United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
UNTO. Kahdenpuolin riehui vaino veljesten välillä ja rauhaa toinen toiselle ei suonut. Ne ajat ja riidat veriset muistan ja tahtoisinpa kaikki nyt toisin päättyneeksi. Mutta loppuun asti uneni kuule: Katosipa iloni kaikki näiden heimolaistemme kohtaloa muistaissani, ja akkunasta katsahtelin ulos ilman rantaa kohden. Kova myrsky lähestyvän näkyi; pimeitä pilviä idästä taivaslaelle nousi ja päivä hämärtyi. Vaaraa mieleni aavisteli ja pianpa oli se päällämme myös hirveällä muodolla.
Se oli pohjaton Hiisijärvi, johon Lappalaiset, asuessaan näillä mailla, olivat uhranneet Manalan hirmu-valtiaille lepyttäjäisiä. Kurjen ukko pysähtyi keskelle tätä kolkkoa selkää ja käski tehdä avennon jäähän. Pöyristys hyydytti miesten verta; kukaan ei tiennyt mitä oli odotettavana, ainoastaan Totki ilmoitti hiljaisella ulinalla pahoja aaveitansa. Ja oikein se aavisteli.
Olisiko tämä siis vanha kotisi, ja sen rauniotko tuolla aholla? On tämä, niin on. Sitä jo äsken silmäni aavisteli... Ihmeellistä, että sen näin löysit... Reita, se oli Herra, joka meidät tänne toi, tästä hänen sanaansa julistaaksemme ja valtakuntaansa levittääksemme. Tämän huoneen ovea ei kukaan voi meiltä sulkea! Reita kantoi puita tulen vireillä pitämiseksi ja lähti.
Se näkyy aina olevan niin, että ylpeys käy lankeemuksen edellä» tähän suuntaan kuuli hän puheita ja lisäksi kaikenmoisia viittauksia, pistopuheita, joita ei kaikkia ymmärtänytkään, vaan aavisteli niissä piilevän niin myrkyllistä, että eivät ole ilenneet itsekään selvin sanoin lausua.
Mutta Kukkelmanin silmäniskusta aavisteli hän sitten jotain. Hän pyörähti ympäri ja juoksi sisälle. Jätti Sakriksen... Sakris rupesi puhelemaan emännän kanssa ilmoista. Lapset tirskuivat yhäti ... eräät peitellen kädellään suutansa. Sakrikselle tuli lähtö töllikylästä, turhin toimin. Huokaillen hän palasi Suomenvaaran huvilaan.
Kun Pertta ammuttiin, tunsi hän kyllä ihailevansa hänen hurjuuttaan; mutta samalla aavisteli hän, varsinkin eräiden porvarien puheiden johdosta, että äiti oli jollakin tavoin kohtalonsa ansainnut. Inhottava oli äiti ollut hänestä joskus, eleineen ja lauluineen. Kumminkin sai ikään kuin kätketty vaisto Nelman usein tuntemaan, ei ajattelemaan, että äiti oli ollut sellainen kuin hänen pitikin olla.
Ja nyt ei maistunut kummallekaan ruoka. Jonkun ajan kuluttua itkeksi jo rouva, puhellen: Vaikka lie lapsi rukka joutunut saman kohtalon omaksi kuin Vesa parkakin! Sitä aavisteli jo lukkarikin, mutta puolusti omaa poikaansa: Sehän se vallesmannin poika pahennus onkin sen opettanut kaikille pahoille ilveille! Niin kului päivä lähelle iltaa.
Hän, joka istui majassaan meren saaressa, aavisteli jotain uutta olevan tulossa, jotain outoa olevan tekeillä, ja hän meni illalla levolle varmana siitä, että maailma on muuttuva ja että hän huomenna näkee joko myrskyn raivoavan tai uusien ihanain ilmojen alkavan. Mutta kun hän aamulla herättyään astui ulos, ei siellä myrskynnyt eikä ilma ollut ihanakaan.
Vain nukkua, vain uneksia, vain raueta suloiseen lepoon ja raukeuteen... Mutta kuinka olikaan Johannes sanonut äsken? »Uni on kuoleman edelläkävijä.» Johannes ei tiennyt mitään näistä Liisan surumielisistä mietteistä, joita hän pikemmin aavisteli kuin ajatteli. Hänkin oli todennut tosin tuon silmänräpäyksellisen mielipahan vaikutuksen, jonka Liisan kosketus oli hänessä herättänyt.
Mutta miten paljon taistelua ja vastoinkäymisiä tuo vapauden ja riippumattomuuden harrastus tuottikaan, Liisa oli jo aikoja sitte oppinut tuntemaan ne murheet, joita Betti täti aavisteli, kaikki nuo tuhannet maalliset pikkuhuolet, joista hänellä ei ennen ollut aavistustakaan.