Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. lokakuuta 2025
"En tykkänään: minun nähdessäni tahi neiti Fliednerin läsnäollessa saatte seurustella hänen kanssansa niin usein, kuin suinkin haluatte. Mutta minä pyydän teitä välttämään kahdenkeskenoloa hänen kanssansa, hänellä on, kuten jo olen teille sanonut, pää täynnä kaikellaisia turmiollisia aatteita, enkä minä soisi samankaltaisia tyhjiä houreita tarttuvan teihin.
Luulin sinua raitissieluiseksi naiseksi, Ester, naiseksi, joka osaisi rakastaa toista yli kaiken, mutta se oli erehdys, vain ulkomuotosi on naisen sen takana on tyhjyyttä ... tyhjyyttä ja puolihullun houreita..." "Bengt, teet minulle vääryyttä! Rakastin sinua niin suuresti kuin nainen voi rakastaa sinä olit sankarini, ihanteeni jumalani, sillä muuta jumalaa ei minulla ollut.
Mari kyyristyi hänen selkänsä taakse ja painoi otsaansa miehen hartioihin. »Jos saisi vähän unta», arveli hän itsekseen, »ennenkuin nuo kauheat näyt taas tulevat». Ei hän ollut nukuksissa, sen hän varmaan tiesi. Ihan selvään hän ne kaikki näki, liekö sitten ollut houreita taikka jotain vielä pahempaa. Ettei hän vaan menettäisi järkeään. Niin kumman raskaalta ja jäykältä hänen päässään tuntui.
Toiset lapset Heikille nauramaan, mutta Heikki puhui vain jäniksistä ja peltopyistä, joille pitää jouluna ruokaa antaa ... tulkootpahan huomenna katsomaan, niin itse näkevät. Ja sitä samaa Heikki poika hoki aina tuontuostakin jouluillan kestäessä eikä huolinut, vaikka toiset hänelle nauroivat ja sanoivat, että ne on taas niitä Heikin houreita.
"En tiedä mikä minulla tänään on, Juhana! Siitä asti kun eilen sait tuon weneen, joku paino ahdistaa minun sydäntäni." "Mitä houreita!" "Minusta tuntuu kuin tämä olisi onneni wiimeinen päiwä. Tämä yksinäinen saari on ollut minulle paratisina. Tässä wasta olen tuntenut miten kallis sinä olet minulle. Minua peloittaa ettei maailma suo meille tätä onnea kauemmin.
Pelonsekaisin mielin kuunteli Reittu äänettömänä houreita ja alkoi kaivella taskuistaan lääkepulloja esille. Joku niistä oli särkynytkin matkalla. Eikö se tohtori lähtenyt? tuli piika kysymään. Ei lähtenyt varsin mielellään. Ennen olisi, kuulema, pitänyt hakea. Tokko se osasi sanoa, mitä se on tuo tauti? Niin tuo sanoi, että mahtaa olla keuhkokuumetta, kun minä sille selitin.
Akseli oli salakihloissa Annan, Ainon vanhimman ystävättären ja asuntokumppanin kanssa, vaikkei siitä kukaan tiennyt. Tämä kertoi sulholleen Ainon yöllisen tunnustuksen. Yhdessä he nauroivat sille jutulle. Koulutytön haaveita. Lapsen houreita. Ja kun Akseli sitten leikillään rupesi Ainoa hyvittelemään, välähti tässä sammunut toivo uudestaan.
Pelkkiä rakkauden houreita, niin, niin ... nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus... Lassi, annapa minulle kirnupiimätuoppini! Muistoistaan sekä innostuneena että uupuneena vaipui pieni äijä, henkeään vedellen, penkille, samalla kun poika ojensi hänelle hänen mielijuomansa.
Cineas ei virkkanut mitään; kaikki nämät olivat hänestä Juutalaisen puolettomia houreita. Nuot pyhät kirjat eivät siis sisältäneet mitään muuta. Näin hän ajatteli ja jonkunlainen pettynyt toivo sai sijaa hänessä. Hän arveli, että, jos kukaan, tiesi Isaak nämät asiat, eikä Isaakin selitys miellyttänyt häntä. "Kaikki pyhät kirjamme ovat näitä täynnä", sanoi Isaak.
Oli houreita haaveet ja turhia toiveet, ma hullu kun kummulta kukkaa hain, ei kukkine mulle ne kunnahan ruusut, saan laaksosta onneni etsiä vain. Ei päivyen auer ja yöhyen usma ne yhtehen yhtyä konsana vois kun joutuvi ilta ja usva kun nousee, niin auer jo pilkaten häipyvi pois. Elontaistossa, tuulispäissä nuo aattehet suuret vain voi ihmishenkeä nostaa näin oppia lasna ma sain.
Päivän Sana
Muut Etsivät