Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. lokakuuta 2025
"Minä kannoin hänen tänne," kuiskasi Thore ja nousi rahilta; "arvelin että hän saa parhaimman hoidon sinun luonasi." "Kuka häntä löi?" kysyi Kari vakaalla äänellä ja katsoi Thorea suoraan silmiin. "Minä en häntä lyönyt, mutta minä härsytin häntä, ja se on melkein sama asia," sanoi Thore hiljaa.
Eikös ole kuni silmänsä pessyt? Minä kun tämän ihan ylenalaisiaan luudin ja luustasin. Ja mikä töhkän paljous, kun monta suurta vasullista kannoin tuonne ulos! Nythän tämä on niinkuin ihmisten asunto. Minä olen tuolle lialle ja pahalle siivolle vihainen. Sille minä olen vihainen, kerrassaan vihainen.
VIKTOR. Ilman että olet sitä tiennyt? SYLVI. Ilman että koskaan olen sitä tiennyt. Ajattele, kuinka hirmuisen tyhmä minä olin. Itkin sinua pitkät ajat, kannoin valokuvaasi povellani, suutelin sitä päiväkaudet, ja kun nukuin illalla, jäi se käteeni enkä sittenkään ymmärtänyt, että tuo kaikki oli rakkautta. Kylläpä olin koko hupakko! Totta tosiaan!
Raskasta takkaa kun yli voimaini kannoin ja sen ohessa itkeä turskin, niin se ei tehnyt sisuksilleni hyvää, ja jopahan viimmein alkoi veri lähteä rinnastani. Silloin muistin mitä ukkovaari aina puheli, että Jumala auttaa ihmistä. Mutta minkätähden se minua ei nyt auttanut? Ihan pelkäsin kuolevani, rintani oli niin kipeä ja hengittäessä ryyhitti kuin metsäkissan rinta ja verta lähti.
Ei minulla ollut muuta omaisuutta kuin vaatteet, jotka oli päälläni ja kaksi paitaa, jotka minä kannoin liinaan käärittynä kainalossani. Tämä oli kauniina kevät päivänä. Koko luonto paisui ilosta ja elämän halusta niinkuin minun nuori toivossa elävä sydämmeni.
Otin kuren olalleni, Seivässäären selkähäni, Tuota kannoin ja hikosin, Kannoin saunan karsinahan; Talvet piimällä pitelin, Kesät voilla kestittelin. Panin tynnärin olutta, Puolentoista puolikkoa, Kutsuin pipit, kutsuin papit, Valitsin parahat vallat, Suuren lintuni lihoille, Kuren kuntopeiahille.
"Hän saa parasta viiniä, kuin mulla on, ei monella ole sen vertaista. Kunpa vaan voisi auttaa heitä muullakin tavalla, mutta tuo Paavo ei päästä ketään luoksensa". Minä en sanonut mitään, mutta itsekseni ajattelin, että se oli minun syyni, meillä ei enää ollut oikeutta auttaa heitä. Oli puoleksi pimeä, mutta kuitenkin hiivin sinne yksin, kannoin viinipullon muhvissani.
Lapsi kitisi ja itkeä tuhersi niin että kysyin Matulta, mikä Mattia vaivasi. En saanut vastausta, ja mieleni kävi kolkoksi, mutta menin kuitenkin tuvan perälle ja kosketin Mattua, kun arvelin, että hän oli nukuksissa. Mutta Mattu olikin kylmänä, Yrjänä kylmänä ja heidän kasvonsa täynnä haavoja, ja samanlainen oli Mattikin; otin pojan, käärin hänet nahkasiin ja kannoin Vapun luo.
Minä olin niin nuori ja lapsellinen ja niin kykenemätön kuinka olisin saattanutkaan olla muuta? ottamaan kokonaan haltuuni omaa olentoani, että usein, kun aamuisin lähdin Murdstone ja Grinby'n varahuoneesen, minä en saanut pidätetyksi itseäni niistä vanhoista, kuivettuneista pasteijoista, jotka olivat asetetut myytäväksi puoleen hintaan pasteijanleipurin ovella, vaan panin niihin sen rahan, jota olisi tullut säästää päivällistäni varten. Silloin jäin päivällistä vaille taikka ostin pienen ympyräleivän tai puddingin vipaleen. Minä muistan kaksi puddingi-puotia, joissa vuorottain kävin sitä myöden, kuin varani sallivat. Toinen oli eräällä avoimella paikalla likellä St. Martinin kirkkoa kirkon takana ja on nyt kokonaan siirretty pois. Tämän puodin puddingissa oli korinteja; se oli oikein oivallista puddingia, mutta kallista: kahden pennyn edestä ei saanut isompaa kappalta, kuin pennyn edestä tavallista puddingia. Hyvä puoti, jossa jälkimäistä myytiin, oli Strandissa jossakin siinä osassa, joka myöhemmin on rakennettu uudestaan. Puddingi täällä oli paksua ja vaaleata, raskasta ja pehmukaista, ja siihen oli istutettu isoja, litteitä rusinoita kokonaisina pitkän matkan päähän toisistaan. Sitä tuotiin joka päivä lämpimänä sisään syönti-aikana, ja monena päivänä en syönyt muuta puoliseksi. Kun söin säännölliset ja komeat päivälliset, oli minulla servelati-makkara ja pennyn-leipä, taikka neljän pennyn talrikki punasta biffiä keittokaupasta, taikka talrikki leipää ja juustoa ja lasillinen olutta eräästä viheliäisestä, vanhasta ravintolasta vastapäätä työpaikkaamme, nimeltä Leijona taikka Leijona ja jotakin muuta, jonka olen unhottanut. Minä muistan, kuinka kerta kannoin omaa leipääni (jonka olin tuonut muassani kotoa aamulla) kainalossa käärittynä paperiin, niinkuin kirja, ja menin mainioon
Kerran, kuin minä järkähtämättömästi olin päättänyt täyttää päätökseni, riisuin minä vaatteet päältäni ja laskin ne maahan, sillä uskotellakseni ihmisiä että olin uimatielläni uponnut. Kuin minun viimeiseksi piti riisua paitani, pisti se vähäinen sormus, jonka olin saanut Elinalta ja jonka minä vielä kannoin mustassa rihmassa kaulassani, silmääni.
Päivän Sana
Muut Etsivät