United States or Philippines ? Vote for the TOP Country of the Week !
En, en, Juha lähdetään vain en minä ole sinua kuolevaksi toivonut. Juha viittasi kädellään, niinkuin: elä sinä ... kyllä minä ... ei se siitä enää parane. Marja astui venheeseen ja aikoi mennä perään. Rupea kokkaan, niin on parempi lapsen kanssa. Itse asettui hän alahangoille soutamaan. Marja pani lapsen kokkaan ja tarttui airoihin. Anna olla, kyllä minä soudan.
Sielläpä on nyt toinen vene vuorostaan. Hei, kun aallot jakelevat sille iskujaan. Ne töykkivät sitä kokkaan, ropsivat kylkiin ja roiskuu vesi vaahdossaan korkealle ilmaan.
Sitten tarttuivat he molemmat kokkaan kiinni ja ponnistivat pienet ruskeat jalkansa kuperiksi hiekkaan. Jospa minä autan. Kyllä me itsekin, läähättivät he yhteen ääneen ja saivatkin samassa venheen veteen helposti pyörivältä telalta. Menkää teistä toinen perään, niin minä soudan. Mutta sitä he eivät sallineet. Minun piti mennä perään, ja he istuivat molemmat vierekkäin kokkatuhdolle.
Huutaminen tässä, näet, ei kuulu kosken kovan kohinan tähden. Neljä miestä seisoo perässä melansa sivulla ja tähtää tarkasti luotsin jokaiseen viittaukseen, voidakseen kohta sitä seurata. Jos koski on hyvin kova, asetetaan sitä paitsi kaksi miestä kokkaan, että venhe viittausten mukaan voitaisiin hallita. Veneen anturan pitäminen virran suunnassa on tässä pääasia.
Oli heille nuotiopuu hakattu ja lehdesvuode havumajan katon alla valmis, mihin sattuivatkin yöpymään... Kuka lie ne tehnyt? Shemeikka vain hymähti, kun Marja sitä kysyi. Heitäte kokkaan lepäämään, sanoi Shemeikka kuohuvan pitkän kosken alla, monennenko, siitä ei ollut Marja enää osannut pitää lukua. Heitäte nyt! Vedä silmillesi liina.
Viis kertaa syttyi, viisi kertaa sammui kuun alakairan valkeus sillä aikaa kuin oli rannatonta purjehdittu. Nous silloin näköpiiriin vuori tumma, etäinen, näyttävä niin korkealta, sen vertaist' etten ollut ennen nähnyt. Iloittiin, mutta ilo kääntyi murheeks: uudelta maalta pyörremyrsky tuli, mi purren kokkaan iski. Kertaa kolme
Oivallinen mies tässä meidän tuumassa". Hovilainen katsoi Kokkaan kysyvästi ja suu valmiina remahtamaan nauruun. "Joko hän kivijauhojakin käyttää pelloissaan?" kysyi Kokka. "Hahhah!" pääsi Hovilaiselta naurahdus. "Mitä hän taas tarkoittaa. Sitä on poika, sitä on poika". Hovilainen nousi ylös, nauraen ja hieroen käsiään, huusi sitten ovesta saliin: "Hoi siellä! Enemmän juomatavaraa tänne!"
Kun ase on valmis, komennetaan minut venheeseen, istumaan alatuhdolle, ja Kokko asettuu kokkaan kädessä sauvoin, jonka avulla hän hiljalleen laskee venhettä myötävirtaan, samalla neuvoskellen sillä varmuudella ja asiantuntemuksella, joka hänelle on ominainen: »Alkaa nyt vain päästää siimaa koskeen ... kyllä minä kuletan... saa vain antaa siimaa enemmän ... kääntää nyt vavan kärkeä vasempaan ... nyt oikeaan ... nyt on nostettava kärkeä, niin että alin perho on veden pinnan alla, keskimmäinen pinnalla ja ylimmäinen ilmassa, se ottaa välistä ilmastakin ... kyllä se kohta ottaa ... sen parempi, jos vaikka vähän hujauttaakin poikki virtaan ja vetäisee kiivaasti ja hypittelee ... antakaahan, kun minä näytän... näin... Niin sillä lailla ... kohta se ottaa ... kohta ollaan sillä hollilla ... onpa ihme, ettei se jo ota ... ja silloin se ottaakin.
Ja minä kun seurasin hänen kulkuaan, näin kuinka hän haukotellen vetäytyi niemen kainaloon venevalkamaa kohti, asettui sinne päiväpaisteeseen suuren kirkkovenheen kokkaan ja nukkui sinne, poistuen tämän matoisen maailman uskoista ja epäuskoista. Hänellä oli oma vihollisensa, väsymys, joka oli ottanut häntä väijyäkseen, ja joka oli hänet voittanut. Vaan jos oli väsyneitä, niin oli virkeitäkin.
Silloin he viskasivat lähelle nahkahihnan, jonka Niilo kiinnitti aluksensa kokkaan, ja sitten he taas pistivät aironsa veteen; ja vaikka heillä nyt oli toinen vene omansa perässä, he läksivät taas kiitämään pitkin järven pintaa melkein samalla vauhdilla kuin ennenkin.