United States or Saint Helena, Ascension, and Tristan da Cunha ? Vote for the TOP Country of the Week !
Rakkaus onneton Noin Daniel raukan hämmentänyt on; Jos linnass' on hän, tai sen ulkopuolla, Se yhtä on, ken tuosta viitsis huolla. Mä jätän teidät nyt. Viides kohtaus. Kuin kevät-taivas Tuon tytön sielu on, niin puhdas, kirkas, Ett' tuntuu siinä pienin pilven varjo. Hjort, voitko pahoin? Tahdotteko auttaa? Sä työtä puutut, sielus tyhjäst' uupuu, Ajatus väsyy, mieli karvaaks käy.
Mutta ette suinkaan te tullut tänne ainoastaan sanoaksenne sitä minulle, vai kuinka?" Daniel raapasi päätään ja aikoi taas sylkäistä, vaan hillitsi itsensä niinkuin edelliselläkin kerralla. "Niin, nähkääs pastori, asia on nyt sellainen, että minä olen tässä itsekseni arvellut, ett'ei suinkaan olisi aivan mahdotonta koettaa koota hajonnutta laumaa.
Tämä suora, teeskentelemätön tapa, jolla Daniel esitti suhteita, jotka olivat Robertille alituisena kiusana ja joita hän oli mietiskellyt ja tutkiskellut enemmän kuin tämä, synnyttivät hänessä suurta mielipahaa. "Niin, on kyllä totta, on jotakin, joka ei ole niinkuin sen pitäisi", sanoi hän vihdoin, nostaen äkkiä päätänsä, "ja se on aivan yksinkertaisesti se, että kansa on eronnut kirkosta.
Hän puristi vielä kovemmin Danielin ranteesta ja kumartui vieläkin enemmän hänen ylitsensä. Vaan vastausta ei kuulunut. Daniel virui hiljaa, silmät ummessa ja rauhallinen hymyily huulilla. Salaperäinen peite, joka eroitti elämän ja kuoleman valtakunnat, oli jo laskeunut, eikä sen läpi päässeet sanat eikä merkit vapautetulta hengeltä toisella puolen taistelevalle.
Minä luulen, että tulen paljon hyötymään siitä, jos muistatte minua rukouksissanne!" "Kyllä, kyllä", vastasi Daniel ja nyykäytti vahvistukseksi päätään, kyynelten noustessa hänen silmiinsä. "Jumala siunatkoon pastoria ja antakoon teille onnensa ja rauhansa. Hyvää yötä, hyvää yötä, Jumala teitä siunatkoon."
Daniel seisoi ovensuussa, odottamassa, puettuna työvaatteisiinsa, esiliina edessä, vanha ruskea valetukka solmittuna leuan alle ja lakki kädessään. "Hyvää iltaa, Daniel", sanoi Robert ystävällisesti, ojentaessaan vanhukselle kätensä, "on hauska nähdä teitä, käykää sisään, niin saamme jutella hetkisen."
Uusia asukkaita tuli parvi toisensa perästä, ja seitsemäntoista vuotta siitä, kun ensimäinen puu oli hakattu kumoon näillä tienoin, pyysi uusi territorio päästäksensä valtiona unioniin. Pari vuotta myöhemmin seurasi sitä Tennessee, joka siten myöskin tuli valtioksi, vuonna 1794. Mutta Daniel Boone, "Kentuckyn isä", ei viihtynyt tiheään asutussa paikassa, vaan halusi jälleen korpea samoomaan.
"Siinä te kyllä olette oikeassa, pastori, olette niinkin", vastasi Daniel ja kääntyi sylkeäkseen, vaan muistikin heti, missä hän oli ja hillitsi itsensä. "Waldenströmmiläisiä ette milloinkaan saa Herran huoneesen, heillä on itsellään omansa, ja missä Kristusta kunnioitetaan niinkuin häntä tulee, sinne he eivät milloinkaan mene.
Vaan samassa Daniel äkkiä kavahti pystyyn. "Vait ... hiljaa", kuiskasi hän, ja istui hetkisen hievahtamatta, aivankuin olisi kuunnellut jotain. Sitten hän taas vajosi pitkälleen ja tyytyväinen hymyily laskihe hänen huulilleen. "Kiitoksia, pastori, kiitoksia, nyt ei teidän huoli lukea minulle", kuiskasi hän hiljaa ja ummisti silmänsä. Robert pani kirjan kädestään ja kumartui Danielin puoleen.
Työmiehet, varsinkin yhtiömieliset, riemuitsivat kirjoituksen johdosta, vaikka heillekin oli siinä annettu muutamia kolauksia; heidän mielestään oli suuri voitto se, että olivat saaneet puolelleen paikkakunnan papin. Ainoastaan vanha Daniel, joka tapansa mukaan astuskeli ympäri lautatarhaa voideastia kädessä epäilevästi puisteli päätään.