Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Ilo tulisti mielen ja kipakasti juoksin heitä vastaan. Huusin minkä jaksoin: Auttakaa! täällä on yks poika kuollut! Ei kuulunut vastausta. Tartuin kuin orava ensin hevosen suupieleen ja huusin jälleen: Ottakaa rekeenne, täällä on kuollut poika! Mies aikoi ajaa eteenpäin eikä tahtonut olla kuulevinaankaan. Mutta jälissä ajaja huusi eillimmäiselleen: Annahan seistä! pitäähän ihmisiä auttaa hädässä.
Minä juoksin hänen jälkeensä niin nopeasti, kuin jaksoin, mutta olin liian hengästynyt huutamaan enkä olisi enää rohjennutkaan huutaa, vaikka olisin voinutkin. Minä olin puolen penikulman matkalla ainakin kaksikymmentä kertaa vähällä joutua hevosten jalkoihin.
Minä tein työtä yöt ja päiwät, tuskin jouduin sen wertaa uinahtamaan kuin lintu oksalla uinahtaa. Minä pesin, silitin ja ompelin, ja työtä oli yllin kyllin. Silloin olin wielä terwe ja nuori, ja jaksoin niin paljon, eikä puutetta ollut koskaan.
Dervishi ei tarvitse kaikkia noita rikkauksia, ajattelin itsekseni, ja sitä paitsi hän voi milloin hyvänsä saada uutta lisää luolasta. "Pysäytin siis kamelini, juoksin dervishin jäljissä ja huusin häntä nimeltä niin kovasti kuin jaksoin. Hän kuulikin huutoni ja pysähtyi. Kun olin päässyt hänen kohdallensa, niin sanoin: "'Hyvä veli, sinä olet hurskas dervishi, ja tottunut rauhalliseen elämään.
Siellä oli niin kaunis joulukuusi. Minä sain niin paljon makeisia kuin vaan jaksoin syödä. Sinä olet niin raukea Oskar. Tahdotko toisen kupin teetä. Minusta on niin ihanaa nähdä tuo tuli pesässä. Se on niin rauhoittava kuin jouluaamuna kirkossa kynttiläin valo. Menkää nyt lapset nukkumaan. Voi jos saisi puhtaan paidan. Sitten saat, kun äiti joutaa pesemään. Tämä on niin likainen.
Minä kiiruhdin hänelle awuksi, mutta woi kauhua! Eiwätpä ne olleetkaan rahkamättäitä, waan kaksi isoa karhua, jotka kynsin hampain oliwat iskeneet kiinni nuori parkaan, ja söiwät häntä siinä eläwänä. En joutanut pitkin ajattelemaan, waan siwalsin likimmäistä koukoa puullani päähän minkä jaksoin.
LALLI: Tuhannet tähdet silmissäni sinkoilivat. Oli niinkuin olisi maailma loppunut ... ja minä seisonut yksin pitkän pilven päällä ... ja huutanut korvaani ääni yöstä, ympäriltä, korkeuksista, syvyyksistä: »Kaikkivalta! Kaikkivalta!» KERTTU: Kuka huusi? LALLI: Minä. Oma ääneni se oli. Minä olin yksin. Ja minä huusin, huusin niin paljon kuin jaksoin: »Kaikkivalta! Kaikkivalta!»
Huusin siis tarmoni takaa niin kovalla äänellä kuin suinkin jaksoin pitemmän lauseen, jota ei voinut väärin kuulla eikä väärin ymmärtää: "Tuhansien ihmisten pelastuksen vuoksi perääntykää!" Ja ihmetellä täytyy, että uhkaava verenvuodatuksen vaara oli ainoastaan tällä käskyllä vältetty.
Tahdon tuntea Hänet! huudahdin nopeasti. Nyt heti! Missä Hän on? Mistä löydän Hänet? Vastasivat tähdet tyynesti pääni päältä: Kukin löytää Hänet siitä parhaasta ja ylevimmästä, mihin Hänen henkensä katse on kannattanut. Henkeni salpautui. Jaksoin tuskin enää pysyä jaloillani. Vieri kotvanen, ennen kuin jälleen tohdin hengittää.
Hän oli niin kalpea ja murheellisen näköinen, että oikein sydäntäni liikutti. Jaksoin ottaa häntä kädestä ja pitää sitä hellästi. "Ettehän tunne minua?" sanoi hän vienosti hymyillen. "Kyllä tunnen", vastasin, "olen usein, usein nähnyt teitä puistoissa; olette Alice Bede." "Niin, veljenne tytär Alice, täti Margery!" sanoi hän hyvin herttaisella äänellä. Oi mikä ilo tämä oli!
Päivän Sana
Muut Etsivät