hanna ei ehtinyt puhella enempää, sillä nyt juuri tuli komeasti loistava, nuori nainen kauniissa ratsupuvussa, seurassansa nuori Petrov ja kaksi muuta innokasta upseeria.
Vaunut pysäytettiin ja ystävykset astuivat puistoon mihin sattui, molemmat aivan vaiti koko ajan. Saavuttuaan lammikon luo, joka nyt heijasti taivaan tähtijoukkoa ja kuun kirkasta sirppiä, kävi Horn istumaan ja sanoi: Ehkä sinua nyt miellyttää alkaa. Juuri Martinovin alkaessa tunnustustansa viritti satakieli rantaraidoissa kauniin lempilaulunsa. Martinov huokasi. Sinä kysyt: miksi?
Paras on sinun tutustua kerrassaan koko perheesen, sanoi Martinov omituisella äänellä. Pysäytä, huusi hän kuskille, ja vaunut pysähtyivät kadulle oven eteen, josta voitiin tältä puolen päästä sivurakennukseen. Herrat laskeutuivat vaunuista ja astuivat jälleen samaan kartanoon.
Kultaraudikon kohtalo on kovasti koskenut häneen. Horn ja Martinov sanoivat jäähyväset, pyysivät kertomaan heiltä terveisiä ja nousivat vaunuihinsa. Tahdotko nähdä ukko Nikolai Konstantinovitshia? kysyi Martinov, kuin vaunut juuri kääntyivät linnan oikean siiven nurkassa. Ei, Horn ei tahtonut. Mutta ukko asuu tässä ja on yhtä hyvin voinnissaan tänään kuin huomennakin.
Kahteen vuoteen, kuinka niin, Nikolai Konstantinovitsh? Enkö minä sitä ole kertonut teille, Dimitri Semenovitsh, lempo vie, olenkin. Ettekö muista, kuinka m:lle Dorinne muurautti kiinni salin oven, niin että minä nyt olen aivan erotettuna muusta talosta? Tosiaanko, ja minkä tähden? kysyi Martinov viattomasti. Kyllä minä olen sen maininnut teille joskus.
Miksi hän ei ollut huomaavinaan, että Horn tahtoi keskeyttää puhelua ja joutua pois sieltä, miksi pakotti hän vanhuksen lausumaan Helenan nimen? Hänen suuttumuksensa kasvoi kasvamistaan, sillä Martinov näytti istuvan siinä aivan huoletonna. Hän lörpötteli ja nauroi ja sovitteli vanhukselle kaikkia mahdollisia ja mahdottomia nimiä.
Kuin hän, Helena Nikolajevna, palasi Smolnasta... Ei, tämäkö nimi juuri tänä päivänä tässä huoneessa! Horn astui suoraan vanhuksen eteen, kumarsi lyhyeen, melkein epäkohteliaasti ja sanoi: Hyvästi, kenraali, minulla on toimia tänä iltana. Ja hän läksi, ottamatta vanhusta kädestä. Martinov nousi myöskin ja kumarsi. Vai niin, översti lähtee jo; niinpä täytyy minunkin lähteä.
Mutta kuules, jatkoi hän äkisti, kuka on tuo kaunis nuori tyttö ratsain, tuo, jolla on sininen harso? Missä, kuka? Ja Martinov katseli ajajain, ratsastajain ja kävelijäin lainehtivaa joukkoa. Ei, hän ei nähnyt ketään, hän ei tiennyt. Täällä on ahdasta ja alkaapa jo pölistäkin, sanoi hän, astukaamme jotakin sivukäytävää, tuonne lammikolle päin. Hän kääntyi sivukäytävälle ja Horn seurasi häntä.
Mademoiselle Dorinne hymyili kaikkein rakastettavinta hymyään ja hänen tummat silmänsä välkehtivät kauneilta, voittavilta. Hän toivotti molempia sisaruksia tervetulleiksi. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti ryhtyä keskusteluun neiti Hannan kanssa, tuli Martinov, ratsusaappaat jalassa, piiska kädessä ja punainen nauharuusu olkapäällä, kiireesti heidän luoksensa.