Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. toukokuuta 2025
Nikolai Konstantinovitsh oli raivostunut ja eittänyt kirjoittaa nimeänsä mihinkään asiakirjoihin. Darja Mihailovnan notaariukset olivat neuvoneet häntä pyytämään, että itsepäiselle ruhtinaalle asetettaisiin holhoja. Siihen toimeen oli hän puolestaan ehdottanut Martinovia ja sitä, joka nyt oli heitä lähinnä, vävyä Erik Hornia.
Terve tuloa, herra översti, terve tuloa, hyvät herrat, sanoi Nikolai Konstantinovitsh kummallisella äänellä, jota hänen näytti olevan vaikea hillitä, sillä välistä yleni se huiluääneksi, välistä taas kärisi aivan alhaalla; välistä sitä tuskin kuului ja seuraavana silmänräpäyksenä se aivan aiheettomasti kirkui niin korkealla kuin suinkin mahdollista. Hän katsoi Hornin hoikkaa, voimakasta olentoa.
Horn tervehti häntä ja huomasi nyt, että vanhuksella kaikessa ramuudessaan oli samat hirvittävät julmuuden piirteet, vaikka melkoisesti haihtuneena ja lievenneenä, kuin hän äsken oli huomannut tuolla salissa kantaisän kasvoissa. Nikolai Konstantinovitsh piti kevyttä ja vapaata, irstasta keskustelua, puhuttiinpa mistä aineesta hyvänsä.
No, enkö sitä jo sanonut sinulle, Erik Aleksandrovitsh; ja tässä on poika, se hieno ja viekas konna Konstantin. Näetkös, tässä on villi-ihminen jo vähän kesynyt, tässä toisessa polvessa, mutta samat piirteet näkyvät vielä hänessäkin. Tämä on hänen aikoinaan kidutettu vaimonsa, eräs Bibikov. Ja tässä on Nikolai Konstantinovitsh hevoskaartin kornettina.
Nikolai Konstantinovitsh oli joutunut samaan tilaan kuin hänen kuuluisa irstaisuuden opettajansa, markiisi de Sade. Niin kuin tämä pahamaineinen kirjailija Napoleon I:sen käskystä suljettiin naisen vaatteihin puettuna La Salpétrièreen, samoin Horn sijoitti tämän melkein jo aivan tylsämielisen ruhtinaan hulluinhuoneesen. Ja sen jälkeen hän oli valmis lähtemään kotimatkalle.
Herra översti, tiedättehän, että Nikolai Konstantinovitsh ei ole enää pitkiin aikoihin päässyt huoneestaan. Sen tähden saatte tyytyä meidän seuraamme.
Kahteen vuoteen, kuinka niin, Nikolai Konstantinovitsh? Enkö minä sitä ole kertonut teille, Dimitri Semenovitsh, lempo vie, olenkin. Ettekö muista, kuinka m:lle Dorinne muurautti kiinni salin oven, niin että minä nyt olen aivan erotettuna muusta talosta? Tosiaanko, ja minkä tähden? kysyi Martinov viattomasti. Kyllä minä olen sen maininnut teille joskus.
Muuten haisi huone hajuvesiltä, jodoformilta ja pyhältä savulta. Horn tuskin ehti huomata, millaiseen Astarten temppeliin hän nyt oli joutunut, kuin perältä ovet aukesivat ja Nikolai Konstantinovitsh, istuen suuressa Voltairen tuolissa, työnnettiin sisään.
Mutta kuulehan, hänen nimensä on Chamitov, no, sittehän hän on teidän entisen rykmentinpäällikkönne tytär. Niin, hänen isänsä on ruhtinas Nikolai Konstantinovitsh Chamitov, sanoi Martinov. Miten kummallista. Hornista tuntui, kuin Martinov olisi vastahakoisesti antanut näitä tietoja. Mutta et sinä häntä ruhtinattarena minulle esitellyt. Martinov nauroi.
Päivän Sana
Muut Etsivät