Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Ei emoa tuotukana, Tuotihin emintimäistä, Tuon tuhannen tullukkoa, Pahan hengen pallukkoa; Vitsa väännetty käessä, Kohotettu koivun latva, Lyöä lasta armotonta, Kolkata kovaosaista. Niin en nyt sinä ikänä, En tämän elon sisässä, En löyä emon hyvyyttä, Enkä äitin armautta, Vaikka etsisin tulella, Vailehteisin valkialla.
Kysyi puilta, pensahilta, kuulusti ahon kukilta, tutki ilman lintusilta, kysyi maan matelijoilta, eikä löytänyt emoa, ei tavannut taattoansa.
LAVINIA. Rukoilkaa, herrat, että hän mua kuulee! DEMETRIUS. Hänt', äiti, kuule; hänen kyynelistään Sa riemuitse, mut sydämmesi olkoon Kova kuin sateenpisaroille kivi. LAVINIA. Emoa tiikerinkö pentu neuvoo? Hänt' älä neuvo: hän sun opetti. Imemäsi maito muuttui marmoriksi, Jo nisästä sa julmuutesi joit. CHIRON.
Ei oo lassa langeteltu, Ei piennä pahoin pielty. Siit' on silmäni sipalat, Näkimeni näin häperät; Kun ennen emoa itkin, Kantajata kaihoelin, Surin suurta syöttäjeä, Varuin suurta vanhempoa. Itkin vuoen, itkin toisen, Itkin kohta kolmannenki, Kolmannenki, neljännenki, Vielä itkin viiennenki; Pois itkin ihanat silmät, Kasvon kaunihin kaotin, Puottelin punaisen posken, Vereväisen vierettelin.
Kun poika polut näkisi, Lapsi synnyntäsiansa, Ei tuo eukolle toruisi, Vanhemmalle vastoaisi; Itse tottelis' emoa, Varajaisi vanhempata. Tuuti, tuuti poikalasta.
Näin elelee ensimmäinen asukas Suomen niemellä; pienet ovat hänen vaatimuksensa, vähäisen muokkaa hän luonnon ikuista emoa: hänen elältäjänsä on peura. Hän on Lappalainen. Aikaa kuluu. Yhä lukuisammaksi käy kiukaitten luku, yhä pienemmäksi tila ja ahtaammaksi ala Suomen eteläisessä osassa.
Minkä tuli mielehen vielä emovainaa, minkä mieltä yhä muisto murhien painaa. Yksi mietti kavaluutta ystävän armaan, toinen suri syksyä sydämensä harmaan. Orpo itki emoa ja murhamies rauhaa, kaikki kaipas kotia ja lapsuutta lauhaa. Ei ole suuri apu mieron nuotioista, toista puolta polttaa, kun jäätää jo toista. Metsä oli pimeä ja tie sumuvyössä.
Joku yksinäinen, eksynyt, joka vilua vaikeroi, jok' on kaislikossa kierrellyt eik' emoa löytää voi. Sun harmajata aaltoas olen katsonut kyynelein: ens surunsa itkenyt rannallas mun on oma nuoruutein. On syvään sun kuvasi painunut ja sitä ikävöin. Olen villisorsaa kuunnellut ma siellä monin öin... Iltaruskon loimu läikehtii, hetkeks veden pintaan vielä jää se.
Päivän Sana
Muut Etsivät