Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Ei, sanoi Johannes, voimatta enää salata totuutta. Sinä olet ihan väärin ymmärtänyt minua. Minä tarkoitan, että jollei pyri täydellisyyden tielle, jollei joka päivä pidä sitä silmiensä edessä, niin ei sillä sitten ole mitään merkitystä. Mutta Henrikiin ei vaikuttanut tämä oikasu. Noh, sanoi hän vaan: minä nyt ainakin olen niitä syntisiä.
Ja tuntui vielä, että kaikki se vaiva, jolla hän otsa hiessä koetti päntätä heidän päähänsä yleistä sivistystä, ei ollut missään yhteydessä tämän heidän todellisen olentonsa kanssa, vaan yhteydessä ainoastaan hänen palkatun tehtävänsä kanssa. Kauppaneuvos oli tekevinään Henrikiin mitä parhaan vaikutuksen.
Uuno ottaa nyt lompakosta esille valokuvan, Hannan valokuvan, ja katsoo sitä kauan, käännähtää välillä äkisti päänsä Henrikiin päin, ja sitten taas katsoo, katsoo ja katsoo. Sitten hän lähentää valokuvaa suutansa kohden, mutta taas kääntää päänsä Henrikiin, kuuntelee, jättää tekemättä mitä aikoi, ja panee valokuvan takasin lompakkoonsa.
Tämä kosketus huumasi Henrikiä, eikä hän sen jälkeen enää ollenkaan voinut katsoa luonnollisesti Hannaan; silmät hakivat hänen katsettansa, mutta pakenivat sitä, kun löysivät. Kun he tulivat rantaan, olivat muut jo lähdössä. Kiitoksia, sanoi Henrik tarjoten kättä Hannalle. Hanna ensin antoi kätensä, mutta sitten katsahti vähän kummastuen Henrikiin. Mistä te oikeastaan kiitätte? sanoi hän.
Hänen näin miettiessä Johannes, joka oli istunut sisään päin, selin akkunaan, melkein kertaakaan liikahtamatta ja asentoansa muuttamatta, nousi yhtäkkiä ylös, ja vähän juhlallisesti, nyykäyttäen päätään omien sanojensa vahvistukseksi, sanoi: Minä rupean papiksi! Kumma oli se vaikutus, minkä nämä hiljaisella äänellä, sekasorron keskellä lausutut sanat tekivät Henrikiin ja äitiin.
Herra Jansen meni tytärtänsä vastaan, syleili häntä ja suuteli hänen otsaansa. Käsivarsi hänen vyöllänsä vei hän Ellen'in ikkunalle, jossa Henrik seisoi. Sinne tultuaan sai hän pahan yskänsä ja meni huoneesta ulos. Ellen katseli kummastellen isän jälkeen ja sitten Henrikiin. Mitä isä tarkoitti? kysyi hän. Henrik oli käynyt veri-punaiseksi ja katseli lattiaa.
Eikö totta, tee maistuu mainiolta näin saaressa, ulkoilmassa? sanoi emäntä yhä kääntyen Henrikiin ja muuttaen jyrkästi puheaineen. Mutta ottakaahan toki leipää. Mainiolta, sanoi Henrik keräten teeleipää kuppivadin reunalle. Hän oli alkanut omasta mielestään sangen vapaasti ja sujuvasti, ja ilo sen johdosta lisäsi yhä hänen vauhtiansa ja sukkeluuttansa.
Pitkän jännityksen perästä tämä vaikutti Henrikiin niin tärisyttävästi, että hän oli kadottaa koko malttinsa ja purskahtaa itkuun. Onnellisena hän meni entiseen huoneeseensa ja yhä kuulosteli kaikkia ääniä siitä toisesta huoneesta. Pitkän aikaa tuntui kätilö yhä liikkuvan ja puuhaavan jotakin. Vihdoin kuului Ingridkin puhuvan.
Kas tässä, Kuhna, tässä on Alina neidin lankoja. Mies katsahti Henrikiin ja Uunoon. Päivää, sanoi hän pitkään, totisena. Enempää hän ei puhunut, vaan kääntyi asioissa isännän puoleen. Kun hän oli mennyt, sanoi nimismies: Tämä sama vouti rakenteli kaksi vuotta rattaita Alinalle. Niiden piti tulla maailman parhaat. Mutta eipäs saanut valmiiksi ennenkuin neiti vietiin.
Henrik retkahti istumaan mukaviin roskiin, ja issikka, kysymättä minne ajetaan, alkoi ajaa keskikaupunkiin päin. Ajosta syntyvä tuuli teki Henrikiin kovin hyvää. Hän päätti olevansa ylen väsynyt, niin että kun issikka kääntyi kysymään minne ajetaan, hän yhtäkkiä jonkinlaisesta kevytmielisyydestä keksi vastata konetehtaan sijaan: hotel Phoenix.
Päivän Sana
Muut Etsivät