Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. lokakuuta 2025
Minä kannoin siihen aikaan taskussani kullattua hopeasormusta, joka tuntui siellä ikäänkuin polttavan. Sillä mielessäni niihin aikoihin asuikin melkein vaan yksi ajatus: naiminen. Olin sitä tunnetta aina niin täynnä että naisen nuoruus ja kauneus minut helposti läikytti. Aivan luonnostaan kääntyi nytkin Helun kanssa kävellessä puhe sille tolalle.
Jos olet mies, kuin kehut, tartu miekkaan! ANTONIO. Et tiedä kuka, etkä missä olet. TASSO. Pyhäkkö pyhinkään ei solvausta pakoita sietämään. Sa häväiset, sa tahraat tämän paikan, enkä minä, jok' uhrin kaunehimman, luottamuksen, ihailun, rakkauden sulle kannoin.
Ei vielä ole niin huonosti sen laita, näättehän. Vain tuossa liepeessä on ruma läikkä. Se palon jälki on, se kärventyi, kun tytärtänne tulesta ma kannoin. On sentään kumma, kuinka miehestä voi paha läikkä, palotahra vain parempaa todistaa kuin hänen suunsa. Suudella tahdon oitis sitä tahraa. Ah, anteeks! Sit' en estää voinut. RISTIRITARI. Mitä? NATHAN. Valahti kyynel siihen.
Oli Margareetta jo kuitenkin peljästyksestä pyörtynyt, jonka jälkeen minä hänen syliini otin ja metsän läpitse hänen pois kannoin, enkä minä uskaltanut seisahtua, että minä hänelle edes virvoitusta hankkinut olisin. Heräsi hän pian itsestänsä ja tirkisteli peljästyneenä minuun, ei tietäen mitä tapahtunut oli.
Vanhat tuolit vaan kannoin äskön vinniltä alas ja nyt tämän korin, en muuta". "No, no", puheli pormestari, ja kulmakarvat menivät jälleen entiseen asentoonsa. "Suuri poika kehtaa itkeä tuossa suu väärässä. Sisso! Heitä pois ruikutus!" Näin puhellessaan kaivoi pormestari taskustaan pienen hopearahan ja pisti sen pojan kouraan.
On vaarallista, liian kauan jos kohtuuden viisaan miesnä käydä täytyy. Sivulla väijyy paha haltia ja väkisin aik' ajoin uhrin vaatii. Sen sille valitettavasti kannoin täll' erää ystäväini vahingoksi. LEONORA. Niin kauan vierahista ihmisistä näit vaivaa, katsoit heidän mieliään: nyt, ystäväsi taas kun näet, heitä et tunne, kohtelet kuin vieraita. ANTONIO. Siin' onkin vaara, armas ystävätär!
No, minä kannoin hänet kotiin; ja äiti sai olla lääkärinä. Herätessänsä, niin hän istui polvellani ja piti minua kaulasta. "Kiitos, rakas Kalle", sanoi hän. Ennen oli hän kutsunut minua Helmer'iksi. "Kiitos, Kalle, kiitokset olet saapa", ja niin suuteli ja taputti hän minua.
"Kyllä siellä silakoita saadaan". Saatuansa tämän tiedon, valmisteli hän itseään seuraamaan minua kahden miehen kanssa. Evääksi otti hän pullollisen viinaa, 2 suurta venäläistä leipää sekä 50 ruplaa kopekoissa, jotka sitten joutuivat minun haltuuni. Minä kannoin maston ja purjeet veneesen.
Herra jumala, huudahti Riikka, vieläköhän tuo silloin muistaa, että minä häntä ennen sylissäni kannoin. Isäntä oli itse häntä hakemassa kaupungista. Kello kuuden aikaan illalla he ajoivat pihaan. Yrjö oli lastualla, aidan kupeella halkoja hakkaamassa. Hän vetääntyi puupinon taakse, josta heitä sopi hyvin katsella, tulematta itse huomatuksi. Kylläpä olikin hienon näköinen!
Koetin kuitenkin vielä takkaani viedä eteenpäin. Jonkun kymmenen syltä kannoin nuivasin takkaani ja aina makasin. Päätäni viemasi ja sydäntäni ellosteli pahasti. Isäni tuli hakemaan ja tapasi vielä minut taipaleella makaamassa. Jo matkan päässä tullessaan alkoi ärjyä, että »vieläkö sen tulinen lurjus olet taipaleella nukkumassa, vaan heräät vissiin, kun minä joudun.»
Päivän Sana
Muut Etsivät