Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. joulukuuta 2025
Liina sitä vastoin näytti tyyneltä; mutta kun vapaaherratar sanoi: se on kummallista, että sinä olet niin tyyni, sai hän tämän vastauksen: Minä toivon, että palaa joku makasiini, niinkuin viimeinkin, jokin, joka silloinkin tapahtui. Patruuna riensi myös pois, kun makasiini oli vaarassa, ja siis oli Berndtsson yksinään jälellä noiden kolmen naisen kera.
Mutta katsos, Liina ei ole koskaan elänyt näin suuresti. Kun Theolinda vainaja eli, niin näimme me ani harvoin vieraita, ja silloinkin aina vaan asiakumppania ja jonkun matkustavaisen.
LIINA. Kiitos vaan, ei tarvitse. Nyt ei ole enää aikaa lukemiseen, sinunkin pitää miettiä pukuasi. Tule nyt. LIISA. Minulla on vaan eräs lapsenmurha lukematta, jahka sen lopetan, niin sitte tulen. OORTTA. Ei semmoiseen nyt enää ole aikaa. Tule nyt vaan, niin puen sinunkin.
Mutta parittaja on olento, joka perustaa kaiken toisen huonoille ominaisuuksille pata, joka pannaan tulelle, jotta toinen saisi siinä soppansa keittää liina, johon kuka vieras tahansa pyyhkii kätensä! Ja joku roisto voi minulle sanoa: 'Luvallasi! Parittaja! Minua saisi mieluummin sanoa vaikkapa murhaajaksi. Mutta mies oli humalassa eikä tiennyt mitä sanoi, ja olinhan sitäpaitsi valepuvussa.
Berndtsson'in tullessa salonkiin, istuivat nuo kolme naista siellä, Liina, kuten tavallisesti, työnsä ääressä, vapaaherratar, lataillen hiljattain ulostullutta romaania, ja neiti, työskenteli reflexionipeilin ääressä. Ei, kas luutnanttiamme! lausui vapaaherratar, pannen pois kirjan. Terve tuloa! ... No, te olitte tuolla valkeanvaarassa.
Alkoi äiti arvaella, Isoseni surkotella: "Kun tulit kummasti kotihin, Pahasti ison pihalle Suottapa rikoit rekesi, Tahallasi aisan taitoit." Pah' oli Wirossa orjan. Olin orjana Wirossa, Palvelin pakanan maalla; Sain orihin orjuuella, Pitkäjouhen juoksennalla, Harjan liina liikkumalla, Villovarsan valvomalla.
Välist' oksien joskus kiiluu liina ja pois tytön rientävän kanss' eteneepi, sen sijan kun värin muuttelevin taas täyttävi toinen. Tyyntä on, henkäyst' ei edes. Karjojen kelloja, hellää lemmen laulelmaa, johon vastaus soi salotieltä, kuuluu laaksosta vain, katovaisiin äänihin joskus paimen helkyttää säveleen, min kertovi kaiku.
LIINA. Pieni voitto yhden päivän liehunnasta, oi sinä hälläkkä! ANNA. Laskekaa vielä lisäksi kaikki vartomuksen ja muiston armaat päivät. Mutta sallitteko pientä kysymystä? LIINA. Minä sallin. ANNA. Onko vänrikkimme, tuo öljyviiksinen, tuo kilisevä, helisevä herra, nöyrästi kumartanut teille? LIINA. Hänen taipuva selkänsä kumartuu usein.
Kirkko oli pieni ja ahdas, penkit ilman selustimia, alttarin ympärys kömpelö häkki, alttari itse kuin kumollaan oleva puulaatikko alastomassa seinässä kiinni, saarnastuoli »pönttö», kaikki maalaamatonta, höyläämätöntä puuta; ainoat koristeet olivat valkoinen liina alttarilla ja sininen saarnastuolissa, alttarin päällä seinässä musta risti ja katossa keskellä kirkkoa pieni kynttiläkruunu riippumassa.
Ja säälle ei Liina rouva pannut koskaan mitään arvoa, vaan oli alituiseen, aivan kuin tuon virkun luonteensa pakottamana liikkeessä, niinpä hän tämmöisenäkin koleana päivänä oli mitä parhaimmalla tuulella astuessaan yhdistyksen suureen kokoussaliin.
Päivän Sana
Muut Etsivät