Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Kaikkien Frankinmaan katuvaisten sisarien esikuva! Jos en olisi vannonut naimatonna kuolevani... No, no ... pian Bertel! Pian Pekka, sinä sen laiskuri! Jää hyvästi, kyyhkyseni! Yksi suudelma vielä ... hyvästi. Ja vangitut kiiruhtivat ulos.
"Minä sanon teille, että minä tunnen kohta kuolevani; minä tunnen jo kuoleman lähestyvän ja ojentavan kätensä jo minua vastaan! jos olisitte tullut tuntia myöhemmin, niin olisitte ehkä tavannut vain Klairon'in ruumiin."
Niin, minä pelkäsin usein kuolevani vaurastumattomana kuitenkin tunnustaakseni totuuden ennen kuolemaani, kirjoitin minä kaikki muistiin pani kaikki kuntoon, jos se voi auttaa mutta se on liian myöhäistä liian myöhäistä liian myöhäistä Jumala olkoon minulle, syntisraukka, armollinen! Pitkä epätoivoinen tuska keskeytti hänen puhettansa. Vihdoinkin alkoi hän taasen.
Alituiseen palasi hän siihen asiaan, että hän ilolla uhraisi henkensä, jos voisi varmaan uskoa yhteiskunnan siten vapautuvan professori Moriartysta. "Tiedätkö Watson, minä melkein luulen uskaltavani sanoa, etten ole elänyt turhaan", huomautti hän kerrankin. "Jos tietäisin tänä iltana kuolevani, voisin kumminkin tyynellä mielellä ajatella mennyttä aikaa. Lontoon ilma puhdistuu minun toimeni kautta.
Minä lähdin juoksemaan metsään, mutta pellon pientarelle päästyäni kaaduin ja kuinka kauan siinä lienen ollut, ennenkuin toinnuin ja lähdin tänne rannalle. Se on äitipuoli se! No mitä varten tänne rannalle? kysyi Erkki. En aikonut mennä enää kotiin. Toivoin kuolevani tänne. Missä se isäsi oli, kun ei tullut apuun? Se oli kirkolla. Eilen meni itseään ja akkaansa kirjoittamaan lukukirkkoon. Hm.
Raskasta takkaa kun yli voimaini kannoin ja sen ohessa itkeä turskin, niin se ei tehnyt sisuksilleni hyvää, ja jopahan viimmein alkoi veri lähteä rinnastani. Silloin muistin mitä ukkovaari aina puheli, että Jumala auttaa ihmistä. Mutta minkätähden se minua ei nyt auttanut? Ihan pelkäsin kuolevani, rintani oli niin kipeä ja hengittäessä ryyhitti kuin metsäkissan rinta ja verta lähti.
Mutta sen kreivi tietäköön, että mennä vuonna, niin olin minä kipeänä neljätoista viikkoa, eikä kukaan uskonut, että minä jäisin henkiin; niin, Kalle istui ja valvoi luonani, ja itse luulin minä joka hetki kuolevani, mutta siitä tuli taasen hyvää. Rouva Helmer näyttää karskilta, sanoi Frans, varsin kuin ennen, vai kuinka Berndtsson? Niin, se on tosiaankin niin, vakuutti tämä.
Mutta kun hän ne avasi, norahti kyyneliä ohimoille. »Te erehdyitte lohdutellessanne minua ja käskiessänne lääkärin vakuttamalla vakuuttaa, ettei tautini ole ollenkaan vaarallista, sillä juuri sitä itkin. Minä sydämeni pohjasta toivoin kuolevani. Ehkä se olisi sittenkin onnellisinta ollut.» Neiti Smarin meni kammariinsa ja itki: Mikä isku Esterille, jos Laurin tunteet eivät kestäisi.
Meni kauneuteni, meni tuoksuni, meni haluni päivään katsoa ja sen kulkua seurata... Vieras oli minulle sen säde, tunnoton sen lämmön kosketus. Oliko päivä taikka yö yhtäkaikki minulle. Itkin kohtaloani, luulin kuolevani. Vääryydeltä näytti kuolemani. Mutta siihen kohti, missä pisarani ennen säilytin, nyt alkoi kihelmöiden nousta niinkuin pientä rupea. Sitten pallosiksi erottuivat.
Mitä välitän minä siitä, kun sydämeni on särkynyt!... Bernhard, jatkoi hän kiihkeästi, minä tiedän kuolevani, ja silloin on minulle samantekevää, mitä minusta sanotaan. Minä tahdon kuolla teidän luonanne...
Päivän Sana
Muut Etsivät