Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Hänen polvensa kangistuivat, veri huulilla karpaloitsi kovan ilmanpainon tähden, hänen hampaansa olivat yhteen purrut, kaula kiedottu, valtimosuonet löivät, jokainen veripisara hänen ruumissaan huusi: "eteenpäin!" Pohjanpalon liemuavat liekit raivottarina seurasivat häntä ylähällä hänen päänsä päällä. André oli alahalla. Arkaillen vilkasi hän ympärillensä, kuni pahan omantunnon kouristellessa.
Pienen Nellon heikot jäsenet kangistuivat lumessa ja jäätiköt leikkelivät Patrasin vahvoja väsymättömiä käpäliä. Mutta ei tuota kumpikaan heistä valittanut. Lapsi puukengissä voimakkaana ja urhoollisena asteli ystävänsä rinnalla pitkin jäätyneitä peltoja kellojen soidessa ja kilistessä.
Tämä työ tuli sangen vaikeaksi etenki Patrasille, sillä vuodet, jotka toivat Nellolle voimakasta, tervettä nuoruutta toivat Patrasille vanhuutta: hänen jäsenensä kangistuivat ja luitansa kolotti usein. Ei hän milloinkaan vetäyntynyt pois osastansa vaivan näössä. Usein Nello koiraa sääliessään tahtoi itse vetää kärrinsä, mutta tuota ei Patras ollenkaan huolinut.
Semmoinen kauhun tunne valtasi minut, että kaikki jäseneni kangistuivat ja kanuuna putosi hirvittävästi jysähtäen tornin vaskikatolle. Vielä tänään en käsitä, miten tuo saattoi tapahtua minua musertamatta. Kaikki jäseneni olivat eheät, ja tuo hirvittävä metallimöhkäle makasi jalkaini vieressä.
Iisakki näki heti kalliolle katsottuaan, kuinka oli käynyt. Sitä hän oli ajatellutkin. Siinä eivät kestäneet kenenkään hermot: kosken pauhu lumosi korvat, kuolemanpelko ahdisti, silmissä alkoi välähdellä, jäsenet kangistuivat, tahto herposi, ja silloin ihminen oli kosken oma... Iisakin nähtyään Kero-Pieti riensi hänen kaulaansa ja itki... omaa syntisyyttään.
Hänestä tuntui kuin olisivat palvelijatkin aavistaneet hänen ajatuksensa, sillä niin kovin jäykiksi he ryhdiltänsä kangistuivat päivällisten kestäessä: kumpikaan heistä ei jäsentäkään järkähdyttänyt, vaan seisoivat molemmat niin totisina hänen sivuillansa kuin mitkäkin valokuvaajat kuvattavan uhrinsa asennon määrättyänsä.
Hänen ruskeat kasvonsa loistivat ilosta, joka kumminkin, niinkuin kaikki muutkin tunnonmerkit, vähitellen katosi; jäntereet kangistuivat muuttuessaan lepotilaan, hiljainen vavahteleminen näkyi tuokion aikaa hänen huultensa ympärillä, käsi vaipui vitkaan alas kylkeä vasten kankeana ja liikkumatonna, ja siinä istui nyt päällikkö hengetönnä, selkä nojassa kalliota vasten, lasittavat silmät avoinna ja vielä tuijottaen kaukaisiin vuoriin päin, ikäänkuin tuo tyhjäksi jätetty pölymaja olisi tahtonut viitata sitä suuntaa mihin sen hengen oli kiitäminen, joka hiljan oli asunut siinä ja sitä elähyttänyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät