Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Häntä pidetään hulluna eikä huolita ruveta ahdistelemaan, ennenkuin se on aivan välttämätöntä. Tottapahan sydämikkö siitä aikaa voittaen lauhtunee. Mutta Junnun kiukku on kohoamassa sitä mukaa, kuin rautatietyö kahden pään lähenee.
Hän vaikenee, pää painuu rinnoillen, ja kuumaan kyynelvirtaan ääni raukee. On lausunut hän kylläks veljellen, avoinna syli, astuu askelen odottain että veljen syli aukee. Mut kuohuin povi nousee Juhanin, hänessä kiukku, tuska raivoaapi; ja seinält' olan takaa vihdoinkin hän tempaa viritetyn pistuolin ja vastineeks sen veljeen ojentaapi.
Katso, Canzio, helvettiä, joka tämän naisen silmistä ruiskuu ulos, helvettiä, joka kerran sinua polttaa. CANZIO. Vaiti, Rachel! Minä en tahtois osoittaa sua kohtaan vihaani, Jumal' avita! sitä en tahtois. RACHEL. Mutta minä tahtoisin, että tapahtuisi niin; sillä hunajamakeaksipa nyt tuntuu välillämme vihan katkera kiukku. Mitä lausuin äsken? Että tukehtuisin? Vale!
"Eikö totta, siinä seisoin taasen kuin kuritettu koulupoika?" mumisi Dagobert kiivaasti hampaitten välistä hänen äänensä oli puoleksi tukahutettu, ikäänkuin viha ja kiukku olisivat kuristaneet hänen kurkkuansa.
Kerta katsahtaen näkee Kauko: ei noista neidoista kukaan häntä karkeloon vaadi, ei ainoakaan heistä häntä katso eikä kysy... Syntyi ottelu ennen siinä, missä ei annettu, kun Kauko tahtoi ottaa. Ei ole hänen noiden kera kiistaan käyminen. Ei ole hänen noiden poikien nimikkoja väkisin vieminen. Hänet täyttää vanhuuttaan viha ja kiukku, huonouttaan häpeä, avuttomuuttaan surku ja itsensäsääli.
Mutta tuskin oli raivoisa eläin ehtinyt aidan luo vastapäätä vanhusta, kun sen kiukku muuttui ystävyydeksi. Haukunta vaikeni ja häntäänsä heiluttaen se juoksi vanhuksen luo, joka nyt levollisesti tuli yli aidan. "Niin, Tursa, uskollinen eläin. Mehän sentään olemme ystäviä", sanoi hän. "No, sanoppa nyt, pikku mies, mikä sinun nimesi on."
Snorikoffin kiukku oli ääretön, hän luotti koiriensa vainuun ja ymmärrykseen ja otti aivan varmaksi että karkulainen oli piiloittaunut johonkin koloon kylässä, hän kuulutti 1000 ruplan palkinnon sille joka saattaisi karkulaisen ilmi, vaan kaikki, kaikki turhaan, aikaa oli vaan kulunut hukkaan.
Tiinan äskeinen kiukku unohtui ja hän toivotti Viijalle hyvää tulevaisuutta niin vilpittömästi, että silmiin herahti vesikarpalot, joita hän pyyhkäisi pois ja vielä uudistettuaan hyvästinsä, lähti matkalle. Miehet eivät panneet Tiinan mielenliikutuksille minkäänlaista arvoa. Kirjuri vain naurahtaen virkkoi, että mikähän hupsu lienee tuokin. Se on sellainen, myönsi Esa.
Vavista ei vahtein pauhu, Vainojainsa viel' on kauhu Kahleissakin hän. Pilvet otsan jalon peittää, Silmä salamoita heittää, Surmaa uhmaa Viha ylvähän. Kansan ahnas aalto kohtaa, Katsehissa kiukku hohtaa, Uljast' uhaten; Yksi silmäys vaan lähti, Vieno niinkuin taivaan tähti, Tornist' alas Vangin puolehen.
Se hetken epäröi oliko perältäkään viisasta puuttua tuohon pelottomaan kirkassilmäiseen olentoon. Sitten siinä heräsi kiukku. Se kiinnitti häneen päättävämmin hypnotisoivan tuijotuksensa ja vihaisin nytkäyksin pieksi häntäänsä. Se paraillaan kiihotteli itseään lopulliseen surmahyppyyn Mirandan sitä katsellessa. Mutta juuri silloin tapahtui ihme.
Päivän Sana
Muut Etsivät