Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. toukokuuta 2025
Siinä oli ensiksikin se koivikko, ja sen lehvistöstä tippuivat vielä viimeiset yökastekyyneleet mustikan varsilla peitettyyn maahan, mutta sisässä peippo säesti peippoa ja runkoja kultaili heleä, hohtava päivä.
Sitten hän lähti toimittamaan veljensä määräyksiä. Kevein askelin riensi eli oikeammin tanssi nuori neitonen yli pihan. Hän oli onnellinen; ensimäisen rakkauden aamurusko kultaili hänen elämänsä taivasta. Eipä nuori mieskään tuntenut jalkainsa paljoa painavan, kun hän astuskeli kotiaan, vaikka hän sinä päivänä oli pitkät matkat vaeltanut. Kuutamossa hymyilivät hänelle lapsuuden muistelmat.
Kun Ruotsin virrat vuosi Ja maita kultaili, Niin vainaat Väinön kannel Vaijertain hautasi. Ja rauhan toimet taasen Riidatta suorittiin, Ain' ystävyyden hehku Veljissä loisti niin. Miss' oisi auttajata, Ken riidat häätää vois, Niin rauha rannoillemme Runsaamman onnen tois! Sa tänne kätes anna, Me siihen tartumme, Ja kaiju, kannel, kaiju Ja vihi liittomme!
Koillisessa siinsi vuoria, ja lounaassa sekä lännessä näkyi osa Pielisjärven perukkaa. Kun aamu- tai ehtooaurinko kultaili näitä seutuvia, olivat ne peräti ihania, ja Nevalainen ei suinkaan vähäksi laskenut tätä puhdasta luonnon sulouden nautintoa. Luokaamme nyt silmäys tähän mieheen, jolle kertomuksessamme kuuluu johtava sija.
"Muistathan, Elsa", haastoi Juhana, "kun toissa vuonna kesäilloin soutelimme tuolla Pielisjärven sinertävällä selällä, sinä kannelta soittaen ja laulaen, minä ihastuksissa kuunnellen, kuinka metsiköt rannoilla kajahtelivat laulustasi. Laskeva aurinko kultaili honkien latvoja, ja etäältä kuului käen kukunta." "Senhän toki muistanen.
Vähäpuheisena ja lyhyesti vaan vastaillen talonväen kyselemisiin istuskeli Antti ja katseli ulos laajaan avaruuteen, jota taivaan rannalla hiipivä aurinko ruusuhohteisella valollaan kultaili. Tämän kammarin hän tahtoi asuakseen, joka mielellään hänelle luvattiinkin. Talon ihmiset näkivät, että Antti oli vähäpuheisella tuulella, niin poistuivat kammarista ja jättivät yksinään.
Aurinko kultaili luonnottaren utuisia antimia ja havahutti ihmiset päivän puuhiin. Silloin aukasi silmänsä ruusu. "Voi kuinka ihanata!" huudahti hän. Suru oli kadonnut, murhe poissa ja vapaana, ilomielin tähysteli hän jälleen Jumalan luontoa. Mutta tuskin oli hän kohottanut kiitollisen katseensa taivaalle ja lopettanut ihailemisensa, kun hän taas kuuli ääniä puutarhasta.
Laiva kiiti eteenpäin 8 solmun väliä tunnissa. Kello 5 ajoissa aamulla oli melkein hankapurje. Minulla oli vuoroni olla kannella. Ajan vietoksi otin kaukoputken ja tähystelin sillä taivaanrantaa ja vast'ikään noussutta aurinkoa, joka hurmaavan kauniilla ruskollaan kultaili eteläisen meren välkkyviä laineita.
Minä tahdon kuolla pois näistä ahdistavista oloista." Näin riitaiset ajatukset ajelehtivat Annan sielussa. Kun aamurusko kultaili itäistä taivaan rantaa, nousi Juhana virkeänä vuoteeltaan. Hän lausui hellät hyvästit vanhuksille, joita aavisteli tuskin enää näkevänsäkään. Säälien puristi Juhana Annan kättä. Tämä näytti jotensakin reipastuneelta.
Jesuiitta ja neiti Regina juoksivat ikkunaan. Ilta-aurinko kultaili viimeisillä säteillään Würzburgin kaupunkia ja sen ympäristöä. Ratsumiehiä näkyi täyttä karkua rientävän kaupungin katuja pitkin ja linnaa kohti liikkui jo parvittain pakenevia kaupunkilaisia, munkkeja ja nunnia, vaimoja ja lapsia, jotka kiireissään kuljettivat mukanaan kuormarattaille sälytettyjä tavaroitaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät