Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. syyskuuta 2025
CATESBY. Illallisen aika: Yhdeksän lyönyt. RICHARD. Nyt en illasta. Mustetta, paperia mulle tuokaa. Mun onko kypärini kevennetty Ja kaikki varukseni telttaan viety? CATESBY. On, majesteetti; kunnossa on kaikki. RICHARD. Nyt, hyvä Norfolk, joutuun asemaasi. Visusti tarkkaa; taatut ota vahdit. NORFOLK. Paikalla, herra. RICHARD. Havahdu kiurun kanssa, rakas Norfolk. NORFOLK. Sen lupaan.
Kiurun ääni kuulumasta Lakkas meidän laaksoissamme, Saapui kaukaisesta maasta Sana, viesti korvallamme: "Tääll' on valpas kaikkein mieli: Laulaa Pohjan satakieli!" Keskimeren aallot saartaa Ihanteiden ihmemaata, Miks' ei meidän kiurukainen Sinne saakka lentää saata! Alppein laaksot helkkää, kaikuu, Väinön laulu sielläi raikuu.
Kuin kiurun lupaavana liverryksenä kohoo tuolta täältä paljastuvien nurmipälvien yltä yksilöllisen elämänkatsomuksen sula, kirkas äänensoitto. Ja yhä kuoroisammaksi käy tämä soitto, yhä uusilta ilman pieliltä tavoittaa tarkkaava korva tämän heräävän, hopeanheleän laulun.
Siellä täällä raunioilla liikkui joku rauhatonna haeskellen niinkuin varjo vainajien mailta. Väsyneitä vanhuksia taikka vaimoja ne oli. Markku istui kaivon kannelle ja katsoi peltoon, joka tallattuna lepäs. Päivä loisti leppoisasti raunioihin. Kiurun laulu kuului korkealta niinkuin kaukahisen toivon ääni. Vielä menneist' elämäänkö oisi? mietti Markku.
Paljon muuta lausui impi Vaan en muista sanojaan, Oi! en muista niit' en kuullut Kuulin kiurun laulavan! Laulelonsa lentimillä Nousin maasta vaivojen, Kunnes huomaan neitosien Viereltäni kadonneen! Nyt mä lausun kaihomielin: "Poiss' on neiti Pohjolan, Poiss' on raikas luonnon tyttö, Poissa luoja unelman!" Suntiopojan muistikirjaan.
AJATAR. Kiurun ääntä en ymmärrä; mutta musta korppi sanoo, että koska lumivalkeaksi hän muuttuu, silloin kiiltää Kullervon onnen tähti. KULLERVO. Hyvin ennustettu, Ajatar. SINIPIIKA. Kullervo, sun isäs ja emos, he elävät vielä. AJATAR. Sen valehtelet. KULLERVO. Sinä huono tietäjä. SINIPIIKA. Ilkeä vaimo, joka pahuudesta iloitset!
Lausui ukko uunin päältä, mieronkierto kiukahalta: "Ellös vainen, sulho rukka, nouatelko naisen mieltä, naisen mieltä, kiurun kieltä, kuin minä, poloinen poika! Lihat ostin, leivät ostin, voit ostin, oluet ostin, kalat ostin kaikenlaiset, särpimet monensukuiset, oluet omilta mailta, vehnät mailta vierahilta. "En sillä hyveä saanut enkä siistiä tavannut.
Mun ympäröi, kun muistan sun, kuin välke kuutamon, niin tyyni rauha täyttää mun ja olo outo on. Niin olenko sun menettänyt, sun, sydämeni kaivatun? On korvani mun säilyttänyt sun sanasi ja äänes sun. Kuin vaeltaja pilven alta vain kiurun laulun kuulla voi, mut etsii turhaan taivahalta hän laulajaa, jonk' ääni soi, niin kenttää, tietä, metsänrantaa ma seuraan katsein harhaavin.
Sillä se oli sydämmen monien tunteiden joukossa vähäpätöisimpiä. Se lehahti vaan vaatimattoman lämpimänä esille äidinkielen tutun soinnun kanssa, värähti mielessä, kun muistui hongan humina kanervaisella salolla, tai kiurun viserrys pellon pientareella. Ymmärsin toverien puheista, että se oli juuri se oikea tunne, se, joka oli sanottava rakkaudeksi kansaan eli isänmaahan.
Päivän Sana
Muut Etsivät