United States or Chile ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mut kulkurikoirat, ne hulttiot maan, ne nostavat olkapäitä ja syrjässä korvahan nuorempain ne kuiskivat niitä ja näitä: »On hänkin laihana laukannut ja ulvonut meidän lailla ja haukkunut, haukkunut näljissään, mut haukkunut kahletta vailla. Ja kaikkia niin sitä haukuttiin, kuka vaan tuli vastahan tiellä, oli kerjuri taikka kenraali sen vasta me tahdoimme niellä!
Kala on huomannut tulleensa yllätetyksi, joutuneensa vangiksi ja koettaa nyt vapautua. Se tempoo, pudistaa kahlettaan ja huomaa kun vapa on notkea ja rulla herkkä että kahletta tuskin onkaan. Sitä on kuitenkin vähän, joka häntä pidättää, vaikkei hän sitä näe, ainoastaan vähän tuntee. Siitä täytyy päästä eroon. Lyhyitä hyökkäyksiä oikeaan ja vasempaan, pyöräyksiä ikäänkuin epäröiden, mihin ryhtyä.
Se laki tuntuu sinusta nyt kovemmalta kuin mikään entinen, jonka kirjoittamisessa et ole osallisena ollut. Rautaisin kourin tuntuu se kuristavan rannetta käden, joka sinua kuljettaa. Mutta älköön olko kädessäsi kahletta, olkoon siinä rannerengas, ei raudasta, vaan kullasta, metallien jaloimmasta.
Kas, silläpä sitä vasta turkkia on! Ja entä sen paksua selkää! Ja milloin ääni sen ärjähtää Koko kaupungin pennut pelkää. Mut kulkurikoirat, ne hulttiot maan, Ne nostavat olkapäitä Ja syrjässä korvahan nuorempain Ne kuiskivat niitä ja näitä: »On hänkin laihana laukannut Ja ulvonut meidän lailla Ja haukkunut, haukkunut näljissään, Mut haukkunut kahletta vailla.
Toiset väitellen huutavat: "Vanhimmaksi!" toiset "Kuninkaaksi!" Tänne miekkani, Onervo! Pois kuningas orjinensa! Ken se kahletta ihaili? Aseihin! sotajalalle! Naiset ryöstetyt jätämme Piilopirttihin salolle. Kotro, joukkoa alulle Johda, nuolia teroita, Hijo miekat mieluisiksi. Jään jälelle, mutta kohta Kaikkien edellä riennän Kohti Untamon kotia.
On vainon hirmupäivä päästy päähän, Yö vaippans' sovitti ja rauhan toi. Veriset liekit, haihtuin myrskysäähän, Viel' ilmi hohteen taivahalle loi. Mut taivaan alla riutuu tuskissansa, Veriinsä nääntyy mainehikas kansa, Ja kansan muistot liekki tasoittaa; Syö liekki Karthagon, mut murhamiesi Iloiten takoo kahletta, ja liesi Kuin hornan kita tultaan leiskottaa.
Niin päivyt Jumalan luoma, Luoma luojan valkiamme, Lenti taiten taivahalle, Siallensa entiselle, Päästi miehet nukkumasta, Pahat unta ottamasta. Pahat kahletta takovat, Nauloja varustelevat, Lyöä luoja kahleisin, Rautalukkoihin lukita, Ettei pääsisi pakohon, Kulkemahan kunne'kana, Hakatusta hauastansa, Kuopastansa kaivetusta.
Koska Luoja näitä lausui, Juuttaat viimeisess' jutussa Pidit neuvoa pahoa, Luojan kahletta kutovat, Kuinka kiinin kaappajaisit Ilman syyttä surman ala. Kansoa kovin kavahdit, Sanovat sanoilla näillä: "Ei nyt aika myöden anna, Ett'ei juhlana jytinä, Nousis kansassa kapina." Silloin Siimonin majassa Oli Jesus ominensa, Voiteli vaimo narduksella, Kaasi päähän kaunihisen.