Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Minä kuulin avaimen vääntyvän ympäri, sitte peljätti Ilse pois ankat ja kanat, jotka tahtoivat meitä seurata; ne kaakottivat kaikki ja ometasta kuului Mieke ammuvan... Porttikin suljettiin takanani ja niin läksin minä paratiisistani samaa tietä kuin neiti Streitkin oli käynyt... Minä en muista, kuinka erosin Heintzistä. Koko sitä päivänpaisteista eroaamua peittää vieläkin kyyneleinen varjo.
Lämmitin metoisen saunan Metoisilla halkosilla, Hautelin metoisen vastan Metisen kiven navalla, Läksin vettä lähteheltä, Alta linnan lähteheltä, Kaupungin kasarisella, Kuparilla kultaisella; Käskin sulhon kylpemähän. Sulho saattavi sanoa: "Pois portto vetesi kanssa; Etpä veillä ollutkana, Olit poikien poluilla, Katsannassa kengän kauon, Punapaklan paininnassa."
Sinä vuonna olin marssinut ja matkustanut yhteensä 466 peninkulmaa. Vuonna 1718 läksin loppupuolella Maaliskuuta taas Etelä-Ruotsiin ja oleskelin Trölleborgin tienoilla 7 päivään Huhtikuuta. Mainittuna päivänä ajelimme erästä tanskalaista laivaa Drakö'lle. Siellä me käännyimme ja otimme toisen kiinni Kyögen lahdella.
Vuonna 1878 lokakuun 18 päivänä läksin koirineni metsälle Kalmarin kartanosta, jossa siihen aikaan asuin. Oli metsästykselle erinomaisen sopiva päivä, ilma tyyni ja taivas pilvessä; maa oli parahiksi kostea ja koirat levähtäneet. Kuleskelin koiriani taluttaen sellaisia seutuja pitkin, joista metsänviljan jo niin tarkoin olin hävittänyt, että turhaa olisi ollut irti päästää niitä. Matkani määränä olivat Hirvimäen metsiköt, joissa, puheiden mukaan, oli niin "hirmuisen" paljo jäniksiä ja lintuja. Tienoot tulivat yhä enemmän miellyttävämmiksi; luonnon kauneus ja seutujen soveliaisuus metsästykselle sen tekivät. Koirat laskin vihdoin irti ja kuleskelin hiljalleen mäkistä tietä, joka useissa paikoin näytti ihan mahdottomalta ajotieksi. Varmaan tunnin ajan olin näin kulkenut yhä syvemmälle sydänmaahan, ilman että koirat mitään löysivät. Tosin kyllä haukahti lintukoira Daana silloin tällöin, vaan linnut eivät pysyneet puissa. Minä nautin kuitenkin syys-aamun raittiutta tuossa yhä enemmän ja enemmän viehättävällä metsäisellä ylänteellä. Etäältä yksinäisten metsätorppain riihistä kuului säännöllinen varrasten kopse, toisaalta taas teirien sorahteleva soidin ja maatiaiskoirain kestävä, yksitoikkoinen ääni, kun omaa kaikuansa haukkuivat. Viimeinkin lentää pyrähti pyy tien yli. Menin muutamia askelia metsään ja valitsin mukavan kiven istuimekseni, asetin kiväärin poikkipuolin polvilleni ja tapani mukaan kutsuin sitä kahdella pyypillillä. Samaan aikaan alkoi vanha Hei ajon, ja heti yhdistyi siihen Daanan kauniisti kaikuva haukunta. Päätin kuitenkin koettaa ampua muutamia pyypoikueesta, samalla kun kuuntelin, mille suunnalle ajo vetäytyi. Kauan aikaa viheltelin turhaan mitään vastausta saamatta ja koirain haukunta vetäytyi kauas erään jyrkän metsäharjanteen toiselle puolen.
Päähäni pöllähti, että minun piti kostaa vaimolleni siitä, että hän oli niin riutuneen näköinen, ett'ei hän ollut yhtä reipas ja iloinen kuin ennen aikaan. Löin häntä, pieksin häntä. Neiti Hyvönen. Kauhistava kuulla! Häyrinen. Sitte läksin, häntä näin rääkättyäni, taas kaupungille, onnettomana, rauhattomana, kerjäsin pennin ja vein sen tillikkaan! Tällainen hirviö olen ollut!
Ei, se ei ollut lapsi tuo enää, vaan mies, joka oli hänen ystävänsä, ja jolle hän sai avata sielunsa salaisimmatkin sopukat. "Olli, tiedäthän että vietin lapsuuteni ja ensi nuoruuteni täti Huovisen luona?" Annan ääni oli aivan tyyni nyt. "Tiedän." "Mutta et tiedä miksi sieltä läksin pois?" "Isäsi luo kun isäsi oli niin yksin eikö niin?"
Maaliskuun raitis päivä on tuskin noussut yövuoteeltaan ja koreilee vielä rusottavalla aamuvaipallansa; hanki kannattaa. Otan sukset jalkaani, pyssyn viskaan olalleni. Kaikkialla on mäkiä ja kinoksia viljalta, mutta tuolla Huunukan harjulla, Impiniemen tutkamessa teiret kukertaa, pyyt pyrähtelevät. Sinne läksin.
"Se käypi kuin kello tuo akka ja tulee ihan täsmälleen niinkuin puhe oli." Enempää ei mamseli ennättänyt puhua, sillä mummo oli jo kyökin ovessa. "Hyvää iltaa!" sanoi mummo. "Antakaa nyt anteeksi, vaikka minä niin äkäpäällä täältä viimein läksin!" "Mitä se sitten tekee? Suuttuuhan ihminen toisinaan", sanoi mamseli.
Eräästä ihan sattumalta ammutusta sudesta kertoi vanha metsästäjä seuraavaa: "Eräänä kauniina loppiaisaamuna 40-luvulla läksin yhdessä Kärjenniemen Kustaan kanssa hiihtämällä etsimään ilvestä, joka oli näyttäytynyt kylän metsissä; Piski, Sälli, Ranski ja Hektor olivat mukana.
Tai läksin kyliin urhojen luo, Miss' ylhillä vaaroilla asui nuo; Näin miehet kunnon ja hilpeän työn Ja näin, miss' sykkii Karjalan syän. Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, Jo Karjalan koivikot tuuhettuu, Käki kukkuu siellä ja kevät on Vie sinne mun kaiho ponneton! ON HUOLIA N
Päivän Sana
Muut Etsivät