Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. toukokuuta 2025
Molemmat luonnollisesti sangen hurskaita, hyvin toimeen tulevia teeskenteleväisen, liukaskielisen kavaltajan seurassa, joka oli ottanut toimekseen vahvistaa heitä oikuissansa. Tästä aamusta saakka oli nyt kreivissä tuo hajamielisyyden ja välinpitämättömyyden tila, jota Toveri, pitkäkorva lintukoira oli niin syvästi surrut, muuttunut toiseksi, jota se kohta sai vielä syvemmin surra.
Vuonna 1878 lokakuun 18 päivänä läksin koirineni metsälle Kalmarin kartanosta, jossa siihen aikaan asuin. Oli metsästykselle erinomaisen sopiva päivä, ilma tyyni ja taivas pilvessä; maa oli parahiksi kostea ja koirat levähtäneet. Kuleskelin koiriani taluttaen sellaisia seutuja pitkin, joista metsänviljan jo niin tarkoin olin hävittänyt, että turhaa olisi ollut irti päästää niitä. Matkani määränä olivat Hirvimäen metsiköt, joissa, puheiden mukaan, oli niin "hirmuisen" paljo jäniksiä ja lintuja. Tienoot tulivat yhä enemmän miellyttävämmiksi; luonnon kauneus ja seutujen soveliaisuus metsästykselle sen tekivät. Koirat laskin vihdoin irti ja kuleskelin hiljalleen mäkistä tietä, joka useissa paikoin näytti ihan mahdottomalta ajotieksi. Varmaan tunnin ajan olin näin kulkenut yhä syvemmälle sydänmaahan, ilman että koirat mitään löysivät. Tosin kyllä haukahti lintukoira Daana silloin tällöin, vaan linnut eivät pysyneet puissa. Minä nautin kuitenkin syys-aamun raittiutta tuossa yhä enemmän ja enemmän viehättävällä metsäisellä ylänteellä. Etäältä yksinäisten metsätorppain riihistä kuului säännöllinen varrasten kopse, toisaalta taas teirien sorahteleva soidin ja maatiaiskoirain kestävä, yksitoikkoinen ääni, kun omaa kaikuansa haukkuivat. Viimeinkin lentää pyrähti pyy tien yli. Menin muutamia askelia metsään ja valitsin mukavan kiven istuimekseni, asetin kiväärin poikkipuolin polvilleni ja tapani mukaan kutsuin sitä kahdella pyypillillä. Samaan aikaan alkoi vanha Hei ajon, ja heti yhdistyi siihen Daanan kauniisti kaikuva haukunta. Päätin kuitenkin koettaa ampua muutamia pyypoikueesta, samalla kun kuuntelin, mille suunnalle ajo vetäytyi. Kauan aikaa viheltelin turhaan mitään vastausta saamatta ja koirain haukunta vetäytyi kauas erään jyrkän metsäharjanteen toiselle puolen.
Konna vieköön! taidanpa kuin paras lintukoira haistaa leivän hajun matkamiesten eväspussissa, ja makean uutishajun olenkin tuntenut kaiken tien. Totta, veljeni, näin kiivasta nälkää en muista vielä koettaneeni. Mutta kärsikäämme hetki vielä, kohta antaa meille äitimme ruokaa. IIVARI. Voileipää hän antaa meille, niinkuin hyville lapsille. Kotia kuin Hiien pohtimessa! Minä päästän hevoisen.
Kreivi Hugo von Lengsfeld oli kohtauksen perästä vaahteripuiden alla ottanut joka päivä pyssyn olallensa ja kuleskellut etenkin Weissenbachin puoleista seutua laveassa metsästysalueessaan, jonka talonhoitaja oli hänen käskystään vuokrannut; mutta Toveri, tuo pitkäkorvainen, ruskea lintukoira oli harvoin osannut olla niin vähän isäntänsä mieliksi kuin juuri näinä viimeisinä päivinä.
Sietämätön vilun ja nälän tunne ajoi minut kuitenkin pian tylsästä kuoleman horroksesta ja pakotti toimintaan. Isänmaatani ja morsiantani en nyt kuitenkaan voinut ajatella, vaan päämääränäni oli ainoastaan oman kurjan henkeni säilyttäminen. Umpimähkään lähdin liikkeelle ja kiertelin metsässä kuin nälistynyt lintukoira. Tuon tuostakin tapasin ihmisten jälkiä, joita risteili metsässä.
Haukkuukohan tuo oravaa? aprikoi joku. Miksei haukkuisi, tuommoinen pystykorva. Teertä ja oravaa! Mutta ei tämä oikea lintukoira ole. Taita parhaiten haukkua matkamiestä ja reppuria. Ja sikaa ja lehmää, heh, heh... Talonvahti tämä on. Näkeehän sen naamastakin. Mutta on se ollut tappelussa. Katsokaahan! Kyllä koira haavansa nuolee.
Koira on lintukoira tai paimenkoira sen mukaan olivatko hänen edelläkävijänsä lintukoiria taikka paimenkoiria. Katsokaa," huudahti vuokramies riemullisesti ja pudisti tuhan piipustansa, "nyt jouduitte kiinni, nuori herra!" "En suinkaan; sillä te olette pitänyt sen ihan varmana että lajit eivät ole tulleet yhdistetyiksi.
Mutta otaksukaa, että paimenkoira yhtyisi lintukoiran kanssa, oletteko silloin varma siitä, että sen pojasta ennen tulee lintukoira kuin paimenkoira?" Mr Saunderson pani taas tupakkaa piippuunsa, mutta jätti nyt toimensa kesken ja kynsi päätänsä. "Te olette yhdistänyt lajin," jatkoi Kenelm.
Jänis, jota laukaus oli tarkoittanut, tuli täyttä laukkaa metsäniemekkeestä suorastaan häntä kohti, kääntyi hänet huomattuaan takaisin pensaikkoon, juuri silloin kun pitkäkorvainen, ruskea lintukoira siitä näkyviin riensi ja nenä jänön jälillä samaa tietä laukkasi, kääntyi juuri samassa paikassa, missä jäniskin oli kääntynyt ja katosi metsään siitä, mistä kurja elukkakin oli etsinyt pelastustaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät