United States or Mali ? Vote for the TOP Country of the Week !
Enää julmuudest' en juovu, mulle aika toinen aukee: muita huonomp' ollut lienen, tahdon paremp' olla muita, vaikka hautaan myötä vienen vain ma kasan Hurtan luita. En ma usko taivaan Luojaan enkä isään perkeleesen, uskon yhteen auvon tuojaan, yhteen iki-ihanteesen, lempeen naisen nuoren, joka antaa rinnan rauhan mulle, kun on pesty saasta, loka, tullut ilta tuiretulle!»
niin että katuen ja anteeks antain elosta erosimme, luottain Luojaan, mi meille suo nyt kaipuun nähdä häntä.» Ma virkoin: »Vaikka kuinka katson teitä, en ketään tunne, vaan jos suvaitsette, te puhukaa, ja vannon kautta rauhan, jota ma maailmasta maailmahan tään Oppahani johdoll' etsin, että teen minkä taidan, sielut onnelliset!»
Mutta nyt arvoisa herrani, kuvitelkaa vaan mielessänne hämmästystäni ja pelästystäni, kun vanhus alkaa heleällä, voimakkaalla äänellä laulaa erästä Srassburg'in kestikievarin, herra Hanno Berchler'in iloista laulua, joka kuuluu näin: 'Tyttö vieno, kaunokainen, Roosa, kuule kehoitus: Ole Luojaan luottavainen, Poista hätä, ahdistus, Pilkka, turha turmelus, hurja halu horjuvainen!
Valtakuntas nyt sylini on; Nuku valtasi suojaan! Viha vie harhaan, mut usko vaka on. Herrahan nuku, sa rauhaton! Huolista suojaan Luottaen Luojaan! Jumal' yksin on ylvä, mut tomua me. Maamme kirja 1905. Arabiassa muinoisin, Mies, vanha Amru, eli; Hän oli köyhä, kuitenkin Luojaansa turvaeli. Hätänsä, huolens' ainian Hän heitti haltuun Jumalan.
Nyt on toisin Surukaan ei poistu itkemällä, Luota Luojaan! onnen ohjat viel' on nytkin hällä. Näen mä, kasvaa tarhassasi onnen yrttiä kaksi, Onnen runsaan löydät kuluin ajan tuonnemmaksi!" Kyllä lauloi toivon lintu: lapsiss' onni koittaa, Siksi, kunnes onnen yrtit kuolon käsi voittaa.
Luotan sinuun kuin Luojaan kaikkivaltiaaseen. Mutta ymmärrätkö, että hetki, jonka kuka hyvänsä viettää seurassasi, on varastettu minulta, että suloinen kaiku, jonka kuka hyvänsä kuulee äänestäsi, on otettu minun aarre-aitastani? Mutta ethän sinä kuitenkaan voi olla ijäti kanssani. Sinunhan täytyy aina aamuin takaisin syvyyteen. Juuri siksi minä vihaan teitä, te päivän lapset! Vihaat? Minuakin?
Suomen kansa on aina lujasti luottanut »kohtaloon» eli »luojaan». »Se on niin sallittu», on usein ainoa lohdutus murheen hetkenä.
"Tuommoinen onnettomuus, joka nyt on sulle tapahtunut ja jonkakaltaisesta moniaita viikkoja sitten kerroin sinulle, tapahtuu vallan usein". "Ainoa lapseni! Mitä Esa sanoo! Ja Pilveiset! Ja koko pitäjä! Halvinki vaimo voi mua ylönkatsoa". "Luota Luojaan", virkkoi Lovisa. "Hänen tahtonsa lie ollut, että lapsen piti kuoleman". "Mitä tyhjää! Kaikki on mun syyni!
»Oi pyhä taatto, henki oi, mi näet sen, johon uskoit niin, sa että voitit päin hautaa juosten jalat nuoremmatkin», ma näin, »sa tahdot eessäs esittämään nyt olemusta uskoni tään alttiin ja myöskin syytä sen sa tiedustelit. Ma vastaan: Uskon Luojaan ainoahan, ijäiseen, vankkumattomaan, min rakkaus ja kaiho kiertämään saa kaikki taivaat.
Ei tyttöin ja käkihin luottaa saa. Kyynärän pitkästä mies kyllä kasvaa, Siunausta tuottavi uskollisuus. Kirves se pystyy, mut' Jumala ohjaa. Jumalan armo on aina uus. Hoi lal la lal la laa. Nyt vuoret kajahtaa! Luojaan ja maahansa luottaa saa. Oletkos nähnyt auringon tanssivan pääsiäis-aamuna? Minä näin sen, kun olin pieni; minä näen sen vieläkin, kun olen vanha ja harmaa. Sinä et sitä usko, et!