Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. lokakuuta 2025
Kun nyt Matti kuunteleepi Kansan kauppoja ukolta, Mieli painuvi pahaksi Suuresta Savon suvusta, Kun on syntynnä säkissä, Karsinassa kasvanunna, Monen taipaleen takana, Kosken varsilla kovilla; Kun ei Luoja laittanunna Saimaata samaksi veeksi, Jotta sais Savonkin lapset, Kanssa Karjalan asujat Venehellä vettä myöten Vieä kaupaksi kalunsa Suomen suurelle lahellen, Kansakunnan karjamaille.
Makasin sitten horkan kourissa aina toukokuun puoliväliin saakka, jolla aikaa Juho piti minusta uskollista huolta. Toivuttuani sousimme sitten veneellä Tenholaan, josta kuljimme Kosken tehtaalle. Siellä tapasin entisen rykmenttitoverini, kersantti Gutzeuksen, joka liittyi meidän seuraamme.
Sun tähtes vaan me käymme riemahdellen, kuin aalto kosken kuohuun hyppiellen, ja katoamme tuimaan taisteloon. Mut sinä, Suomenmaamme, tulet rikkaaks ja suureks, mahtavaks ja mainehikkaaks. Jumala synnyinmaata siunatkoon! Paavo Cajander. Runolaulaja.
Tämä niemi on nurmipengermää ja sen vieressä oleva syvänne on hyvä ahvenapaja ja taattu haukihauta. Melkein aina siinä niitä ottaa, ja olen varma, että niin on tekevä nytkin. Lohta siitä en ole koskaan saanut eikä sitä tarvitse pelätä nytkään. Ne yleensä eivät ota kosken alijuoksussa, vaan nousevat ylemmä.
Vaan jos ei palaa huomenna eikä ylihuomennakaan, niin saatan minä täällä vaikka yksinkin elää. Oli pidetty pyydyksiä metsässä ja käyty niitä yhdessä kokemassa, oli käyty kalassa, ongella, oli lohipato koettu kosken alla, oli verkot heitetty ja nostettu, oli siivottu saaliit, kuivattu ja suolattu.
Nuorukainen katseli hetkisen veteen, meloen hiljalleen takaperin, ja jatkoi sitte toisella sävelellä: »Kosken rannalla kotini seisoo, ja vaahto se seinään lyöpi. Maailman koskissa jalkani kastuu, sen tyrskyt ne kasvoille lyöpi.» Kuulijat katsoivat hämmästyneinä toistensa silmiin: se laulaa itsestään!
Levottomampi hän oli sellaisilla koskipaikoilla, joissa ei saanut olla mukana veneessä, vaan täytyi kantaa tavaroita maata myöten ja Pekka yksin laski kosken, mutta olipa sellaisiakin koskia, joissa ei ollut korkeita laineita, mutta virran juoksu oli kuitenkin niin kiivas, että vene syöksyi eteenpäin kuin laukkaava hirvi. Kaarinaa hirvitti ja se oli hänestä hauskaa.
Puinen, rautaisen holvin päällä lepäävä silta yhdisti vasemman rannan erääsen saareen, joka oli ikäänkuin viskattu keskelle virtaa. Tohtori vei minun tälle sillalle. Ylöspäin ulottui virta niin pitkälle kuin silmä voi kantaa; alapuolella, se on oikealla kädellä, näkyivät kosken ensimäiset vietokset. Puolen peninkulman päässä sillasta maa katosi näkymättömiin, sillä ilma oli täynnä hienoa utua.
Iisakki näki heti kalliolle katsottuaan, kuinka oli käynyt. Sitä hän oli ajatellutkin. Siinä eivät kestäneet kenenkään hermot: kosken pauhu lumosi korvat, kuolemanpelko ahdisti, silmissä alkoi välähdellä, jäsenet kangistuivat, tahto herposi, ja silloin ihminen oli kosken oma... Iisakin nähtyään Kero-Pieti riensi hänen kaulaansa ja itki... omaa syntisyyttään.
Mutta Pöllyvaaran peikot lyövät yössä kättä kahta, vastaa tervehdykseen veikot tuolta puolen Turjan lahta, humahtavat kuuset Kuhmon, Paltatörmän hongat kuiskaa, mutta Kivesvaaran ruhmon päällä Hiiden neiet huiskaa. Kosken rannalla on talo, tulet tuikkaa virran vyöhön, vilkkuu kapakasta valo, kaikuu telme talvi-yöhön.
Päivän Sana
Muut Etsivät