United States or Latvia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Toisessa lyhemmässä seinässä oli ovi nähtävästi vasta tuonnottain muurattu kiinni ja kalkittu. Palvelija pyysi heidän korkeasukuisuuksiansa astumaan sisään ja odottamaan hetkisen: naiset eivät vielä olleet valmiit. Horn ja Martinov astuivat saliin. Odotusaikaa viimemainittu käytti näyttääkseen Hornille vanhan haidamaki Haidullan eli Aleksanderin muotokuvan. Se tosiaan oli hirvittävä olento.
Hornia ei haluttanut sittekään; mutta kun Martinov itsepäisesti pyyteli ja sanoi ruhtinaan ehkä katsovan epäkohteliaisuudeksi, jos ne, jotka vierailivat hänen linnassaan, eivät käyneet tervehtimässä häntä, vastasi Horn viimein vastahakoisesti: olkoon menneeksi, mutta käymme siellä ainoastaan oikein ranskalaistapaan.
Ahaa, Dimitri Semenovitsh, oletteko tekin ulkona kävelemässä. Neiti katsoi hyvin pitkään Hornia, joka nousi ja odotti, että Martinov esittelisi hänet, mutta turhaan. Kuulkaas ja neito pidätti ratsuansa minä olen levoton, kuinka käy huomeisen iltaman pääsylippujen. Oletteko te saaneet ne sijoitetuiksi? Tiedättekö, kyllä käy vaikeaksi saada niin monta sijaa täytetyksi.
Martinov juuri paraikaa teki nuorelle päälliköllensä selkoa pataljoonasta ja sen upseereista, kuin sitä paikkaa kohti, jossa nämä kaksi herraa istuivat, kääntyi ratsastava nainen kevytjalkaisella, omituisen punavärisellä ratsullaan, jäljessä puhlakka ratsupalvelija papurikon hevon seljässä.
Juuri sovitulla kellon lyönnillä Martinov täsmällisenä, kuten sotilaan sopii, ilmestyi Tverin bulevaardin kulmasta näkyviin. Noustiin vaunuihin ja lähdettiin ajamaan vasemmalle pitkin vihreää katua, kappale matkaa kaakkoiseen kaupungin osaan, Falk-kadulle. Kuski pysäytti hevoset vanhanaikaisen, jotenkin rappeutuneen, kaksinkertaisen kartanon eteen. Se oli ruhtinaan asunto.
Mutta kuulehan, hänen nimensä on Chamitov, no, sittehän hän on teidän entisen rykmentinpäällikkönne tytär. Niin, hänen isänsä on ruhtinas Nikolai Konstantinovitsh Chamitov, sanoi Martinov. Miten kummallista. Hornista tuntui, kuin Martinov olisi vastahakoisesti antanut näitä tietoja. Mutta et sinä häntä ruhtinattarena minulle esitellyt. Martinov nauroi.
Puhelu kävi Ranskan kielellä, jota Martinov ei kuitenkaan osannut täydellisesti. No, sisko Hanna, sanoi Horn, kuin päivällisen tilaus oli tehty, minä olen sitonut sinun aikasi huomiseksi. Huomennahan se juhla on, Dimitri Semenovitsh? Mikä juhla? kysyi Hanna. Minulla ei ole muassa muita kuin matkapukuja.
Hän asettui Helenan taakse ja näytti koettavan niellä häntä silmillään. Martinov seisoi alhaalla parvekkeen laidan vieressä; silloin tällöin vaihtoi hän muutamia sanoja Erikin ja hänen sisarensa kanssa. Nyt antoi hän merkin, alettiin soittaa kummallista marssia ainoastaan kimeällä pikkolo-huilulla ja rummulla.
Se äänen värinä kiusasi Hornia, hänen tajuamattansa syitä. Oliko tuo Petrov niin läheinen ystävä Helenalle? Tuossa on Martinov, kysykäämme häneltä, sanoi Horn. Hän viittasi överstiluutnantille, ja tämä tuli kalpeana, mutta kuitenkin tyynenä parven laidalle. Onnettomuus on tapahtunut, sanoi hän hiljaa, Hasard, kultaraudikko ei ole enää elossa, mutta yleisön ei pidä saada siitä tietoa. Entä Petrov?
Viimein joutui odotettu aika. Hän nousi vaunuihinsa ja läksi ajamaan, ensin Pushkinin muistopatsaan luo, jossa hänen piti tavata ystävänsä Martinov. Tämä ei ollut vielä tullut. Horn kulutti aikaansa katselemalla muistopatsasta, tuota slaavilaisen neron ilmiön mestarillista kuvausta.