United States or American Samoa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän rakasti Porthosta liiaksi, voidaksensa antaa hänen mennä noin vaan; hän viittasi häntä astumaan alas hevosen selästä ja tulemaan hänen luoksensa. Porthos oli komea kerrassaan; hänen kannuksensa helisivät, hänen haarniskansa välkkyi, hänen miekkansa hyppeli ylpeästi hänen sivullansa. Tällä kertaa ei kirjureilla ollut ensinkään naurun halua, niin sotaiselta näytti Porthoksen ryhti.
Heidän vähän aikaa keskusteltuansa, jolloin Porthos oli hieman viittaillut sinnepäin että muka eräs ylhäinen henkilö oli ottanut auttaaksensa häntä pulastansa, Mousqueton astui sisään. Hän tuli pyytämään Porthosta kotiin, jossa, lausui Mousqueton surkean näköisenä, hänen läsnäolonsa oli peräti välttämätön. Ovatko sotavarukseni tulleet? kysyi Porthos. Ovat tai eivät ole, vastasi Mousqueton.
Niin, mutta meidän tilassamme ei sanota kaikkea mitä tiedetään, herra, semminkin kun meille on ilmoitettu, että korvamme saavat vastata kielestämme. No niin! mutta saanko tavata herra Porthosta? Tietysti. Nouskaa portaita ensimäiseen kerrokseen ja kolkuttakaa numero yhdelle. Mutta ilmoittakaa ensin ken olette. Kuinka, ilmoittaakko ken olen? Niin, sillä muutoin teille voisi käydä pahoin.
Veri oli kohonnut d'Artagnan'in päähän ja tällä hetkellä olisi hän paljastanut miekkansa kaikkia valtakunnan, muskettisotureja vastaan, niinkuin hän nyt paljasti sen Athosta, Porthosta ja Aramista vastaan. Kello oli neljänneksen yli kahdentoista. Aurinko paistoi korkeimmillaan ja se paikka joka oli taistelua varten valittu, oli avoinna koko sen polttavalle helteelle.
Muista varuksista neuvoteltiin sitten samaan tapaan; ja loppupäätös neuvottelusta oli että prokuraattorin rouva antaisi kahdeksan sataa livre'ä rahassa ja hankkisi hevosen ja aasin, joilla olisi onni kantaa Porthosta ja Mousqueton'ia kunnian ja maineen retkellä. Kun asiat olivat suostutut, otti Porthos jäähyväiset rouva Coquenard'ilta.
Hän hyvitti mieltänsä sillä, että hän peljästyttäisi Porthosta tuolla olkavyö-jutulla, jonka hän, ellei hän paikalla saisi surmaansa, voisi kertoa koko maailmalle, ja joka kertomus, taitavasti höystettynä, saattaisi Porthoksen naurunalaiseksi; mitä vihdoin salaperäiseen Aramikseen tulee, ei hänestä ollut suurta pelkoa, ja jos hän todella häneen saakka pääsi, aikoi hän kurittaa häntä kelpo lailla tai vähintäänkin tehdä jälkiä hänen kasvoihinsa, niinkuin Cesar käski tekemään Pompejuksen sotureille, turmellaksensa ainaisiksi ajoiksi tuota kauneutta, josta hän näkyi niin ylpeilevän.
Toistaiseksi piti hän Athosta Akilleynä, Porthosta Ajaksena ja Aramista Jooseppina. Näiden neljän nuoren miehen elämä muutoin oli hauskaa. Athos pelasi, ja aina tappiolla.
Porthoksen muhkea muoto ja hänen viisaasti asetetut sanansa suostuttivat tuota pikaa prokuraattorin rouvan ja hellyttivät hänen sydämmensä siihen määrään, että hän kyyneleet silmissä lupasi auttaa Porthosta hänen rahapulassaan ja, pannaksensa asian alkuun, kutsui hänet päivällisille seuraavaksi päiväksi.
Mutta sanokaahan toki, mitä te pyydätte? En mitään, sillä se on yhdentekevä pyydänkö tai en. Prokuraattorin rouva ojensi käsivartensa Porthosta kohden ja tuskan vallassa huusi hänelle: Herra Porthos, enhän minä semmoisia asioita ymmärrä. Tietäisinkö minä mitä hevonen on? tietäisinkö minä mitä varukset ovat?
He panevat kapulaa hänen suuhunsa, he aikovat viedä hänet muassaan, huudahti d'Artagnan, kimmahtaen pystyyn kuin vivulla. Miekkani! hyvä, se on vyölläni. Planchet! Herra? Juokse hakemaan Athosta, Porthosta ja Aramista. Joku heistä kolmesta on varmaan kotona, ehkäpä kaikki kolme. Ottakoot aseensa ja tulkoot tänne, rientäkööt! Ah, nyt muistan, Athos on herra de Tréville'n luona.