Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Tigellinus, joka oli koonnut ympärilleen kaikki pretorianien voimat, lähetti lähettämistään sanansaattajia Caesaria vastaan, huomauttamaan, että Caesar vain pitäisi varansa: tulipalo on tosin vielä yltymässä, mutta ennen pitkää komea näytelmä jo saattaa alkaa riutua. Nero tahtoi sentään vasta yön aikana saapua perille, jotta palavan kaupungin kuva olisi nautittavammillaan.
Meit' älä hautapuheessasi soimaa, Vaan kiitä Caesaria miten tahdot Ja sano, että luvallamme teet sen. Et muuten hautajaisiin osaa ottaa Saa laisin. Samalt' istuimelta, johon Nyt minä astun, puhua sun pitää, Kun minä olen päättänyt. ANTONIUS. Niin olkoon; En muuta minä toivo. BRUTUS. Siis ruumis valmiiks laita vaan ja seuraa.
Kun hän vihdoin oli saanut hillityksi vihan, joka oli sekoittanut hänen ajatuksensa, virkkoi hän: "Petronius ei ole saattanut ryöstää häntä meiltä Caesaria varten, sillä ei hän toki saata loukata Poppaeaa. Hän ryösti hänet siis itselleen tai Vinitiukselle... Vielä tänä päivänä hankin siitä tiedon." Hetkisen perästä kannettiin häntä Palatinusta kohti.
Pompejuksen, Cornelius Martialiksen, Flavius Nepoksen ja Statius Domitiuksen täytyi kuolla siitä syystä, etteivät he muka tarpeeksi rakastaneet Caesaria; Novius Priscus tuomittiin Senecan ystävänä; Rufius Crispukselta riistettiin »oikeus tuleen ja veteen» sentähden, että hän ennen oli ollut Poppaean mies.
Monesti hän uskalsi moittia Caesaria vasten silmiä, ja kun silloin muut luulivat hänen uskaltaneen liian paljon, jopa suorastaan syöksyneen turmioon, osasi hän kääntää moitteensa juuri sillä tavalla, että siitä muodostui voitto hänelle itselleen. Hämmästyneet läsnäolijat tulivat siihen johtopäätökseen, ettei ole olemassa sellaista pulmaa, josta ei hän voittoisana suoriutuisi.
Ei hän kuullut eikä nähnyt mitä hänen ympärillään tapahtui, hänen sydämensä oli leimahtanut kiitollisuuden uhrituleksi, ja autuus oli hänet käsittänyt. Hän eli kuin puoleksi taivaan mailla. Petronius, joka ei tahtonut loukata Caesaria, läksi heti Lygian vapaaksi päästyä muiden augustianien mukana Palatinukselle.
CASSIUS. Sun mieltäs kysytään, jos kenenkään, Kun määrättävät ovat uudet arvot. BRUTUS. Mut malta, kunnes rauhoitamme kansan, Jonk' aivan järjiltään on pelko vienyt. Syyn sitten selvitämme, miksi minä, Jok' iskeissäni Caesaria lemmin, Tuon teon tein. ANTONIUS. Sun viisautees ma luotan.
POPILIUS. Menestyköhön tänään hankkehenne! CASSIUS. Popilius, mikä hanke? POPILIUS. Hyvästi! BRUTUS. Mitä se Popilius Lena sanoi? CASSIUS. Hän toivoi menestystä hankkeellemme. On ilmi tullut juonemme, ma pelkään. BRUTUS. Hän Caesaria luotuu. Tarkkaa häntä! CASSIUS. Pian joudu, Casca! Estymistä pelkään. Kuin käypi, Brutus?
Katselijat kummastuivat. Tuomitut veisasivat, silmät kohotettuina velariumia kohti. Heidän kasvonsa olivat kalpeat, mutta ikäänkuin kirkastuneet. Kaikki käsittivät, etteivät nuo ihmiset rukoile armoa. He eivät näyttäneet muistavan sirkusta, eivät kansaa, eivät senaattia eivätkä Caesaria. Christus regnat! kaikui yhä kasvavalla voimalla kaikilta kulmilta, nousten kauas kohti korkeutta, mutta katselijoiden riveissä alkoivat ihmiset itsekseen miettiä: mitä täällä tapahtuu ja mikä Kristus se on, joka hallitsee noiden kuolevien ihmisten suussa? Mutta samassa avautui toinen ristikko, ja haukkuen karkasi arenalle hurjaa kyytiä kokonaisia koiralaumoja: siinä oli keltaisia molossilais-koiria Peloponnesosta, juovikkaita pyrenealaisia koiria ja suden näköisiä karjakoiria Hiberniasta. Niitä oli kaikkia tahallisesti pidetty nälässä, joten niiden vatsat olivat lerpallaan ja silmät verestivät. Haukku ja ulina täytti koko amfiteatterin. Lopetettuaan laulunsa jäivät kristityt liikkumatta lepäämään polvistuviin asentoihinsa, ikäänkuin olisivat siihen paikkaan kivettyneet. Heidän huuliltaan vain puhkesi valittavana huutona: pro Christo! pro Christo! Pian olivat koirat huomanneet, että eläinten nahkojen alla oli ihmisiä. Heidän liikkumattomuutensa hämmästytti niitä niin, etteivät ne heti uskaltaneet karata heidän kimppuunsa. Toiset kiertelivät pitkin istuinrivien syrjää, ikäänkuin valitakseen makupalan katselijoiden joukosta, toiset juoksentelivat pitkin arenaa, vimmatusti haukkuen ja ikäänkuin ajaen takaa näkymätöntä petoa. Kansa raivostui. Tuhansia ääniä puhkesi ilmoille: toiset katselijoista koettivat karjua kuin pedot, toiset haukkuivat kuin koirat, toiset kirkuivat kaikilla kielillä. Amfiteatteri tärisi tämän melun alla.
Suru valtasi kaupungin, kauhu täytti kodit ja sydämet, mutta portit seppelöitiin muratti- ja kukkaköynnöksillä, sillä kuolleita ei saanut surra. Aamulla herätessään kysyi jokainen itseltään, joko hänen vuoronsa tänään oli tuleva. Haamujen joukko, joka alituisesti seurasi Caesaria, kasvoi kasvamistaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät