United States or Anguilla ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Kyllä rovasti saattaa tulla koirineen jälestäkin", hyvitteli rovastinna. "Heitähän nyt, hyvä Kaisa, irti, minulla on kiire kotiin, tuleepa tänne rovasti, se joutaa enemmän viipyä. Elä nyt purista, Kaisa, niin kovin, minä ihan kuolen. Kuule, hyvä Kaisa, heitähän nyt irti, minä tulen ihan kohta takaisin."
"Niin, aivan niin on minunkin laita. Minun mielestäni löytyy vielä yksi väri ja yksi kuva, jota minä voisin saada aikaan. Minun pitäisi mielestäni väkisin temmata se puoleeni eikä päästää sitä luotani pois, mutta ennen kun niin pitkälle pääsen, kuolen pois koko mailmasta. Semmoinen se nyt on, meidän osamme; sinun ja minun. Siitä sinä et pääse yli eikä ympäri. Sen täytyy olla niin.
No, onko Hentunen jo ajatellut sitä meidän asiaa? HENTUNEN. Niin, kyllähän minä, mutta VILANDER. Mutta? HENTUNEN. Niin, tuota, katsokaapas nyt. Assessorin ei pidä pahaksua mutta mitä hyötyä minulla oikeastaan olisi tuosta henkivakuutuskirjasta? VILANDER. Sepä kysymys! Jos minä sill'aikaa kuolen, niin saattehan nostaa tuon summan.
Niin, eläkäämme Jumalan tähden rauhassa ja kärsivällisyydessä, kunnes astelemme tästä kotia taas. JUHANI. Kotia! Emmehän joudu edes hauta-kotoomme, kunnialliseen kirkonmaahan, vaan tähänpä nukahdamme viimein korppien ja kotkien nokittaviksi. Minä kuolen nyt juuri, tuossa paikassa; no niin, minä kuolen. Tässäkö oli tämä elämä? Mitä se maksoi? TIMO. Niin, tässäkö oli tämä elämä? Mitä se maksoi?
Menkää te voittoon, minä lähden kuolemaan.» Eräs sotamies kumartui hänen puoleensa sanoen: »Emmekö saa viedä teitä rekien luo, ehkäpä elämä vielä palaa?» Mutta Peldan viittasi kiirehtien. »Vähäpä minusta lukua. Nyt jo kuolen. Ei, nostakaa minua, tuolta kuuluu voittoriemu.» Hän pyöritti hattuaan. »Hei Armfelt! Eläköön Suomi!»
Ja lempivät ne vaikeroi: "Ai, kuolen, voi!" Mut kuolo ei sen tuskaisempi: "Ai, ai"sta tulee "ha, ha, haa;" Näin kuoloss' elää lempi. "Ai, ai, ai", sitten "ha, ha, haa" Niin, ai, ai, ai, ja ha, ha, haa. Hih hei! HELENA. Totta totisesti, lemmessä nenännipukkaansa myöten.
Ah, se ajatus on minulle runsas autuus, että minä asun muistossasi kuoleman kauhujenkin sinua ympäröitessä!" "Jos kaadun," sanoi Valdemar viehkeästi, "niin minä kuolen sinun rakas nimesi huulillani, ja puhkeavan sydämeni viimeinen sykähdys on pyhitetty sinulle!"
Isäni otti minut tänne mukaansa. Hän ei kysynyt minulta; hän vei minut niinkuin lapsen, ja lapsen tavoin minä tottelin häntä; tunsin itseni niin heikoksi; arvelin: ehkä kuolen pian! Olisi suloista saada kuolla hänen kattonsa alla! Mutta tämä yö hänen kodissansa oli antanut minulle voimia. Tunnen nyt jääväni eloon!
Hetken nojasi hän ikkunaan, jalat paljaina, hiukset hajallaan, ja hiukset peittivät hänen paljaat hartiansa kuin kuninkaallinen mantteli. Ei koskaan ennen ollut hän näyttänyt niin kauniilta, niin voimaa ja lempeä uhkuvalta. "Ah, miten minä kärsin! Kaikki on mennyttä, minä kuolen!"
Vaan taistellen Jos kuolen näet sä loistehen. Ja vereni kun vuotaa maan Edestä viime pisaraan, Sä tähtimaihin katsahtain Mun näet ja loistat sielussain. Kun nurmi, nostain kukkia, Tuo haudalleni kruunua, Sä lemmen kyynel siihen luo, Jon levännehet luuni juo. Tää maa jos sortuu kansoineen, Jos syöstään kurja orjuuteen, Niin luokseni sä lennä pois, Sull orjan kahleita en sois.