Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. toukokuuta 2025
Eikö se liene kamarissa. Uskaltaako sitä käydä katsomassa? No, kun menette hiljaa, niin ehkä se ei suutu. Hiljaa lähtivät tytöt hiipimään kamariin. Mökinmuori siellä parhaillaan joi kahvia ja Reeta oli pitkällään sängyssä. Lassi sanoi, että täällä on ulkomaan vieras, sanoi Viija. On se täällä vasussa, sanoi muori ja nosti vaatteen laitaa. Pikku lapsihan tuo on, sanoi Viija iloisena.
TIMO. Sentähden älä, veljeni, tee enään koskaan niin. Minä rukoilen sinua. Onkos tämä laitaa? Pinnata naamaansa kallista trahtööri-viinaa yöt ja päivät, yöt ja päivät, ja juoda vielä makuvaria kuin suuret herrat. No, noh, tämä älköön olko nuhde, vaan veljellinen varoitus. SIMEONI. Minä pahoin tein, ja pahoin teimme kaikki, käydessämme viinan keittoon ja naukkimiseen.
Hetkinen sen perästä kohtasi heitä näky, joka vaikutti sen, mitä ei koskaan ollut tapahtunut Aa-vuonon asukkaalle, nimittäin että hän kokonaan unhotti puolistunnin olevan käsissä pitkin koko ulapan laitaa oli valaiden purskuttaminen ja lokkien vainoominen täydessä käynnissä.
Ikitunturille nousen ma rinteiden laitaa, miss' ourut alas syöksyvät uomaansa kaitaa; siell' immen sulo seuraan ma iltahan jään, ja huomaamatta hetket ne kiitää kerkeään. Siell' immen sulo seuraan ma iltahan jään, ja huomaamatta hetket ne kiitää kerkeään. Hän ei ole kaunein, vaikk' kaunis on mulle; ei kasvatusta hienoa vuorilla tulle.
Hän oli kuitenkin vielä kaukana tällaisesta tunnustamisesta ja ajatteli nyt vaan sitä kunhan ei koko juttu vaan tulisi ilmi ja Katjusha taikka hänen puolustajansa kertoisi asian laitaa ja häpäisisi häntä kaikkien edessä. Tämmöisessä mielentilassa oli Nehljudof astuessaan oikeussalista valamiesten huoneeseen. Hän istui akkunan ääreen kuunnellen keskusteluja ympärillänsä ja poltteli lakkaamatta.
Onko tuo enää laitaa, ettei mies huoli käydä työssä enää ollenkaan, juo vaan ja hurraa päivät päätään, siksi kun saa kaikki hävitetyksi, mitä vaimo on koonnut. Ajattele sentään vähän, mikä meille tulee eteen. Nyt olemme jo melkein maantiellä, eikä ole vielä kulunut kuin vuosi siitä, kun yhteen menimme. Keppi kerjäläisiä meistä tulee tuossa paikassa, ei auta mikään.
"Et ota nyt, mutta kun hätä tulee, niin rupeat kyllä ottamaan. Väärää asiata et muka aja... Ole tuossa! Pyhimystenkö asioita sinä vaan ajatkin? Etkös muista enää Borisa Perehodov'ia?... Kukas se hänen tähtensä puuhasi? Kukas se häntä auttoi ja suojeli? häh?" "Perehodov kärsi syystä, totta kyllä..." "Hukkasi kruunun rahoja... Onkos tämä laitaa?"
Kun nämät ylimykset olivat lausuneet tavalliset tervehykset, ja Richard kuningas kohteliaasti niihin vastannut, alkoi Montserrat'n markiisi selitellä syitä heidän tulemiseensa. "Heitä oli lähettänyt", hän sanoi, "ne huolestuneet kuninkaat ja ruhtinaat, jotka kuuluivat ristiretken neuvoskuntaan, tiedustelemaan heidän jalon liittolaisensa, urhean Englannin kuninkaan, terveyden laitaa".
Silloin Heikki meni, ja Eevi jäi yksin lapsensa luo. Hän kumartui vuoteen laitaa vastaan ja laski kätensä nukkuvan otsalle. »Sinä, minun ainoa iloni», kuiskasi hän hiljaa, ja kuumat kyyneleet alkoivat valua peitteelle. Kesä oli kulunut, samoin syksykin, ja nyt oli talvi. Viljo oli aivan terve ja oli kasvanut paljon, mutta hento hän oli, vähäverinen ja kalpea kuin pimennossa kasvanut kukka.
Loppupuolella kesää meni isäntä kerran Anna Sohvin kanssa nuotalle. Hanna pääsi matkaan, sai istua veneen kokassa. Aaro ja pikku Erkka olivat menneet edeltä toisessa veneessä. Kalapaikkaan oli jotenkin pitkältä; ennenkuin nuotta oli vedetty ja kotiapäin päästiin soutamaan, oli jo myöhäinen yö. Mutta niin kaunis, niin kaunis, ettei Hanna sitä ikinä voinut unhottaa. Kuu paistoi ja hopean hohtavana kimalteli järvi. Rannikot tekivät ympärille pimeän monimutkaisen reunan; eikä kuulunut liikettä, ei ääntä, ei hiiskahdusta mistään. Lähellä ja kaukana yhtä hiljaista, yhtä tyyntä. Airojen tahdinmukainen polske ja veneet, jotka tasaista suuntaansa kulkivat, olivat ainoat elonmerkit. Ei puhuttu sanaakaan pitkään aikaan. Hanna nojasi veneen laitaa vasten; katseli vuoron järveä, vuoron taivasta. Ei jäsentä hievahtanut, huokuikin hiljaa, ihan hiljaa vaan. Ja toivoi, että kestäisi tätä hyvin kauan, iänkaiken vaikka. Yön juhlallisuus lienee vaikuttanut isäntäänkin, joka istui perässä. Hän alkoi laulun: »O Jumalan karitsa, joka pois otat maailman synnit, Armahda meidän päällemme.» Vakavasti ja hartaasti hän lauloi.
Päivän Sana
Muut Etsivät