United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Huuda, perkele, hän sanoi ja heristi nyrkkiään Jaanan silmien edessä. Tokko sinä olet kirjoissakaan? On minulla kirjat. Mutta suinissa sinä et ole ollut? Mars! Jaana teki vastustusta. Konstaapeli tuuppi häntä niskaan ja koetti pakottaa häntä edellään kulkemaan. Jaana pillahti itkuun. Mitä te tahdotte minusta? hän nyyhkytti. Suu poikki! sanoi konstaapeli. Portille keräytyi väkeä.
Mutta hän oli hämärästi aavistanut, ettei tuttava tässä tuokiotilassa ollut oikein riittävä nimitys. Nietu, sanoi konstaapeli. Ei tuollaisella tytöllä sulhasta ole. On, väitti Jaana ja koetti tempaista irti käsivartensa. Mutta silloin puristi konstaapeli niin kovasti, että häneltä pääsi parahdus. Siitä kävi konstaapeli yhä äkäisemmäksi.
Mutta suurin kiire siinä tuli itselleen herra viskaalille, joka kokonaan oman arvonsa unohtaen pudotti joukon jalkoihin uuden virkalakkinsa ja karkasi ensimmäisenä ovesta ulos. Konstaapeli! Tyhjentäkää pirtti! ehti hän vain karjaista eteisestä. Käsky oli miltei turha, sillä ihmisiä lappoi oventäydeltä tuvasta.
Ei täällä teitä tarvita laisinkaan. XVI:s KOHTAUS. SELMA. Hyvä Jumala! Mitä tämä nyt on? Minne olen minä joutunut. Auttakaa hyvät ihmiset. Minä olen ihan viaton! LIISA. Viaton! Sitä sinulle pitääkin! IINA. Hävyttömät koirat! Mitä olemme me tehneet. Hyökkäävät kuni pedot turvattomain tyttöjen kimppuun! KONSTAAPELI. Hiljaa. Mitä siinä kirutte! IINA. Selma. No mitä nyt sanot?
Tulin vähän juopotelleeksi ja sitten lauloimme vähän kadulla ja nyt on poliisi päässyt jälilleni... Toiset. Poliisi! Henrikson. Niin! Hän on kaapissa! Emma. Loviisa. Sanokaa pian, herra konstaapeli, sill'aikaa, kun vaimoni on pyörryksissä, mitä te tahdotte, että asia jäisi silleen? Nöyrin palvelijanne! Tämäpä oli hullunkurinen erehdys!
Mikä jalosydämminen sinun Rahikkasi! SELMA. Mitä sanot? IINA. Tämä on hänen työnsä. Meni heti kostoksi panettelemaan! SELMA. Voi surkeutta! KONSTAAPELI. Mars! XVII:s KOHTAUS. Selma? SELMA. Voi sinä kurja mies! RAHIKKA. No mutta SELMA. Pois näkyvistäni. Suuri on rikoksesi, mutta vielä kovempi rangaistus. Jospa olisit turvissani ollut.
KONSTAAPELI. Niin. Ei tässä muuta ole tehtävää, kuin ryhtyä asiaan. LIISA. Sitä heille pitääkin. MIINA. Kuka heitä käskee kunniallisen ihmisen talossa. Sääliksi heitä tosin käypi. LIISA. Sääliksikö? MIINA. Niin, kun noin nuoret ihmiset joutuvat turmeluksen tielle. LIISA. Mitenkä hän pilkkasi äsken Jumalaa. Oliko se enää kristityn ihmisen puhetta! MIINA. Mitä siinä töllötätte!
XV:s KOHTAUS. MIINA. Sinä sen kai paraiten tiedät. Siellä on tuli. LIISA. Kuulkaa, miesten ääniä. Paraasen aikaan tulimme. KONSTAAPELI. Ja tässä asuu kaksi nuorta naista vaan ompelijattaria? LIISA. Ennen oli vaan yksi. Viikko sitten hankki hän toverin itselleen. Pari viikkoa sitten näin omin silmin hänen tulevan kello 1:n ajoissa kotiin ja useana iltana olen sieltä nähnyt miehen tulevan.
Jaana säikähti hirveästi, kun näki edessään esivallan palvelijan. Ilman vaan, hän änkytti. Da, da, sanoi konstaapeli ja puristi lujemmin Jaanaa käsipuolesta. Lähdetäänpäs sitten. Nyt tuli hätä jo Jaanalle. Minä odotan, hän sanoi kiireesti. Ketä? Jaana mietti. Hän ei todellakaan tiennyt tuon nuoren miehen nimeä. Sulhastani, hän sanoi päättävästi. Heti sen sanottuaan hän katui. Eihän se totta ollut.
Hän ei itkenyt enää, mutta kamppaili äänettömästi irti päästäkseen. Ajuri tuli. Konstaapeli koetti viedä retuuttaa häntä kärryihin. Jaana heittäysi kadulle pitkäkseen. Konstaapeli vihelsi jälleen. Ihmisjoukko hurrasi ivallisesti. Tuli juosten kaksi siviilipukuista salapoliisia, jotka nostivat Jaanan kärryihin ja istuivat sitten itse niihin. Konstaapeli sanoi jotakin heille venäjäksi.