Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. marraskuuta 2025
He olivat alkaneet keskenään riidellä, kyllästyneet ja eronneet... Monta oli sellaista tapausta jo ennenkuin nämä omenapuut kuolivat. »Perunoita täällä sopii viljellä», oli rahvas joskus hänelle sanonut. Miksi hän olikaan vaatinut liikaa omenapuilta, vasten luontoa? »Hm, miksi ei tosiaan perunoita?» hymähtää Muttisen Aapeli. eli lapsettoman Mannun kosto. Savossa Varkauden tehtaalla vuonna 1918.
Runoseppä Taavetti Savolainen oli syntynyt v. 1797 Kuopion pitäjässä. Hän oli perinyt talon ja mannun, mutta mieli näyttää tehneen itse kaupungin elämään, niin että möi perintönsä ja muutti kaupunkiin, jossa osti talon. Vaan ei hän niinkään viihtynyt, möi tämänkin ja rupesi merimieheksi sekä purjehteli jonkun aikaa Saimaan vesillä.
Julmaan jollei vaipuiskaan hän akhaijien vainoon, vain hätä, huolipa hänt' elon kaikkina päivinä kaimaa; maan perimänsä ja mannun vie näet riistäjät vieraat. Pois ikäkumppanit kaikk', ilot, leikit orpous ottaa, painuksissa on pää, moni kyynel poskea kastaa.
Lakkaa!» maata voimme mannun unta »Päälle hakkaa!» Voita eestä Europan, synnyinmaan ja maailman! Vapaata miestä vangita ei voida väkivallalla, ei kalvalla, ei kahleilla, ei mahtisanalla; kun kaikki maahan kukistuu, hän seisoo niinkuin korven puu, ja kun hän kaatuu, kaatuissaan päin sortuu sortajaan.
Mut tuosta matkastain nyt huolin viisi ja ellei kalma kerran itse tulle, niin kiinni pysyy Mannun ukset mulle. Hän vaatii pelkoa ja vavistusta tuo Tuonen isäntä ja ukko musta ja siksipä pilkkanaurajat ja elämän riemunlaulajat vain vieraina käyvätkin manalan mailla niin unta näin.
"Nostan maasta mannun eukot, pellosta peri-isännät, kaikki maasta miekkamiehet, hiekasta hevoisurohot väekseni, voimakseni, tuekseni, turvakseni tässä työssä työlähässä, tässä tuskassa kovassa.
Tunsi tuntonsa palavan tuo pyhä Jumalan Poika rajatonta rakkautta, mitatonta myötämieltä luonnon kuolevan keralla; läksi tuota tutkimahan heimoa matalan Mannun. Kulki tietä kuusipuista tuo pyhä Jumalan Poika, lauloi koidon kohtaloa, luontoa kova-osaista, kun on tyhjästä kuvattu, tehty, kurja, maan tomusta, pantu päivän kukkimahan, toisena katoamahan, tuhat vuotta nukkumahan, yhtenä ylenemähän.
Huokaa maasta Mannun henki: »Tunnen opetuksen senki. Oli aika unelmoida, ois nyt tehdä, oisi voida. Olla verin, olla vaistoin, mitä taatot hengen taistoin. Suora oisi suunta ajan, vaan on Suomen sielu hajan.» Yhä tutkin, etsin, kysyn Epäilyksen lasna pysyn. Miss' on suomalainen aate, on kuin yllä lainavaate. Missä suomalainen veri, siinä ajan henki eri. Turhaan katson kansan pohjaan.
Se on Mannun laulua. Se jatkuu: »Pellot he ovat kylväneet männyiksi tai heinään, niin etteivät pentuni ole saaneet niistä ruokaa; niiden on täytynyt siirtyä tehtaisiin, kaupunkiin. Mutta nyt kostaa Mantu. Nyt tulevat poikani takaisin suurista kaupungeista ja tehtaista, he ovat vielä metsän lapsia, hurjempia kuin verenhajuun päässeet pedot.
Päivän Sana
Muut Etsivät