United States or Martinique ? Vote for the TOP Country of the Week !
Syreenit syyttävät kesä-yössä, teistä ma löydän lohdun niinkuin säveleistä, kuin tekin kukin, menen maata varhain; jää meistä jälkeen, mikä meist' on parhain. Syreenit anteeks-antavaiset yössä, en teistä luovu, muistan päivän työssä jokaista ystävyyden, lemmen kukkaa, jokaista orvon oudon riemurukkaa.
Koko ihmiskunta näytti hänestä saastaiselta, kun hän mietti aistien kaikkia törkeitä salaisuuksia, kaikkia lemmen seikkailuja, jotka turmelevat sielun, ja kaikkia ajateltavissa olevia, salaperäisiä, eroittamattomia rakkaudenyhtymiä. Kului siten vielä kevät ja kesä.
Nuoruus katoaa, vuodet kuluttavat, mutta sydämen kauneus levittää kuitenkin kasvoille kirkkauttaan, joka kestää kauemmin kuin poskien puna, kauemmin kuin lemmen ensi hymyily, jopa kauemmin kuin aikakin.
Kas ystävitten mielet Kuink' onkin muuttuneet! Myös parjaajitten kielet Ei okaa puuttuneet. Ma isieni maata Tok' lemmin ainiaan. En valittaa siis saata, Oon vaiti vaan. Oil mulla muinoin kulta Noin sievänlainenkin. Oil myöskin lemmen tulta Ja olis vieläkin. Nyt yksinäni tulla Saan illan kuutamaan. Ei tuskaa tuosta mulla, Ma laulan vaan.
Ja vastaan Kuninkaan valtaa, kirkon lakia He houruin lailla uhmasivat. Herran, Vanhurskauden rangaistus nyt tulee. Jalossa harmissa löi miekallansa Kuningas merkin pois, mi kirkon puuta Soaista tohti lemmen seppeleillä. Nyt tuolla tomuss' seppelhylky kuihtuu.
Niin suloinen jo nautteen kuvituskin, Ett' aistit hurmaa. Kuinka käy, kun lemmen Ihanaa jumaljuomaa kerran maistaa Janoinen kieli? Pelkään, että kuolen, Menehdyn, pyörryn, rohdon juon niin hienon, Niin salatehokkaan, niin tuiman maireen, Ett' olentoni karkeus sit' ei kestä.
Laulurastas liverteli hongikossa, ja näille kahdelle kihlatulle kuului sen liverrys näin: »Lemmen, lemmen, pitää, pitää, kestää, kestää, iäti, iäti, iät, iät, iätiiii » »Turhaa se vain on, Hely, että sinä muutat pois», sanoi Niemen Loviisa. »Mikäpä hätä sinun nyt enää on, kun poikakin on noin suuri.» »Suuriko? Huomenna täyttää kaksi vuotta. Kahdeksas päivä kesäkuuta on poika paran syntymäpäivä.
Arkun vieressä oli polvillaan munkki ja rukoili sen nuoren puhtaan sielun edestä, joka tuon kauniin ruumisverhon niin varhain oli jättänyt. "Hyvästi, sulo sydämyiseni!" lausui sureva poika hiljaa, ja kuumat kyynelet valuivat hänen vaaleille poskillensa; "minä lähden pois, menen kauvas, voi niin kauvas kuin pääsen! eihän minua enää mikään pidätä, minua yksinäistä, lemmen heittoa!"
Aika ajoin minua harmitti, ajatellessani, että minun täytyy olla mukana näissä sotaisissa seikkailuissa, sen sijaan kuin minun pitäisi päästä lemmen siivillä lentämään Berliniin. Mitäpäs pahaa Franskan keisarin marsalkat olisivat tahtoneet tehdäkään poloiselle bonarum artium magisterille, joka kaikeksi onneksi ei vielä ollut ennättänyt painattaa kuuluisia voittolaulujaan?
Mutta kauas, kaikkialle samoo hengen soihtu, tutkii meren, maan ja taivaan, sinkoo tuonen tuiman laivaan. Mahtavin on maailmoista ihmisrinta itse; syvin luonnon syntysana kulkee sydämitse; oman sielun onkaloihin tietäjän on matka noihin. Sija siell' on sallimuksen; kehrää neiet harmaat meille illat ilottomat taikka aamut armaat, milloin lemmen kultakielet, milloin raskaat rautamielet.