Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Tulin kerran kotiin meluisesta, rientävästä maailmasta, jossa elämä sätkättää ja särisee kuin herättäjäkello, ajaen sinut armottomasti ylös makeimmista unistasi. Ajan kuluessa alkoi minusta tuntua kuin olisi jokin muutos talossa tapahtunut, vaikken voinut sanoa, mitä se oli. Oli tullut sen ilmaan jotakin uutta, joka ei oloaan ilmaissut, mutta joka kuitenkin oli olemassa.
Emma sanoi olevansa itä-Ruotsista, sodassa kaatuneen upsierin tytär, joka suosio-kirjeen kautta kohta vuotta tätä ennen oli tullut pappilaan, vaan ei tässä mielistynyt oloaan, sillä sanoi hän: ystävää minä haen, helleydellä on minua kohtaaminen, vaan täällä kaipaan minä molempia.
Hän nousi seisomaan ja katseli tutkivasti ja tarkasteli oloaan kaikin puolin ja pääsi vähitellen selville. Laiva keikkui loikan käydessä ja koneiston jyske kuului jalkain alta. Jälessäpäin näkyi majakan tuli, joka tunki sumun sekaan neljänä pitkänä valosiipenä, mitkä pyörien kuin tuulimylly, vaan vaakasuorassa ja hiljalleen, näyttivät kuolevan hapuilemiselta.
"Kun se meidän isäntä ei saa haudassaan lepoa; hän, onneton, on käynyt usein unissaan minun puheillani ja valittanut oloaan, sanoen, että jospa kirkkoherra antaisi anteeksi hänen pahat työnsä... Sitä rukoilen nyt minä hänen puolestaan, ja tässä olisi takasin näitä..." virkkoi emäntä, ja veti nähtäville pussin, jossa oli joukko kultaa ja hopeata.
Kun vihollisia tuli Björkööhönkin, hän ei tuntenut oloaan siellä enää turvalliseksi, vaan lähti taas yksin harhailemaan saarelta toiselle, tullen lopuksi tänne manterelle ja tarjoutuen palvelukseen nykyisen isäntäväkensä luokse. Lopetettuaan kertomuksensa veti Riika röijynsä alta pistoolin ja lausui sitä minulle näyttäen: »Tämä on sama ase, jolla silloin riistin ahdistajaltani hengen.
Hän tuntee olevansa nuori ja elinvoimainen silloin, kun hiipivä tauti ei muistuta olemassa oloaan, ja miksi hän ei tekisi työtä viimeiseen hetkeen saakka... Jos velvollisuutehen sorrunkin, Sep' ois ihanaa! Se päänalus lämpimin, pehmoisin, Se yön unelma.
Rejer'in epäluulo sai varmuutta, kun alaperämies viimeisinä päivinä heidän oloaan siellä tuli laivalle tuoden postin konsulin virastosta ja sen mukana kirjeen hänelle. "Kuules!" sanoi perämies hänelle iltasella, kun olivat lopettaneet lossauksen "Olen hankkinut itselleni tavattoman hienoa piipputupakkaa maalta ... siellä on puolinaulaa sinua varten; se on hyvään tarpeesen matkalla etelään!"
Niiden jälestä seurasi täplikäs joukko, täplät valoa ja varjoa; jokunen joukossa oli viheriän ja harmaan kirjavan shakkilaudan näköinen. Ne näkyivät itse ilkkuvan olemassa oloaan, mutta ujoja ne eivät juuri silti olleet. Eihän ollut heidän syynsä, että he olivat maailmaan tulleet. "Me kutsumme noita rangaistusvangeiksemme", lausui rinnallani oleva kirja hymyillen.
Aikaa myöten tuli levottomuutta herättävä lisävaikutin ympäristö. Tuntui niinkuin se aikoisi sekaantua asiaan ja murtaa äänettömyyden. Omasta puolestaan he välttivät kaikkia lähempiä suhteita savolaisten kanssa. Mutta ympäristö ei ollut yhtä kylmä. Se tarkasti heidän eloaan ja oloaan päivä päivältä.
Tuo tuntui varsinkin masentavalta, kun he vertasivat oloaan ja asemaansa kaupungin vauraaseen kauppasäätyyn, noihin sivistymättömiin tervaporvareihin ja voisaksoihin ja nahkatehtailijoihin, joiden kannatti elää kuin ruhtinaiden heidän rinnallaan, asua komeissa rakennuksissa, ajella juoksijahevosilla, tehdä pitkiä ulkomaan matkoja ja pitää loistavia pitoja juuri heidän kiusallaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät