Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Sen vuoksi se nyt hirnui pikemmin ilosta, kuin puutteen tähden, kuullessaan isäntänsä avaavan tallin ovea. Severin tunsi aivan hyvin sen äänen ja tajusi Orkon mielen. Mutta se lisäsi hänen alakuloisuuttansa. Ja ehdottomasti muistui hänen mieleensä kansan laulu: "Voi sinua, voi minua, voi ettei olis kumpaakaan!" Sillä, jollei Orkkoa olisi ollut, niin ei hän olisi joutunut kiusaukseen.
Hirnui aivan kuin ori, ajajalleen iloksi, joka oli yhtä innoissaan kotia tulosta. "Nyt, nyt, Puni, pitäisi joutua ... kylpy jättää, kylpy jättää. Kaisa siellä odottaa ja me niin pitkään oltiin. No Puni, kyllä kauroja on, ja kun päästään kotia, haetaan heti aitasta koko kappa kerrassaan... Kylpy jättää." Puni teki parastaan, aivan kuin olisi ymmärtänyt isäntänsä lupaaman palkinnon.
Aseet olivat kirkkaat ja tahrattomat, ja yhtä loistavat kuin muinaisina aikoina; orit yhtä hyvässä lihassa kuin jos vastikään olis tullut hyötyisimmältä laitumelta, ja kun Ahmed laski kätensä sen kaulalle, kuopi se maata ja hirnui ilosta, niin että luolan laki raikui siitä. Näin komeasti hevosella ja aseilla varustettuna päätti prinssi seuraavana päivänä käydä kiistakentälle.
Ne olivat vielä tasangolla, ja Musta seisoi kärsivällisesti katsoen Giljen ahdetta, joka oli vähän matkan päässä, kunnes jälleen pari kertaa käänti päätään ja katseli kärryihin... Nyt se alkoi kuopia routaista maata toisella etukaviolla, aina kovempaa ja kovempaa ... niin että kokkareet lensivät. Sitten se hirnui!...
Takanamme seisoo yksi kylä tulessa, mutta kaikeksi onneksi olivat asukkaat siitä paenneet. Erääseen talliin oli kuitenkin unohdettu yksi hevonen. Kuulin miten hevosraukka hyppi ja hirnui. Tiedätkö, mitä minä tein siitä en varmaankaan saisi kunniamerkkiä, jos se tulisi asianomaisten korviin niin, sen sijaan, että olisin tappanut pari tanskalaista, tunkeusin talliin päästääkseni hevosraukan irti.
Tyytyväinen oli nykyinen isäntä Iikkaan, niinkuin oli ollut entinenkin, jo kuollut vanhus. Ja hyvä ystävä oli nykyinen ruuna niinkuin olivat olleet kaikki entisetkin hevoset. Ne hirnuivat Iikan nähdessään, ja kesäisin kun haettiin hevonen laitumelta, meni Iikka ja hirnui, ja hevonen tuli, vaikka oli kellonäänen kantamattomissa.
Ja kumma kyllä kävi Alroy'n tila huokeammaksi, kun hän oli saanut purkaa sydämensä liikutuksen, ja ihastuen uskollisen hevosensa hellyyteen hän notkistui alas, otti vettä ja heitti sitä hevosen jaloille niitä jäähdyttääksensä ja pyyhki pois vaahdon sen kasvoista ja huuhteli niitä, ja hevonen hirnui taas iloisesti.
Työmiehet jotka aikoivat junasta jäädä, varustivat ruokalaukut käsiinsä ollaksensa valmiit hyppäämään, sillä junaa ei ollut tapana seisauttaa työmiesten pois menoa varten, ainoastaan kulkua hiukan hiljentää. Juna hiljensi vauhtiansa aseman kohdalla. Veturi hirnui lyhyeen ja tiheään, ikään kuin orit, jolla on vimmattu halu eteenpäin rientää. Ruokasäkit lentelivät vuorottain ja joukottain maahan.
Iikka juoksi jo kaukana toisessa päässä kaupunkia silloin, kun isäntä hänen kadonneen huomasi. Juoksi toiselle maantielle ja hirnahteli tuon tuostakin. Maantien suuhun tultuaan tutulle paikalle, jossa ennen oli poikajoukkoa kyydinnyt omaksi ja niiden iloksi, hän pysähtyi katsoakseen oliko poikia. Ei ollut. Hirnui niitä. Ei tullut.
KALLE SAVOLAINEN. No neät, kuin myö lähettii kaupunnin kilipa ajosta, niin se olj terve ja niin inteissään, hirnui voan juostessaan, neät, niinkuin juoksja aina'in. HOFFMANN. Puhu asiasta. Mitä turhista verukkeista. KALLE SAVOLAINEN. No elähän hättäile, neät. Asjassahan myö juur' ollaan. Niin, se kompastui neät ja myö molemmat pyllä'yimme moantien oijaan. HOFFMANN. Niin, hevonen ja sinä.
Päivän Sana
Muut Etsivät