United States or Ghana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oli kolkko: mä kangasta kuljin, Lumi singoten silmihin lyö; Jop' on päiväki maillensa mennyt, Pian joutuvi jouluinen yö. Kuka tuo, joka hoippuvi tuolla Maantietä mun eelläni päin? Koto kaukana lienevi sillä, Joka matkall' on tuiskussa näin! Hepo joutuen juoksi sen kiinni. Mitä? Vaimo! Ja lapsonen myös! "Kuhun kuljet sä, onneton äiti, Miss' arvelet vietellä yös?
Hän laittoi kullenkin kirjan, kuhun velat kirjoitettiin, niin myös tulot ja maksut, että kukin selvästi näki kuinka asiansa oli. Sitten hän taas meni kaupunkiin ja haki kaikellaista työtä lapsille ja kasvaneille. Ja mitä niin päiväpalkaksi ansaittiin, se piti viikottain ylöskirjoitettaman ja säästettämän.
Entinen oma kulta ei enää hoia; Niin se mun jätti kun pienen linnun poian. Toivoni raukeni, meni juuri tyhjään, Ei ole mulla nyt ilopäivää yhtään. Enkä mä itselleni näin luullu käyvän; Ikäväni kestää kuolemapäivään. Olen ma kun oksalla varpunen pieni; En tieä kuhun otan matkan ja tieni. Nuoruus rientää ja aikani kulkee; Jopa noista vaivoista väsymyski tullee.
SINIKKA: Se outo mies... LALLI: No niin, mitä hänestä? SINIKKA: Hänen on nälkä ja jano. Päiväkauden saloa käynyt on. Hänen jalkansa ovat väsyneet ja hänen jäsenensä jäykät pakkasesta. Miksi ei pysynyt kotonaan? LALLI: Joku asuinsija on jokaisella. Linnulla on pesänsä, pedoilla luolansa. SINIKKA: Hän sanoo, että hänellä ei ole paikkaa, kuhun päänsä kallistaa.
Veljeni oli hyljännyt minut. "Hänenkään veljensä eivät Häntä uskoneet." Olin suuressa ahdistuksessa ja vaivassa. "Hän oli rangaistu ja vaivattu, täynnä kipua ja tuskaa." Minä olin köyhä, yksinäinen vaimo. "Ihmisen Pojalla ei ollut kuhun Hän olisi päänsä kallistanut". "Iloitkaatte, jos tulette osalliseksi Kristuksen kärsimisestä", sanoo raamattu. Tämähän on kovaa puhetta.
Vanha tarina näet kertoi, että kun ensimmäinen Panu tähän asettui ja kysyi arvalta, mihin haltija tahtoisi uhrilehdon asettaa, niin vastasi arpa ja neuvoi valjastamaan nuoren poron, joka ei ennen ollut pulkan edessä ollut, ja ajamaan sillä, kunnes pysähtyi. Kuhun poro pysähtyy, siihen tehköön Panu karsikon. Valjasti Panu poronvarsan ja hyppäsi pulkkaan.
Mériméellä; mutta ei kukaan heistä myöskään voi paremmin niitä hallita kuin hän. Ei kukaan heistä tiedä paremmin, mitä hän milloinkin tahtoo, kuhun kulloinkin pysähtyy.
Viina vielä valloillansa, Poikasi pahoilla töillä, Tapojansa toimittaapi, Onpi syynä surman töissä, Aivan varkahan apuna, Väärintoistajan toveri; Ei ole sitä sijoa, Eikä ainoista asiaa, Kuhun ei kätensä käyne, Eikä sormensa sopine, Joka ryyppääpi rysyltä, Olommalta otteleepi.
Joka ystävänsä mistaa, suru sille siaan jää; Voi sitä suurta tuskaa ja sitä ikävää! Kuin linnut oksapuissa kauniisti laulelee, Niin suru syäntäni kovemmin kaivelee. Ja kukat kaikenlaiset kukoistaa keolla, Vaan ei ne anna mulle tuskissa lepoa. Ah kuhun otan tieni ja kusta levon saan, Kun sinä mun nyt hyljäsit ja heitit kuolemaan!
"Ette ole tottunet tallustelemaan kaduilla", sanoi vaimo ja katsoi uteliaasti Margeryn levollista muotoa. "En", sanoi hän; "vaan en valita, sillä ei Hänelläkään ollut kuhun päänsä olisi kallistanut, eikä tämä silloin ole liiaksi minulle." "Kuka Hän on?" kysyi vaimo. "Mestarini", vastasi Margery, "ja palvelijan ei sovi vaatia parempaa kuin mestarinsa, vai sopiiko?"