Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. lokakuuta 2025
Nämä isänsä viimeiset sanat säikäyttivät Mariaa niin, että hän hyrähti katkeraan itkuun, aavistaen mitä pahinta, sillä ensi kerran sai hän kokea isänsä kovuutta. Näin toteutui Kaarlon epäilys siihen nähden, mitä hän oli Marialle rannalla arvellut. Elämä kävi entistä ikävämmäksi.
Hän oli pappia odoteltaessa katsellut alttaritaulua, ja silloin hänen sielunsa läpi kulki kuin uusi valaistus. Taulu esitti Mariaa ja Joosefia Jeesuslapsen kanssa. Uutela oli heikko raamatun tuntemisessa, mutta joku kohtaus heidän elämästään se mahtoi olla.
Asia oli pieni ja suuri samalla«. «Niin, rupee sinäkin filosoofiksi!«, nauroi majuri, joka samoin kuin kaikki muut paitsi Maria oli tietämätön paroonin ja Annan ensimäisestä tuttavuudesta. sen sanon nyt sinulle suoraan: elä toivokaan Mariaa! Minä olen viimeksi nyt aamulla puhunut hänen kanssansa«. Klaus huokasi. Hän astui sanaa sanomatta pari kertaa salin poikki.
Juho ymmärsi hyvin, että tämä oli se tulevaisuuden toivo, joka Mariaa elähytti. Eikö hän voisi yhtä suurella oikeudella toivoa saada Marian omalle puolelleen? Voisi kyllä, ja kuitenkaan ei hän sitä toivonut. "Minä olin Olli Heikin luona, Juho." "Vai siellä sinä olit. Olisin muutoin tullut mukaasi." "Luin hänelle vähäisen", hän punastui. Juho nyykäytti hyväksyen päätänsä.
Siinä nyt oli tuo ennen niin itsetietoinen, nyt kokonaan murtunut nuori nainen, ja se pehmitti Löfvingin karkeata mieltä. Semmoisena hän ei ollut koskaan nähnyt Mariaa, tämmöisenä olikin hän miellyttävämpi kuin ennen. Mitä haluatte? kysyi kapteeni, ikäänkuin hän ei olisi tuntenut Mariaa. Maria aikoi vastata, mutta kyyneleet tukahuttivat hänen äänensä.
Hän, ukkoparka, piti naisia yhtä hellästi kuin miehiä kovasti ja miekkaa lujasti. Salassa ei enää ollut keneltäkään, mikä tauti Mariaa vaivasi. Kamarissa, missä Maria makasi, oli uunin edessä paperipalasia. Ne olivat kuuluneet yhteen, ja eheänä oli paperi ollut kirje Johannekselta paroonille. Kirje oli ollut tällainen: «Herra parooni!
»Aivan oikein, jo se katselee!» riemastui hän. »Ensin tietysti Mariaa no, muuta ei tarvita, kyllä sinä sen toisen sitten huomaat.» Morsian havaitsi Uutelan katselevan hellittämättömästi itseään. Hän kävi kasvoiltaan punaiseksi ja painoi päänsä alemmaksi. »Nyt se ymmärsi ja häpesi», ajatteli Uutela kääntyen taas taulua katselemaan.
Riippui vain kiinni hänessä, otti loistoa ja levollista iloa hänen kauttaan niinkuin hieno pilvi leijaten kietoutuu kuun ympärille. Myös Adelsvärdiä vallitsi viime yö suuri murros. Heidän teki mielensä alati pitää toisiaan kädestä. Heistä tuntui, kuin olisivat jo aikoja päässeet kaikesta kahlehtivasta irti. Silloin kutsuivat molemmat vanhukset hiukan kovaa Mariaa luokseen.
Klaus oli silloin tarttunut majurin käteen ja sanonut: «Koettakaa saada Maria myöntämään, että hänen syntymäpäiväänsä vietettäisiin tänä vuonna niinkuin kahdeksan vuotta tätä ennen. Jos niin käy, etten silloin voi saada Mariaa taipumaan, niin tahdon minä, vaikka se kipeästikin minuun käy, luopua hänestä ja kääntää silmäni toisaallepäin.
Oletkos Mariaa nähnyt tänä päivänä?« «Mariaa?« Johannes punastui. «Niin, Mariaa, armastasi?« «Armastani?« «Niin! Vai tahdotko kieltää, mitä aamulla tunnustit, että rakastat majurin tytärtä. Se oli oma sanasi«. «Jumalan nimeen! Anna! Olenko sitä sanonut? Aamulla? Unessa siis. Se on totta «, sanoi hän hiljaisella äänellä. »Sinä tiedät sen.
Päivän Sana
Muut Etsivät