United States or Singapore ? Vote for the TOP Country of the Week !
Heleällä helkakuulla kaikukoon nyt kaikkein suulla huoletonna laulu Suomen, kunnes koittaa uusi huomen. Huomen tuopi uutta työtä, työll' on uusi huoli myötä, huoletonna huojukaamme, harvoin joutohetken jaamme, harvoin köyhä lemmen saapi, köyhän lapsi laulahtaapi. KEV
Ja hän kulki järvein rannat, samos salot sumeat, Uupumatta etsi vaarat, valottomat notkelmat; Lemmen voima häntä johti erämaiden sydämiin, Sieltä löysi laulun vanhan, kanteleen toi näkyviin. Laulun toi hän kansallensa, mahti sen on ennallaan: Hengen hehkumaan se saapi, luonnonkin saa taipumaan.
Metsä muuttuu ihanaksi, Lemmen ääni kaikuvi, Paimen yltyy rohkeemmaksi, Neitonen on hellempi. Kevät kukkaa verhoileepi Lehtisillä hienoilla. Terän vuokon valkaiseepi Hopealla kirkkaalla, Lehdistänsä kohouupi Kielokainen tuoksuen, Koristeeksi valmistuupi Viattoman rinnallen. Nuokkuileepi varrellansa Esiköinen kultanen, Kuusain kiertää oksiansa, Suojaa suoden rakkaillen.
Lemmen nostot tyttölapsille ja muut onnen loihtimiset pojille owat tuhmia, pakanallisia taikoja, sitäki pahemmat, jos lapsen kanssa sen ohessa jollai erinomaisella, rohkiamalla tawalla menetellään.
Minä rakastan sua! sinä tiedät sen! ja mistään muusta ma huoli en. «Oi Viktor!» kuului Eevan vapiseva ääni, «lemmen puutteesen en ole syypää. Oi! tunnenhan ja todistanhan käytökselläni, että olet minulle enemmän kuin isä ja äiti ja sisaret, enemmän kuin mikään muu maailmassa. Käsitän sittenkin sen olevan väärin; sydämmeni nousee kapinaan itseäni vastaan mutta en voi vastustaa valtaasi!»
Siihen siis oltiin tultu! Hänen elämänsä oli käynyt niin tyhjäksi, siltä oli hävitetty onni ja runollisuus, häntä vaivasi niin kova rakkauden ja ystävällisyyden puute, että hänen täytyi, voidakseen olla menehtymättä siihen, mielikuvituksessaan olla puolisolleen uskotoin, täytyi lemmen ikävällä ajatella miestä, jota todellisuudessa ei rakastanut.
Kaunis ruusu halavien hyminässä Päänsä uneksuen alas kallistavi, Unissansa hymyilee, ja nuorukainen Pohjatuuless' kultanummen kunnahalla Ylös päänsä nostaa, otsans kirkkaast' loistaa, Ja hän lausuilevi hourauksess' lemmen: Riehu, onnen tuuli, raikas pohjatuuli, Riehu vapaast' ympär' poskieni tulta, Puhaltaen kultain kotokartanosta.
"On, niin totta kuin Jumala minua auttakoon!" Nyt leimahti koko tuo verraton 17-vuotiaan tytön rakkaus ilmi liekkeihin; ja ylpeä hän oli, sillä nyt oli hän voittanut. Kauemmin ei hän siis malttanut itseään hillitä: hän kievahti Bård'in kaulaan niin lemmen lämpimänä ja innostuneena, että tämä melkein pelästyi, lausuen tyttö samassa: "Nyt olemme aina yhdessä."
Sun kohdussas tuojalleen syttyi Rakkaus, min hehkun kautta hempeän tää ruusu on kukoistanut rauhass' ijäisessä. Tääll' olet Lemmen keskipäivä meille ja alahalla, kuolevaisten maassa, sa olet toivon lähde läikkyvainen. Niin suuri, valtava oot, Valtiatar, ett' armon pyytäjän, ken ei sua etsi, sen siivetönnä kaiho kaunein lentää.
Mä kenties sentään suotta luulen Niin ankaraksi pohjatuulen. Mä toivon pohjatuulen tuovan Simaisen lemmen sanelman, Niin ruusut rintahani luovan, Niin luovan kukkamaailman. Mä kenties sentään syyttä luulen Niin lempeäksi pohjatuulen. Nupussaan kukat sydämeni Uneksii puhjetaksensa; Oi, tuuli, säästä kukkaseni, Ett'eivät kuole kehdossa! Mä kenties sentään suotta luulen Niin ankaraksi pohjatuulen.