Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. lokakuuta 2025
Emma sanoi olevansa itä-Ruotsista, sodassa kaatuneen upsierin tytär, joka suosio-kirjeen kautta kohta vuotta tätä ennen oli tullut pappilaan, vaan ei tässä mielistynyt oloaan, sillä sanoi hän: ystävää minä haen, helleydellä on minua kohtaaminen, vaan täällä kaipaan minä molempia.
Maiju. Kyllä! Emma. Teidän huoneenne on tällä puolen, hyvä herrasväki. Jätämme teidät yksinänne vähäksi aikaa. Näkemiin saakka! Henrikson. Minä menen myöskin pois hetkiseksi. Loviisa. Heinonen. Heiskanen. Minä tulen tuoss' paikassa, patruuna. 10 kohtaus. Maiju. Heiskanen. Heiskanen. Oletteko tämän talon neitsyt? Maiju. Taidanpa olla. Entäs sitten? Heiskanen. Kai olette sitte hyvin ylpeä? Maiju.
Elkäämme siitä enää puhuko. Meidän kesken ei mitään semmoista koskaan voisi tapahtua. Jos sinulta sen pyytäisin, niin tekisit sen paikalla. Hm, Hm! Olen vakuutettu, että sen tekisit. EMMA. Ja ellen sitä tekisi? ALFRED. Jospako et sitä tekisi? Mahdotointa... Siitä voisin panna vaikka kuinka suuren vedon. Koetellaanpas! Ei, elä koettele sitä! ALFRED. Pyydän sinua, rakas Emma!
"Mitäkö?! O, te surkuteltavat olennot, jotka ette mitäkään ele kuulleet, mitäkään saaneet tietää, jotka ette tiedä, että tänne kaupunkiin on tullut ... niin, arvatkaapas kuka." "Keisari", huudahti Emma. "Oh, parempaa", vakuutti Selma leyhytellen nenäliinallansa. "Parempaa kuin keisari", sanoi Eeli, "kukapa se olisi? Annahan olla Skobelev." "Te olette hirveän typeriä.
Se haihtui, niinkuin sumu haihtuu pois Ja niinkuin meren häviääpi vahto Mut jospa vielä herättää sen vois! En, en, ma sitä herättää en tahdo. Emma. Mitä näen, taasen taipuu Mieli minne muinoinkin, Taasen näen, kuin päivä vaipuu Hämärikin helmoihin; Taasen näen, kuin koitar tuo Suuteloita maalle suo. Purppurainen puku nytkin Peittää taivahan ja maan Liekö vainen herännytkin Ihanteeni taineestaan?
Emma ihmetteli, jos Leino olisi muille tytöille yhtä kohtelias kuin hän oli ollut hänelle; jos hyvästi jättäessänsä heitä sanoisi heille saman kuin hänellekin, ja kun Eeli ja Selma kysyivät mitä hän oli sanonut, eipä Emma sitä selittänytkään, vaan juoksi punehtuen pois. Selma vaan puhui Vainion kauneudesta ja hempeästä käytöksestä.
Vai niin ... luettele nyt kaikki...! Siellä ehkä onkin hienompaa kuin täällä kotona... Oi, että minun piti vielä kärsiä tämäkin hetki! Henrikson. Ei, kultaseni!... Minä en menekkään... Olen kotona sinun luonasi... Teen kaikki mitä voin saadakseni sinut iloiseksi... Emma. Kas siitä minä pidän!... Nyt taas tunnen oman vakavan ukkoseni. Oi sentään, kuinka olemmekin onnelliset! Henrikson.
Eräänä kauniina päivänä pyysi eno minua lupaustani täyttämään. Minulla on kirja tuolla yläällä, jota lukenemme, sanoi hän. Eno hymyili, keskeytti Emma itsensä, mutta Jumalalle kiitos siitä. No jatka, pyysi Akseli.
On aika, sanoi tuo vanhus, kaikkien ollessa koossa ja teetä juodessa kokoussalissa, että me teemme tilimme. Vanhuus on nyt tarttunut minuun, ja minä huomaan, ett'en minä saata elää kauan täällä. Frans ja Emma syleilivät itkien tuota vanhusta.
Hän antoi hiljaisena valituksena värehtiä sanansa, puhuessaan vanhemmistansa, miten jalot ne olivat, miten hellästi hän niitä rakasti; mutta kuitenkin kuitenkin eivät he olleet kaikki kaikissa. Hän tunsi sydämellisen tarpeen mielen sopuisuudesta, ja olisikin luullut sen löytäneensä, jos sisarensa Emma olisi elänyt; heillä oli paraiten suostumus toisiinsa.
Päivän Sana
Muut Etsivät