United States or Chad ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja aatokset ne kiitävät kuin kotkat, Halk' ilmojen käy niiden kirkas tie; Ja korkealle tähtää nuori silmä, Ja suuriin töihin nuoren halu vie. Nuor' uhkuu näet luomisintoansa Ja voimat tuoreet tuntee rinnassaan, Ja elämän soi laulu houkutellen, Ja vastuksetkin leikkiä on vaan.
Nämät kohta kuin kotkat niskaani, sidoit minun, ja riemun metelillä, sillä luulivatpa käsittäneensä kalliin aarteen, kyyditit he minun kotiin. Tässä seison nyt ja kiitän kyydin edestä! Sinä veitikka! JAANA. Isäni, olkaat terve-tullut! KRISTO. Terve tuloa. Ja tulittepa otolliseen aikaan. Oi onnen hetki! Tässä on siis Jaanan isä, tytön oikea naittaja. Lautamies, käykäät puhemiehekseni.
Metsänpiika, pikkarainen, Käske karja kaikenlainen, Sudet, karhut, teiret, metsot, Kyyhkyt, kotkat, ketut, osmot; Ilvekset ja jänöt kanssa Olkoot vielä saaliinansa. METS
Silloin, Tiera, huokauksen kuulin, kuin monen kosken pauhun, pohjoisesta käyvän; myrskynä se ohitseni meni, murheellisesti valittaen ja valituksellansa pimeän avaruuden täytti. Männyt vuoren kiireellä, kuivettuneet, sammaleiset, vapisit ja vinguit tämän vihaisen vihurin kynsissä ja kirkuen yösijoiltansa kotkat pakenit.
Niittu on metsässä kalteva pohjaan, Kuusilta ympäröitty, Korkeilta kuusilta synkeäs kaapus, Kiireillä kotkat sinkoo; Kumpu on sen keskellä Viherjäinen, sileä, Ja kallistuuvi rauhallinen niittu Matalakoivuseen suohon. Seistessäs niitulla ihanal kummul Katsahda tienoon pohjan: Aho siel paistaavi, mansikkatöyräs Toispuolel harmaat suota.
He eivät tahtoneet kokoontua laupiaan vapahtajansa siipein alle ja katso heidän kaupunginsa oli autioksi tuleva ja jo kotkat kokoontuivat saadaksensa raatoja repiä. Mutta kuitenkin tämän yleisen turmeluksen keskellä löytyi vielä muutamia todellisia Abrahamin poikia ja yksi niistä oli Sadok.
Niin pian kun romalaiset kotkat olivat sioitetut ensimäiselle muurille ja romalaiset ottaneet koko aution kaupunginosan valtaansa, antoi Tito käskyn ryntäämiseen toista muuria vastaan.
Heit' oli monta, ja silmät ne hohti, nostamaan nopeita käsiä kopeita: kalpa nous yksin kaikkia kohti. Peuroja juoksee kukkulan laella, häviten jälleen, vuori jää tälleen, pystyssä, yksin, ei varjossa vaella. Tulkaatte kotkat korpien yöstä, saarilta meren, janoojat veren, saaliinne kimppuun jo saatte te syöstä.
Ain' eespäin astui armeija, ain yhä sen kanssa eespäin Rooman kotkat kulki, kuin kulkee kunto, henki pysty, pyhä, min jumaluutta soi maanpiirit julki; eell' astui keisari, mut kanssaan rinnan myös kasvot nähtiin kauniin keisarinnan.
Soittaja on poissa ja nuorukaiset samoin kaukana. Sodan pauhu on vienyt heidät mukanaan. Ah, mitä kaikkea onkaan se pauhu ja myrsky tehnyt! Se on riistänyt kuninkaan pois valtakunnasta, talonpojan auraltansa, herrat viroistaan ja Herran palvelijat kirkosta ja seurakunnista. Ilo ja riemu ovat poissa, ne ovat paenneet kuin kotkat ylös pilvien taa.