United States or Indonesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Auringon kirkas valo valui hempeänä alas länteisen taivaan rannalta ja kullan hohtavina kimaltelivat säteet veden tyynessä kalvossa. Hiljaisuutta häiritsi ainoastaan tuo iloinen hääjoukko, joka soitolla ja riemulla kulki Ristiselän poikki. Etummaisena souti morsiusparin koivuilla ja kukkaseppeleillä kaunistettu pursi ja heti jälessä tulivat muut seuraan kuuluvat venheet vilkkaassa kilpailussa.
Niin hetkinen. Jo raikuu maa Ja kaikuu kiitokset: Kun kevätpäivä armahtaa, On virrat kuohuiset. Yö kirkastui, kun loistivat Iloja kokko valkeat. Maat, järvet riemujaan Sai kansa kaikumaan. Ja kansa yhtyi häihin nyt, Hääjoukko kansahan, Niin riemu, äsken särkynyt, Nyt täytti maailman. Taas soitetaan ja tanssitaan, Heräsi päivä vuoteeltaan, Vaan onnellisten häät Viel' iloitsevan näät.
Vähäinen oli hääjoukko, joka kirkolle seurasi mahtavan Niemen poikaa ja hänen kaunista morsiantansa, mutta jos se oli vähäinen, niin sitä suurempi oli kansanpaljous, joka jäi kirkkoon katselemaan morsiusparia, sillä miesmuistiin ei ollut kukaan nähnyt näin kaunista pariskuntaa. Vihkimisen jälkeen läksi vähäinen hääsaattue taas Lyylin kotiin, jossa päivällinen oli valmistettuna.
Hän nousi sen selkään, joka näytti nopeimmalta; hän juoksutti sitä lähimmäistä kaupunginporttia kohden. Portinvartia kielsi häneltä tietä. Hän salasi levottomuutensa. Hääjoukko, joka palasi maalta, saapui paikalle. Hän ratsasti keskelle sitä ja kaatoi morsiamen kultavaunuinensa kumoon.
Nuoriso vaatettaa itsensä niin eriskummaiseen vaatteukseen kuin suinkin tilaisuus myöten antaa ja keksintäkyky riittää muodostamaan ja sitten kulkee koko hääjoukko huutaen ja laulaen, peltiä ja padansankoja mukasoitoksi rämistellessä kaikkiin kylän taloihin, joissa tavallisesti ollaan valmiita vastaan ottamaan.
Saa huuto yöhön vaipua, Hääjoukko hyppelee. Ei riemu kuule tuskia, Sen korvat lumpenee. Niin kaunihisti notkutaan Ja soitto kaikuu, kaikuu vaan. Mut kostonhuutoja!... Ne herran orjia. Saa kosto yöhön hukkua, Nyt valvoo rakkaus. On onnellisten seurassa Vaan armo, laupeus. Vaan miksi tanssi taukoaa? Miks soiton kielet seisahtaa? Kirous julma vaan Nyt nostaa kauhujaan!
Sen kaupunkilaispukunsa mukana hän näytti saaneen kaupunkilaisnaisen terävyyttä ja tarkkuutta ja naisellista viekkautta ja juonta, joka hurmaa saman verran kuin maalaistytön viattomuus ja viehkeys. Minä pikeysin yhä enemmän. Hääpäivän iltana koko hääjoukko oli kävelemässä; käytiin näköalaa ihailemassa läheiseltä vuorelta. Katseltiin, kuinka päivä laski ja ilta vähitellen vaihtui yöksi.
Jo herra viettää häitänsä, Hovissa juhlaillaan. On tanssi, soiton helkkinä, Ja maljaa maistellaan. Siell' asustaa vaan valkeus Ja kirkas riemun runsaus. Vaan ulkona ken? Ken? On kansa murheinen. Saa murhe yössä hoippua, Hääjoukko riemuitsee. On onni keskitaivaalla Ja varjot väistelee. Nyt silkit, helmet helskyvät Ja kultavitjat välkkyvät, Vaan tuskanhuutoja!... On läänin rahvasta.
Hääjoukko iloitsi kartanon pihalla ja huoneissa; puutarhassa oli vain kaksi astuskelijaa, joilla ei alussa näyttänyt juuri paljon olevan puhelemista. Elias oli ohimennen taittanut oksan pensaasta, ja kun Miihkali pysähtyi Kurjen haudalle, alkoi hän ajatuksissaan hieroa pois sammalta, joka oli aikojen kuluessa alkanut paikoittain kasvaa hautakivelle.
Oisin lehti taikka havu, Taikka haihtuvainen savu! Oisin korsi vähäinen, Taikka lintu sininen! Paremp' olis ollaksen'. *Kuningatar*. Lintu joutuu pian paulaan. Nyt hääjoukko tulee, laulaa. Missä ylkä? Mitä! us! Mik' on tämä kummitus? *Holofernes*. Kaikkein nöyrin palvelijanne, kaikkein armollisin herrasväkenä. Nyt olen valmis, kuten näkee minun sokerimuruni; eikö pitäne minua kauniina?