United States or Uruguay ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vasta sitten hän ikään kuin horroksesta heräsi. »Kuoliko se...? Katso vetelystä, eihän se... Nouse ylös, musta...!» Esa potki, nosti mustan päätä. Mutta se oli kuollut. Esa rupesi harmista kiroilemaan, kiroili oikein itkussa suin, sillä tuo hevonen oli ollut hänen kumppaninsa melkein jokaisessa urotyössä, joilla hän oli mainetta niittänyt. Ja nyt se makasi tuossa. »Musta, musta parka!»
Koko elämä oli kuin ääretön onnettomuus; ei ollut linnun ääntä koskaan kuulunut eikä ilmisääni laulua hyrittänyt. Koko mailma oli uudestaan autio ja tyhjä kuin ennen luomista, kaikki aaltoili sekaisin... Lentsin otsa sattui ikkunan pieleen ja peljästyksissään hän säpsähti hirviästä unen horroksesta. Hän meni vuoteelle hakemaan lepoa ja unohdusta unessa. Anni makasi jo aikaa. Lents katseli häntä.
Kaikista onnettomista epämuodostuksista huolimatta, jotka kadulla vaikeroivat ja sopertavat, horroksesta ja rikollisuudesta, sotajoukoista, kapakoista ja vankiloista huolimatta, ovat nämä mainehikkaat hengen ilmestykset olleet olemassa; ja tosi kiitollisuudesta suuria veljiäni kohtaan, joiden olemassaolo velvoittaa, minäkin ponnistan voimiani ollakseni oikeudentuntoinen ja jalo, oppiakseni pyrkimään ja puhumaan.
sen kansan sydämestä eroittaa mun se kieli, jolla laulan, kaiullaan ja ykskään kuiskauksistani saa mun ei synnyinmaani syömeen oikeaan. Ah! niinkuin huulet sen ken näkee unta vain liikkuu, sanoja ei kuule ken, niin on mun tunteheni valtakunta, mun, muukalaisen maalla isien. Täst' eikö nousemusta horroksesta? Tää eikö lumo lakkaa konsanaan?
Sietämätön vilun ja nälän tunne ajoi minut kuitenkin pian tylsästä kuoleman horroksesta ja pakotti toimintaan. Isänmaatani ja morsiantani en nyt kuitenkaan voinut ajatella, vaan päämääränäni oli ainoastaan oman kurjan henkeni säilyttäminen. Umpimähkään lähdin liikkeelle ja kiertelin metsässä kuin nälistynyt lintukoira. Tuon tuostakin tapasin ihmisten jälkiä, joita risteili metsässä.
Viimein he kuin horroksesta tointuen ottivat lusikat käsiensä ja rupesivat syömään vaistomaisesti. He eivät tunteneet ruoan makuakaan. Kasvot vain olivat turvoksissa ja punaiset kuin saunasta tullessa. Viimein Annan koko ruumis värisi, hän nielaisi kurkustaan karvaan palan ja sanoi: »Taava parka!» Silloin voitti itku, koko ruumis tutisi eikä äiti parka voinut puhua mitään.
Kun hän Pielisten kirkossa laski tulemaan säveleitään, niin heräsivät paatuneimmatkin unen horroksesta, johon heidän lihallinen luontonsa heidät joskus vaivutti. Vanhan hyvän tavan mukaan rovasti oikein pakoittamalla pani vieraansa syömään.