Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Maria on tiellä jutellut, mitä minä kahdeksan vuotta takaperin täältä lähtiessäni aavistin, että tekin Mariaa rakastitte«. «Minäkö vihoissani teille! Jumala olkoon todistajani tällä totuuden hetkellä, ettei nyt vähintäkään vihaa minun sydämessäni asu teitä kohtaan. Minä tiedän, että te olette ainoa, joka voitte tehdä Marian onnelliseksi.
Mariaa säälien ei hän suorastaan tahtonut sanoa, että Javanin seuralainen hänen luulonsa mukaan oli raatiherra Isak. Sekä Sadok että Salome vastustivat alussa kiihkeästi Klaudian syytöstä Javania vastaan, mutta kun pitemmälle kuulivat sukulaistensa kertomusta ja liittivät tapahtumat toisiinsa, alkoivat he olla yhtä mieltä heidän kanssansa.
Kohtalo oli suonut näitten kahden neidon, jotka niin eri tavalla, eri säädyissä olivat kasvatetut, kokea samaa. Muutama vuosi takaperin, jos olisi Anna tämän talon vartiaksi jätetty, olisi hän, jonka sydän silloin oli vapaa, kenties kadehtinut Mariaa, pitäen häntä onnellisena, joka tällaisessa talossa aina sai elää. Nyt ei hän ulkonaisista oloista pitänyt mitään.
He eivät ehtineet pitkälle, kun kohtasivat Benjamin palvelijain kanssa, joka tuli hakemaan Mariaa. Hänen apuansa ei enään tarvittu siihen tarkoitukseen, mutta sitä sai sen sijaan nauttia Klaudia, joka rupesi väsymään. Hän sai sen vuoksi nousta Benjamin mukana olevalle paarille ja kuljetettiin sillä kaupunkiin.
Sotamies riensi tukehuttavan savun sisästä tikapuille, jotka hajosivat, ja hän syöksyi alas. Martti koetti tavoittaa Mariaa, mutta liekit erottivat heitä. Savu, tuska ja kuolema pimittivät Marian silmiä, hänen vaatteensa syttyivät Marttikin oli tulen vallassa, mutta hän sieppasi Marian kainaloihinsa paetaksensa jos mahdollista. Tukehtumaisillaan kuiskasi hän: Sittenkin lähdemme yhdessä!
Siellä oli sänky, pöytä, kaksi tuolia ja suuri, tamminen kirstu; mutta seinällä oli kaksi arvokasta kuparipiirrosta, joista toinen kuvasi hevosen selässä olevaa Pappenheimia, toinen oli Kustaa Aadolfin rintakuva. Tämä jälkimmäinen oli mainion Pontiuksen tekemä kuparipiirros von Dykin taulun mukaan. Heitä vastapäätä oli huono, nürnbergiläinen neitsyt Mariaa ja Kristusta kuvaava puupiirros.
Mutta sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä. Jokainen sana onnettoman tytön puolustukseksi koski isään yhtä syvästi kuin hänen kamala loppunsakin. Miksi tuota kaunistelua? Mariaa ei tarvinnut puolustaa, hän ei ollut tehnyt sitä, mistä häntä syytettiin. Majuri tunsi tyttärensä ja tiesi että hän oli syytön.
«Niin sinä, joka osaat niin keveästi laskeutua polvillesi naisten eteen«, sanoi kirkkoherra nauraen ja silmäili tytärtään, jolta hän tiesi apulaisen saaneen rukkaset«. Apulainen punastui ja huokasi. «Mutta ehkä ei veneessä olekaan neiti Mariaa?« «No, kuka sitten... Mutta älä, virkaveljeni, vielä jätä asiaasi tappiolle... Tuossa seisoo Anna, koeta kerta vielä!
Hän olisi Marian äänestä kuullut, että hänen toiveensa olivat täytetyt; hän olisi suudellut majurin tytärtä morsiamenaan. Mutta Johannes, joka oman luulonsa mukaan oli suuri ihmistuntia, ei omaa asiataan ajaessaan ensinkään tuntenut Mariaa. Hän, joka tiesi kerran eroittaa kuoren ja sydämen, ei nyt enää sitä osannut; hänen intonsa sekoitti hänen muuten selvät ajatuksensa.
Kun Johannes oppii tuntemaan sinun suuruutesi, näkee hän tuon. Anna, minä luovun Johanneksesta; hän on oleva onnellisempi sinun kanssasi«. Olisiko Maria voinut luopua Johanneksesta? Ken tietää? Nyt nousi Anna. Hän meni Marian luo. Hän syleili Mariaa hellästi. «Mitä sanoit sinä? Sinä luopua Johanneksesta, jonka Jumala niin ihmeellisesti toi tiellemme!
Päivän Sana
Muut Etsivät