Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. lokakuuta 2025
Ja tässä laulakoon hän kaipauslaulujansa, Tän haudan reunalla; sun sankarmainettais Ijät hän soittakoon, ja kunnioittain kansa, Sun kansais, seisokoon, sun hautais kummulla. Niin lepää, jalo mies, povessa isänmaamme. Sun jalo henkesi meit' ohjaa ainiaan. Kukilla kaunistaa sun hautakumpus saamme; Sun nimeis, Runeberg, ei kuole milloinkaan. rt
Vaan tää kaiku vain ei konsaan kuole, Vaikka vaihtuis kuinka kulkupaikat, Kuuluu aina halki myrskyjenkin Hiljaa, vienona ja rauhoitellen Niinkuin kaukainen ja kaunis soitto.
Nyt on Vapahtaja tänä hetkenä antanut minun pysyä tajuissani, jotta voisimme sanoa toisillemme jäähyväiset. Minä menen hänen luokseen, Marcus, mutta minä rakastan sinua ja olen aina rakastava sinua." Vinitius kokosi voimansa, tukahutti tuskansa ja koetti puhua niin levollisesti kuin suinkin: "Ei, armaani! Et sinä kuole! Apostoli käski minun uskoa ja lupasi rukoilla puolestasi.
Hänellä ei ollut muuta sanomista, mutta asia rasitti hänen mieltänsä. Miihkali kysyi: »Kuinka on oikeastaan? Minusta tuntuu maa horjuvan. Onko kunniantunto kuollut? Ja voiko omatuntokin kuolla?» »Ei», vastasi talonpoika, »omatunto ei voi kuolla». »Niin», toisti Miihkali, »omatunto ei kuole eikä sitä voida kuolettaa. Minä sen tiedän.» Eräs vakooja lähestyi kiireesti.
"Minä vain ajan sinulle leipää, ett'et kuole nälkään", vastasi Petter. "Kuulkaahan tuota lemmon moukkaa!" sanoi seppä. "Ei niillä ole häpyä niin yhtään, noilla lannanluojilla, kun tulevat ihmisten ilmoille! Mutta kyllä heidän pitää vielä tietämän!"
Se on ihanaa semmoinen. Silloin se ei sinulle kuole eikä katoa, etkä pety." Hän oli haltioitumistaan haltioitunut, puhui milloin minulle aittaan, milloin ulos ovesta niinkuin näkymättömälle kuulijakunnalle siellä ulkona jossain kesäyön viileässä maailmassa. Olen jo aikoja sitten antautunut hänen lumoihinsa. Hän tulkitsee kaikkeni, on sieluni salatietäjä, ajatusteni lukija ja sanelija.
Olenhan kuolemattoman povella: eiväthän ihmiset kuole eiväthän kukkaset ku-kui-h-du! Niin huokasi Sinivuokko ja painoi päänsä immen povelle. Kasvoi kielo kaunokainen metsän siro siimeksessä.
"Minä olen paljon maailmaa nähnyt ja sen minä sanon, jott'ei se poika kellonsoittajana kuole, niinkuin ukkonsa ja isänsä ovat tehneet," sanoi päättävästi maalarin Maija, joka oli olevinaan viisaampi muita ja tunkeutui joka asiaan. "Mitä sanot?" kysäsi Lampelan Liisa "vielähän hänen isänsä elää, tiedän minä."
Itku voitti. Kaikkienhan meidän kerran on kuoltava, sanoi lääkäri nähdessään Aunon hädän. Mutta ei tämä miehenne tähän tautiin kuole, etenkin kun tulitte tänne tänä päivänä. Huomenna olisi ollut jo pahempi. Auno rauhoittui lääkärin puheesta senverran, että saattoi sanoa: Uskooko herra tohtori todellakin, että tuo vaiva ei ole hengenvaarallinen?
Minun ei tarvinnut kysyä sitä, sillä kohta kohotti ensimmäinen heistä äänensä kuin kirkkaan kultakellon ja loihe laulamaan: »Me olemme, emmekä elä, me emme kuole emmekä ole koskaan syntyneet. Me emme tiedä, emme tunne, emme tahdo mitään, sillä me täytämme vain Hänen tahtoaan, joka meidän kauttamme tuntee ja ajattelee. Hänen Tietonsa minä olen.
Päivän Sana
Muut Etsivät