United States or Tokelau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän näytti vähän ujolta, katsahti minuun vain syrjäsittäin kulmainsa alta ja seurasi sillä välin oman aironsa kuohua, sitaisten tuontuostakin huivinsa solmua, joka vähän väliä pyrki laukeilemaan. Heittäisi tuon pois, kun ei tuo ota pysyäkseen, sanoin minä tuttavuutemme alkajaisiksi.
Silloin tällöin hän laski aironsa veteen ja nykäisi venhettä uimaan tyyntä pintaa pitkin. Vene jätti vain tuskin näkyvän väreen. Mikko ja Auno olivat kumpikin kuin lumotut, eivät puhelleet mitään eivätkä tienneet ajattelevansakaan mitään. Viimein kuitenkin Mikko ojentui, otti huopurimen käteensä ja oikaisi venheen rantaa kohti.
Stanley antoi vetää kanootit maalle ja pyysi Lukongeen ministeriä ja molempia nuoria sukulaisia houkuttelemaan kanoottien miehistön, 216 luvultaan, viemään aironsa hänen majaansa säilytettäviksi.
Piippu oli liivin taskussa ja sen varteen airon ponsi soutaessa niin mukavasti nappasi. Samppa oli pieni miehenkäpiäinen ja kasvoihin katsoen luuli outo hänen aina nauravan, vaikka tuskin hän nauroi senkään vertaa kuin muut vakavamman näköiset. Kun olisi ollut hevosella lähteä, sanoi Samppa seisauttaen aironsa ja pyyhki hikeä otsaltaan. Paljonpa tuolta on kierrosta ja huonot tiet, sanoi Reeta.
Ville oli vetää aironsa poikki, ennenkuin viittauksilla sain hänet ymmärtämään, mitä tuohikupuni merkitsi. Muutaman minuutin perästä oli pienessä satamassani kolme venettä. Ville katseli molempia kotiveneitä ja sanoi viitaten niihin: »Sinulla kai on väkeä täällä niinkuin helluntain epistolassa?» Vastasin vain: »Ei liikoja ole.» Miehet astuivat maihin, ja kättelimme sydämellisesti.
Hän menettelikin oman mielipiteensä mukaan, ja suurimmalla taidolla ja varovaisuudella ohjattiin siis ruuhi määrättyä yhdyntäpaikkaa kohti. Airoja nostettiin ja laskettiin veteen ihan äänettömästi, ja kun oli päästy noin sadan kyynärän päähän rannasta, veti Chingachgook aironsa ruuheen ja tarttui pyssyynsä.
Hän ei virkkanut siihen mitään, mutta kun hänen rinnallaan istuva antoi pyynnöstäni aironsa minulle, niin asetuin minä hänen viereensä soutamaan. Ollaankos me tasaväkiset? sanoin minä ja puristin airoani.
Mutta yht'äkkiä heitti Leo aironsa venheesen ja sanoi: "minä olen muuttanut päätökseni, Vilho! Olkoonpa myöskin minun viimeinen tekoni kodissa meidän rakkaan äitimme hyväksi." "Mutta minkä tähden puhut sinä tänään niin oudosti?" kysyi Vilho. "Kummallisia ajatuksia mahtaa pyöriä sinun päässäsi, Leo." "Sinä saat kohta kuulla kaikki," vastasi Leo. "Tehkäämme vaan ensiksi tehtävämme."
... Vielä viikko, ja siksi loppuisivat eväät jo monelta! Samaa tyyntä, jähmetyttävää, ankaraa pakkasta kesti yhä vielä, ja kerran maanantaina sousi sataviisi venettä jälleen kotiin! Peräpuolella voitiin nähdä joku sairas tahi soutoteljoilla mies, jonka kasvot selvään osoittivat, että hän vaan töintuskin pysyi pystyssä aironsa ääressä.
Kesällä oltiin isän maatilalla, ja Almakin oli kutsuttu sinne. Eräänä iltana elokuussa, vähää ennen Alman lähtöä, olivat he soutelemassa Alman kanssa. »Nyt jos koskaan»! päätti Antti. Hän seisautti aironsa, tuijotti synkästi veteen, mutta sitten hän taas alkoi soutaa ja souti raivoisasti. Hänen täytyi se sanoa nyt! Mutta ei hän uskaltanut aloittaa. Eikä tiennyt, miten aloittaisi.