Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Teidän Armonne, Ma vannon... Puolin sydämin sä vannot Ja puoleks polvillas ja puolin mielin. Mun armoni sä hylkäsit. En luota Ma lupauksiin. Mestauslavan luona Tapaamme toisemme. Jää hyvästi! Nyt Daniel Hjortin luo. Mua seuraa, Scheel! Siis kuolema! Vaan unta haihtuvaa Ol' eloni, ja jälkeä en yhtään Ma jätä maailmaan. Oi, raskast' on, Niin raskasta on sentään nuorna kuolla! Seitsemäs kohtaus.
Tämän asutuksen perustajana on pidettävä muuan eriskummainen mies Pohjois-Carolinasta, Daniel Boone nimeltään, joka pyssy olalla monet vuodet vaelteli näitä villien metsästysmaita, tutkien niiden maanlaatua ja muita suhteita. Vihdoin palasi hän takaisin ja sai parvikunnan halukkaita uutisasukkaita v. 1775 asettumaan Kentuckyyn, nykyisen Louisville nimisen kaupungin tienoille.
"Kas, hyvää iltaa, isä Daniel", jatkoi hän, huomatessaan vanhan, pitkään esi-nahkaan puetun sepän, pieni kori kädessä tulevan eräästä työväen asunnosta, "antaahan kuulla, mitä hän pitää uudesta papin väestä, luuleeko hän heidän kuuluvan omaan lammaslaumaansa?" Vanha Daniel arveli hetkisen.
Jumalanpalveluksen loputtua ja virren viimeisten sävelten vaiettua, alkoi seurakunta lähteä pois; ani harvat ainoastaan jäivät kuuntelemaan pitkiä kuulutuksia huutokaupoista y.m., joita Robert luki saarnatuolista. Daniel ja Johanson seisoivat käytävällä, hattu kädessä ja kuuntelivat velvollisuuden mukaisesti, mutta kun kuulutus tuli liian pitkäksi, hiipivät hekin ulos kirkonmäelle.
Min kirkkaast' aamu paistoi ikkunaan, Niin tyyn' ol' aalto, metsäkin niin vaiti, Ett' ulos mielin. Mielilintu on se, Mi verkkoonsa mua viettelee. Saas nähdä, He eikö yhdess' ansaa viritä? Silloin näin mä täällä Tuon Daniel raukan. Kaikki tunnet; tee Hänt' ystäväkses, ole hyvä hälle, Hänt' unhottamaan saata... Mitä sanoin? Täst' oivaa tulee.
Tuo oma itse, se vasta on kavala kettu se, joka ei päästä irti, se tahtoo viimeiseen asti pysyä mukana, se... Niin, niin ... niin, niin..." Daniel huokasi, pyyhkäsi muutaman kerran kädellään nenäänsä, huokasi jälleen ja toisti: "niin, niin ... niin, niin." Terävän veitsen tavoin Danielin sanat koskivat Robertiin.
"Niin, kas ensiksikin minun täytyy pyytää pastoria olemaan niin hyvän ja antamaan anteeksi suuren rohkeuteni tulla näin, mutta nähkääs pastori, minulla oli vähän jotakin, jota tahtoisin saada sanotuksi..." Daniel vaikeni, raapasi päätään, loi pastoriin hyväntahtoisen, veitikkamaisen katseen, vaan seisoi liikahtamatta ovella.
Daniel koetti saada Johansonia käännetyksi ja matkalla kirkkoon puhui hän lakkaamatta, viittasi raamatun lauseisin ja kertoi, olisi ollut mahdotonta laskea monennenko kerran mitenkä hänen oma käännytyksensä oli tapahtunut. Mutta Johanson vaan pudisti surullisena päätään.
Että kenraali vapaasukuinen herra Andreas Olivesköld meidän läsnä ollessamme on vakuuttanut, että yllä seisova testamentti, jota emme kuitenkaan ole nähneet, on hänen viimeinen järkähtämätön tahtonsa, ja että tämä tapahtui täydessä ymmärryksen tilassa ja vapaasta tahdosta, todistavat kerrassaan läsnä olleet. Daniel Corylander. Petrus Holstman. Past. Loci. Tuomari. Andreas Corylander. Stud. Upsal.
Hänen isänsä oli siellä kirkkoherrana; äiti oli Daniel Jusleniuksen veljentytär. Isää vaivasi surkea ruumiin ja sielun sairaus; sentähden poika jo nuorena joutui enojensa kasvatettavaksi, joista toinen oli Kronoby'n kirkkoherra Juslenius, toinen Piikkiön ja Halikon tuomari Jusleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät