Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Loihe siitä loitsimahan, sai itse sanelemahan. Luki synnyt syitä myöten, luottehet lomia myöten, mutt' ei muista muutamia rauan suuria sanoja, joista salpa saataisihin, luja lukko tuotaisihin noille rauan ratkomille, suu sinervän silpomille. Jo veri jokena juoksi, hurme koskena kohisi: peitti maassa marjan varret, kanervaiset kankahalla.
Ne virittivät virren, josta oli seurauksena, että meidänkin väki loihe laulamaan. "Käy eespäin väki voimakas!" kajahti ensiksi ja "Proletaarilaulu" lopuksi, silloin kun laiva jo käänsi keulaansa ulapalle päin. Tällaiset juhlallisuudet niihin kuuluvine kättelyineen, kukkavihkoineen ja huiskutuksineen muuttivat lähtötunnelman kokonaan toiseksi kuin olin aikonut.
Ja valo, mulle vielä outo, äsken jost' ääni lauloi, loihe lausumahan kuin se, jonk' ilo vain on tehdä hyvää: »Tienoossa ilkeän Italian siinä, mi välillä Rialton on ja Brentan, Piaven virranvetten, kumpu kohoo, ei korkea, mut kummun kukkulalta laskeusi alas kerran soihtu, joka sen seudun kaiken saattoi kauhun valtaan.
Vanhus viimein loihe laulamahan,
Hän asteli niin kiivaasti edestakaisin kammiossaan ja hän heilutteli niin uhkaavasti laahustavan yönuttunsa laskoksia, että kuningatar katsoi parhaaksi siinä silmänräpäyksessä totella häntä. Kutsuttiin hänen eteensä unienselittäjät. Kuningas katsoi hetkisen tiukasti heihin, istui sitten vuoteensa reunalle, heitti jalkansa ristiin ja loihe lausumaan: Minä olen nähnyt hirveätä unta, hän sanoi.
Tähtirinta, kultaolka, suuri sotaherra tuo tummaks silloin tuimistuvi, hatun sieppaa, silmän luo kerran häneen, toisen kansaan, vierryt saman tuokion pitkin toria jo kaikki äijän äyrisaalis on. Hämillään ol' äijä siinä, herra loihe lausumaan: »Kuulin laulus, kamppaellut olen eestä saman maan. Elon illass' että vielä muisto tuo on myötä mun, siit' on ylväs mulla mieli, paljon ylväämpi kuin sun.
Murehella Ja mykkänä se aikakaudet vietti Ja kyynelsilmin kohtaloaan mietti: Ei kieltämme se saanut puhuskella. Vaan vihdoinkin sen Suomi lapsekseen Jo tunsi, otti orvon huolekseen, Ja rakkauden tää nyt siltä voitti. Ja lapsi loihe kohta laulamaanki. Sai riemusta myös rinnat paisumaanki; Jos kohta moni myöskin sitä moitti.
Koi ensi loistehilla Kun loihe ikkunaan, Jo istuin valvehilla Ja toivotonna vaan. Häpeästä auta, kuolosta! Mun puoleen' Luo tuskan huoleen Sä armosilmäs, tuskan tuttava! Yö. Katu Margareetan oven ääressä.
Silloin lapsi avasi suunsa, poika puolikuinen loihe puhumaan: Kirkkaammaksi vielä kirkastui Väinämöisen katse ja ilo ylimaallinen siitä välähti, ja yhä poika Marjatan puhui: Silloin Väinämöisen katseesta hävisi viimeinen epäilys, viimeinen epävarmuus.
Siitä lieto Lemminkäinen jopa loihe laulamahan. Lauloi pihlajat pihoille, tammet keskitanhu'ille, tammelle tasaiset oksat, joka oksallen omenan, omenalle kultapyörän, kultapyörälle käkösen: kun käki kukahtelevi, kulta suusta kuohahtavi, vaski leuoilta valuvi, hopea hohahtelevi kultaiselle kunnahalle, hope'iselle mäelle.
Päivän Sana
Muut Etsivät