United States or North Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaikk'en ole teille, herra vänrikki, vastauksen velassa, niin tahdon kuitenkin sanoa, että isäni käski minun sen tuomaan hänelle. Bartholdus Simonis. Nyt et puhu totta, Anna! Isäs on ylen kunniallinen mies antamaan nuorelle tyttärellensä niin kelvottomia käskyjä! Olisko teillä jotakuta oikeutta vaatia minulta totuutta?
Mua seuratkaa, tien raivaan kirjeillenne, Ja teen sen sitä kiireemmin, jott' oiti Mun veisitte sen luokse, ken ne antoi. Seitsemäs kohtaus. Toinen huone linnassa. KUNINGAS. Nyt tuntosi kai syyttömäks mun myöntää. Ja sydämmees mun ystävänä suljet. Kun omin korvin kuullut olet, että Se mies, jok' armaan isäs hengilt' otti, Mun henkeäni väijyi.
Maata mont' oon nähnyt, kuljeskellut Pelopin niemelt' Thessaliaan, nähnyt Hellaan-merten saaret, salmet kaikki; Mutt' ei mikään maa mua viehätellyt Niin kuin Delon laakso templineen ja Lehtoineen ja siin' ol' isäs mökki.
Ja veljeni! sä rauhan rinta-lapsi, Jok' iloitset vaan kodin kainalossa! Jo kuohahtakoon veres hyytelöstä, Kirotkoon rauhaa nuori sydämmesi, Jos tahdot isäs poikaa veljestellä! ANTTI. On talvi-unen korsattuaan karhu Viholliselle kahta kiukkuisempi.
Edessäs taivaan tähtivaloss' seison. Niin totta kuin tuon laen Luoja loi, Niin totta kuin se seitsenkertaisena Synteimme yli seitsemästi repee, Niin totta päivän selvää totuutta Nyt sulle lausun, huutain isäs nimen: Pentt' Ilkkainen. Sen nimen olen kuullut. Niit' oliko hän, joita linnan luoliin Klaus Fleming surmas rangaistukseks' siitä, Kun häntä vastaan kapinoitsivat?
Kamppailkoon hän vieläkin elomme onnen tähden; mutta ilman elon kalliinta lahjaa menköön hän hautaansa. ANTON. No, noo, mun poikani, elon tie on vaihteleva. LEO. Mutta minun tästälähin samankarvainen aina, samankarvainen! ANTON. Kuinka hyvänsä, mutta minä tunnen sinun ja näen nytkin sinun kelpo mieheksi. Ja tästä kiitän sinua, Leoni, ravistaen kättäs kuin oma isäs. LEO. Mutta oi kuolema!
KULLERVO. Takaisin en käänny. KIMMO. Isäs huoneesta et vielä kaukana ole. KULLERVO. Ei takaisin, vaan suorasti Untolaan. Mene sinä ja kuollees maahan kätke, mutta jos et sitä mieli tehdä, niin maatkoot niinkuin kaaduit. KIMMO. Sinä sikiö villisuden! Minä menen, mutta hitaasti kuin kuolemaan. KULLERVO. Nyt Unnon luoksi; hän kaiken tämän syy ja alku. Nyyrikki, käy eteenpäin ja osoita tie.
Lepo kaipuu on rajupäisten Traakkein, lepo Meedein myös aseloistossansa; mut, sa Grosphus, ei sitä hanki kulta, purppura myös ei; korut, aarteet ei, vaka liktor itse, joka eessäs käy, sydänhuolt' ei häädä; salat tuskat nuo yli kattolaattain liehuen lentää. Vähin tarpein vain elät tyynnä: arvoon ota pöydälles isäs suolakippo; toki silloin ei himot, eikä kauhu karkoita untas.
Sä muista, miten Isäs on Sua kohtaan ainiaan: Hän hätäs tähden huolehtii, Mi suur' ei olekkaan. Ei halveksi Hän sitä, mi Sinusta suuri on; Ei ole turha asia Herrasta arvoton. Juopumuksen viheliäisyys. Kussa on Kipu, vaiva onneton? Kussa kurjuuden on maja? Kussa hätä ilman raja? Kussa tuska katkera? Juopumuksen seurassa. Kussa on Suru, murhe suunnaton. Joka elon riemun ryöstää?
ELMA. Hän on mua kohtaan ankara. HANNA. Niin, ankara, ankara! Kuinka on mielensä näin muuttunut? ELMA. Hän vimmoissansa etsii kuolemaa ja veriseen taisteloon kiirehtii, jos en kättäni ja sydäntäni anna Niilolle. HANNA. Mutta malta: et tarvitse kuin kirjoittaa nimes naimaliittoon, ja isäs on pelastettu. ELMA. Mutta mitä luvannut olen, täytyyhän mun viimein täyttää, jos en häntä tahdo pettää?