United States or Venezuela ? Vote for the TOP Country of the Week !
Caesarin eteen päin ryntäävä jalkaväki, nähdessään vihollisen varustautuvan horjumattoman rohkeasti kestämään rynnäkköä, pysähtyi itsestään puolitiehen ja marssi sitte tiheissä riveissä esiin, sotamiehet ensin viskaten heittoaseensa ja tarttuen heti miekkaan; suuri oli silloin mieshukka kummallakin puolella. Pompejuksen ratsuväki sill'aikaa teki kierroksen vasenta siipeä vastaan.
Eräänä yönä kerrotaan kuninkaan unissansa olleen purjehtivinaan monen seuralaisen kanssa Ponton vesillä; mutta yht'äkkiä näki hän aluksensa hajonneen ja kaikkein seuralaistensa kadonneen. Siitä unesta herätti hänet sanansaattaja ilmoittaen Pompejuksen äkkiarvaamatta hyökänneen päälle. Kaikki vastustus oli turha.
Hän hyvitti mieltänsä sillä, että hän peljästyttäisi Porthosta tuolla olkavyö-jutulla, jonka hän, ellei hän paikalla saisi surmaansa, voisi kertoa koko maailmalle, ja joka kertomus, taitavasti höystettynä, saattaisi Porthoksen naurunalaiseksi; mitä vihdoin salaperäiseen Aramikseen tulee, ei hänestä ollut suurta pelkoa, ja jos hän todella häneen saakka pääsi, aikoi hän kurittaa häntä kelpo lailla tai vähintäänkin tehdä jälkiä hänen kasvoihinsa, niinkuin Cesar käski tekemään Pompejuksen sotureille, turmellaksensa ainaisiksi ajoiksi tuota kauneutta, josta hän näkyi niin ylpeilevän.
Vuoden lopulla Caesar määräytti itselleen Illyrian ja lähimmän Gallian maaherrakunnaksi viideksi vuodeksi ja senaatti siihen vielä lisäsi etäisemmänkin Gallian maaherruuden, salaisesti toivoen Caesarin siellä sotkeutuvan kaikenlaisiin vastuksiin ja siten paraiten pysyvän poissa Roomasta. Vahvistaakseen yhteyttänsä Pompejuksen kanssa antoi Caesar tyttärensä Julian hänelle vaimoksi.
Viimein oli ainoa keskentekoinen torni Aureliuksen portilla katon alla. Cethegus itse löi viimeiset naulat. Hän oli silloin kuulevinaan Rooman ja Italian kohtalon jymisevät iskut. Juhlassa, jonka hän sen jälkeen piti tuhansille työmiehille Pompejuksen teatterissa, olivat useimmat salaliittolaiset läsnä ja prefekti käytti tilaisuutta hyväkseen näyttääkseen rajatonta kansan suosiotaan.
Pompejuksen, Cornelius Martialiksen, Flavius Nepoksen ja Statius Domitiuksen täytyi kuolla siitä syystä, etteivät he muka tarpeeksi rakastaneet Caesaria; Novius Priscus tuomittiin Senecan ystävänä; Rufius Crispukselta riistettiin »oikeus tuleen ja veteen» sentähden, että hän ennen oli ollut Poppaean mies.
Caesar oli tässä sodassa valloittanut 800 kaupunkia, kukistanut 300 kansanheimoa, surmannut miljoonan sotilasta ja ottanut kaksi sen vertaa vangiksi. Vielä tärkeämpää oli, että hänelle siten vähitellen kasvoi karaistunut, voittoon tottunut ja ainoastaan häneen kiintynyt sotajoukko, jolla hän kykeni kukistamaan vanhaa yhteiskunta-järjestystä. Caesarin ja Pompejuksen taistelu.
Eräs hänen vapautettu orjansa hautasi hänet vanhan roomalaisen sotamiehen avulla, ja hautamerkkiin kirjoittivat he: "Tässä lepää suuri Pompejus." Kolmen päivän kuluttua saapui Caesar Aleksandrian satamaan. Miehestä, joka toi hänelle vastaan Pompejuksen päätä, kääntyi hän inholla pois, mutta sen sijaan otti vastaan ja kauan katseli kyynelsilmin entisen ystävänsä sinettisormusta.
Vaan kun älysi Brutuksenkin olevan murhaajiensa joukossa, ei hän virkkanut enää muuta kuin: "Sinäkin, Brutus?" peitti kasvonsa levätillä ja kaatui 23 pistoksella haavoitettuna Pompejuksen muistokuvan juureen kuoliaana maahan. Senaattorit pakenivat eri haaroille, vaan Caesarin murhaajat kulkivat riemuiten Rooman katuja, huutaen: "Hirmuvaltias on kuollut, valtakunta on jälleen vapaa!"
Krassus, sen ajan rikkain roomalainen, yksin uskalsi ruveta kaupungin peljästyneiden porvarien johtajaksi. Senaatti kutsui myöskin Pompejuksen takaisin Espanjasta. Krassus tahtoi saavuttaa voiton kunnian ennen Pompejuksen palaamista ja Spartakus puolestaan toivoi voittavansa vastustajansa ennen odotetun avun saapumista.