United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Martinov asettui mukavasti sohvalle, heitti toisen polvensa toisen päälle, tuprutteli papyrossiansa ja alkoi: Niin, näetkös, tämä Haidulla, Nikolai Konstantinovitshin isoisän isä, oli monta vuotta käynyt pikku sotaa keisarinnan joukkoja vastaan; se oli Katarina II:sen aikana.
Vähän matkan päässä suuresta tiestä, jota tuo kimalteleva ihmisjoukko kulki, löysivät he lammikon luota mukavan puutarhasohvan, jota varjostava palsamipoppeli levitti lämminneesen ilmaan suloista tuoksuaan. Heidän ja lammikon välillä oli ainoastaan kapea ratsutie. Me tulemme tosiaankin liian aikaisin, sanoi Martinov ja katsoi kelloaan.
Tietysti sinä voit tulla mukaan ja hänen tavallinen varovaisuutensa ja päättämättömyytensä olivat kerrassaan kuin pois puhalletut. Martinov hymyili niin, että sitä saattoi selittää kuinka hyvänsä. Epäilemättä voitte tulla mukaan, sanoi hän viimein, huomattuaan Hornin tyytymättömyyden. Niin, ja nyt saat kerralla nähdä Moskovan koko kauniin maailman, juuri ennen lähtöäsi.
Kuin hän, tyttö, tuli kotiin, työnnettiin minut tuolissani saliin ... ja taas keskeytyi puhe rykimiseen. Horn näki, kuinka Jean katsahti tutkivasti, väijyvästi Martinoviin, ja hänkin katsahti ystäväänsä. Martinov oli vähän kalpeampi kuin tavallisesti, mutta muuten istui aivan levollisena. Mitä ihmettä tämä merkitsee? ajatteli Horn. Mitä varten kiihottaa tuota vanhaa konnaa.
Hän uskoi tahi tahtoi uskoa, että minä silmänräpäyksenä hyvänsä saattoi tulla ilmi tuosta suvusta joitakin häpäiseviä seikkoja, jotakin kaksimielistä, jotakin, hän ei tiennyt, mitä, mutta jotakin, johon Martinov oli viitannut ja josta hän oli uneksinut tuona vaikeana yönä Aldonin huvilassa.
Martinov, keskeytti Erik kiihkeästi ja epäilevästi. Neuvoiko hän sinua olemaan menemättä sinne, itse hän kuitenkin käy siellä, olen minä huomannut. Ei hän kieltänyt, ei, sitä hän ei juuri tehnyt, mutta antoi minulle sellaisen vastauksen, joka ei salli minun tehdä toisin. Muuten nyt jo alkaa ollakin aika lähteä asemalle. Kaikki on selvillä ja vaunut valjaissa.
Helena Nikolajevnalla on suonissaan kasakin verta. Kasakin verta! ne sanat vaikuttivat vastenmielisesti nuoreen överstiin. Miksi et tahtonut esittää minua hänelle, sinä vanha kumppani? Enkö tahtonut? Tietysti minä tahdoin. Etkä sinä ole virkkanut niin mitään hänen pääsylipuistaan ja vielä vähemmin iltamasta. En, Erik Aleksandrovitsh, sanoi Martinov, pakollisesti hymyillen.
Auringon paiste oli kerrassaan kadonnut järveltä, aallot kuohuivat korkeina ja raivoisina. Mitä elämä oli niin itsepäisesti riistänyt häneltä: saada rakastaa ja olla rakastettu, sen oli tuo kaunis, vähäarvoinen nainen saavuttanut täysin määrin. Mikä hän oikeastaan olikaan naisiansa? Martinov arveli, ett'ei... Vapaaherra vanhus nousi hitaasti ja katsoi miettivästi tyttäreensä.
Keskellä tätä kirjavaa, iloista joukkoa astuivat Horn ja hänen ystävänsä Martinov Aldonin huvilaa kohti, puiston koillisosaan, noutamaan neiti Hannaa päivälliselle. Sillä tänään, niin oli päätetty, oli syötävä poissa kotoa jossakin kesäravintolassa, joita täällä on paljo. Erik Horn oli täysverisen skandinaavialaisen tyyppi: sinisilmäinen, valkoverinen ja kaunisvartaloinen.
Vaan että te, te voisitte salaisilla tempuilla koota ja tehdä aineelliseksi henkiä, ei, sitä minä en usko. Niin, mutta jotenkin samaa sanottiin aikoinaan myös Benjamin Franklinista, vastusti rautalankanainen. Koota taivaan tulia, tehdä... Mutta hyvänen aika, kuinka Martinov on häntä väärin kuvannut minulle, hänhän tuntee Franklininkin, ajatteli Horn ja katsoi kummastellen Martinoviin.