Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
TITUS. Hevoset mulla, jotka saaliin jälkeen Kuin pääskyt kedon yli kiitävät. DEMETRIUS. Veli, meill' ei hevost' eikä koiraakaan, Mut kauniin kauriin kaadammepa vaan. Kolmas kohtaus. Yksinäinen paikka metsässä. AARON. Mua viisaat arvelevat hupsuksi, Kun alle puun näin paljon kultaa kätken. Jost' itse en saa mitään milloinkaan.
Mä pohjan virtain maassa Sen hurmemettä join, Sen leimutaivahassa Vaan tulta nähdä voin, Ja siksipä syömeni sykkii Ja taistohon houkuttaa, Se turha ei oo, sillä tykkii Se kostamaan sorrantaa! Haudan kaivaja. Mä kaivan hautaa kielen sortajalle, Mi vielä kerran koettaa voimiaan Ja kätken hänen patasaven alle, Se ett'ei sieltä nouse milloinkaan.
Menkäähän, Rosina; tuolla miehellä näyttää olevan hyvä hutikka päässään. ROSINA. Juuri sentähden, herra; te olette yksin. Nainen saattaa joskus vaikuttaa. BARTHOLO. Menkää, menkää; minä en ole arka. Kolmastoista kohtaus. KREIVI. Oo! minä tunsin teidät heti signalimenttinne mukaan. Mitäs te tuossa kätkette taskuunne? KREIVI. Minä kätken sen taskuuni, jotta te ette tietäisi, mitä se on.
"Kätkekää minut heti!" "Jumala auttakoon!" huusi Sofia. "Minua ei nyt Jumala auta, vaan te, äiti, piiloittakaa minut johonkin vaikka maan alle. Minua tullaan hakemaan!" "Mihin, mihin sinut kätken? Oi, mitä olet sitte tehnyt?" "Kellariin, laarin alle! Tulkaa heti!" virkkoi Hannu. Sofia otti seinältä kellarin avaimen ja läksi poikansa kanssa kellariin. Kellarissa oli kaksi ovea.
"Siellä", vastasi nuorukainen punastuen, "missä säilytän kaikkia salaisuuksiani, muita, pyhempiä, minulle äärettömän kalliita kirjeitä ja minne tämänkin taulun kätken. Sinä saat tietää kätköpaikan, sillä sinä olet perheemme vanhin ystävä. Sinä autat minua kostotyöni toteuttamisessa.
Missä sitten elät? kysyi Johannes hymyillen. Minua ei ole, minua ei ole enää olemassa, vastasi Liisa haaveellisesti. Minä olen vain kuori, vain lipas, joka kätken suurta salaisuutta. Johannes katsoi häneen. Kuinka tuo tyttö oli muuttunut eilisestä! Kuinka syvä hänen silmiensä katse oli, kuinka tyyni hänen ilmeensä, kuinka hienostunut hänen koko olentonsa! Ja nuo sanat!? Mistä hän ne ottikaan?
Sainhan laulun-lahjan Kauniin kallihimman; Suruin sillä syömmeen Kätken katkerimman! Terve, sankarpoikain! Teille riemu loistaa! Jumalien lahja Maiset tuskat poistaa! Kas niin; nyt on
Siihen istui Väinökin, nosti nyt kattilasta lohenpalasen tuohilevylle jäähtymään ja sanoi naama vakavana: Sinä minun ihanaiseni! Oi kuinka kaunis ja suloinen sinä olet! Sydämeni pohjasta sinua suutelen ja sylini syvimpään syvyyteen kätken. Väinön käsiä rupesi nyt vetämään lohen kämpäleeseen. Pian pulluilivat kaikkien suut samassa toimessa niin hartaasti, ettei mitään puhelua joukosta kuulunut.
Ne vetävät, ja vetävät onnettomuuteen. 'Voi voi, sisar rakas, kuinka paljo sinä mahdatkaan minua halveksia! sanon minä ja kätken pääni hänen helmaansa, niinkuin ennen lapsena äidin helmaan. 'En minä sinua halveksi, vaan minä säälin sinua.
min kanteen oli kirjoitettu: Kätken ma paavi Anastasiuksen, jonka Fotinus johti tieltä oikealta. »Hitaasti tästä alas astukaamme, ett' aistimemme ensin tottuu tähän hajuhun pahaan; sitten siit' ei vaaraa.» Näin Mestari. Ma hälle: »Korvaus joku suo mulle, ettei aika kuluis hukkaan.» Hän siihen virkkoi: »Tuota tuumin juuri.»
Päivän Sana
Muut Etsivät